Monthly Archives: November 2013

Laukkupohdintaa

Jokin aika sitten sain lukijalta toiveen esitellä laukkukokoelmani, laukkutyttö henkeen ja vereen kun olen! Olen kuitenkin esitellyt tämän pikkuperheeni aika tarkalleen vuosi sitten, minkä jälkeen lisäystä on tullut vain yhden laukun muodossa. Innostuin kuitenkin kaivelemaan arkistoista kuvia näistä yksilöistä, lähinnä taka-ajatuksena kartuttaa myös itselleni tätä kokoonpanoa.

Olen nimittäin potenut viime aikoina pienoista laukkukuumetta, joka nostaa päätään aina silloin tällöin. Pitkään aikaan sellaisesta ei olekaan kärsitty, vaikka ei sillä ettenkö tasaiseen tahtiin ihastelisi kuola valuen muun muassa Pinterestin haavekansiotani. Olen kuitenkin ollut aivan erityisen tyytyväinen kaapissani majaileviin laukkuihin, eikä alkukesästä viimeisimmän hankittuani mielessäni ole ollut mitään tiettyä säästökohdetta.

<

Kurkataan nyt kuitenkin sinne kaappien kätköihin, josta ei tosin pitäisi ilmestyä teille mitään yllätyksiä. Valikoimani on omasta mielestäni aika kattava, sieltä löytyy kaikkea niin arkeen kuin juhlaankin, niin hieman pienempää kuin tilavampaakin laukkua eli jokaiseen tarpeeseen. Yläriviltä löytyy Mulberryn klassinen Bayswater, samalta merkiltä ihastuttava musta Lily sekä kassialman paras ystävä Louis Vuittonin Neverfull GM. Kahdelta viimeiseltä riviltä taas Longchampin Roseau, Mulberryn Regular Alexa, LV:n Speedy 30 sekä Pochette Monogramina sekä MICHAEL Michael Korsin juhlavampi Wesbter Clutch.

Olen hieman pohtinut, että pitäisiköhän sitä myydä jossain vaiheessa seuraavan hankinnan alta jokin laukku pois, etteivät kaapit pursuaisi ihan yli äyräiden. Olen vain äärimmäisen huono luopumaan mistään ja jokaiseen näistäkin olen onnistunut luomaan jonkin naurettavan tunnesiteen :D Toisaalta haaveissani siintää musta isompi arkilaukku, joka olisi nykyistä näppärämpi kantaa, toisaalta taas löydän itseni aina vaan unelmoimasta Monogram-vahvistuksesta isomman laukun muodossa.. Haaveistani kuitenkin lisää ihan omassa postauksessaan!

Mites te muute laukkutytöt siellä ruudun takaa, oletteko tyytyväisiä kokoelmiinne tällä hetkellä vai siintääkö unelmissa jokin tietty? ;)

A while ago I got a request from my reader if I could make a post about my bag collection. I’ve made one quite pricisely a year ago, and there has been only one addition since that. Anyhow, I ended up looking for some old photos of my bags to consider about the collection myself, too. My little bag family consists of the classic Mulberry Bayswater, the charming Lily, Louis Vuitton Neverfull GM, Longchamp Roseau, Mulberry Alexa Regular, LV Speedy 30 in Damier Ebene and Pochette in Monogram and last but not least MICHAEL Michael Kors Webster Clutch.

I’ve been really happy with my collection for a long time now and there hasn’t been any spesific bag on my mind, but lately I’ve found myself dreaming of a new one. Although I’ve been thinking that I should probably sell forward one of these to get a new one, so that my home wouldn’t be full of bags! I’ll tell you more about my dreams later, but now I would like to hear about your cravings. Are you happy with your bag collections at the moment or is there some bag on your mind? ;)

Related posts

Sunday Outfit

Eilen kävin viettämässä poikaystäväni suvun kanssa pyöreitä (ja aika kunnioitettavia sellaisia!) synttäreitä. Ylleni pääsi täällä juuri esitelty harmaa kasmirneule, jonka alle sujautin vielä valkoisen kauluspaidan. Klassinen kokonaisuus sai pientä särmää vahapintaisilla mustilla housuilla, joita on tullut käytettyä viime aikoina ahkerasti. Olen ostanut omani H&M:stä vuosia sitten, mutta ne ovat jo ehtineet pikkuisen haalistua, joten kävin hankkimassa uudet tuliterät samasta paikasta. Pöksyt eivät oikein pääse näissä kuvissa oikeuksiinsa, mutta eiköhän niitä vielä tule näkymään!

Coat / Mango
cashmere sweater / Zalando Collection
shirt / Polo Ralph Lauren
pants / H&M
bag / Mulberry
ankle boots / Wonders
watch / Michael Kors

Uusi lainakamerani pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin asukuvauksessa ja se pelasikin kuin unelma, joskin itse kohteella ei ollut niin kuvauksellinen päivä. Testissäni on siis tällä hetkellä Nikonin D600 täyskennoinen järjestelmäkamera, jolla olenkin nyt innoissani leikkinyt kuin pieni lapsi konsanaan. Odotan sormet syyhyten, että pääsen ensi kerralla kuvaamaan oikein kunnolla ajan kanssa ja tietysti esittelemään tämän kapistuksen teillekin :)

Eikun aurinkoista uutta viikkoa murut!

Yesterday we celebrated my boyfriend’s grand dad’s birthday. I ended up wearing this grey cashmere sweater, which I wrote about earlier in my post here. I combined it with a classic white shirt and these coated pants from H&M. I’ve been wearing those a lot lately and I think it’s easy to add a little something to a simple outfit with these.

These are the first outfit pictures taken with my new camera, which I’m testing at the moment. Although the target itself didn’t really feel herself that photogenic that day, I can already say that I’m in love with this Nikon D600. Can’t wait to introduce it to you guys properly ;)

Related posts

Mitä miehelle lahjaksi?

Rakastan lahjojen keksimistä ja usein minulla on idea jo valmiiksi hyvissä ajoin mielessä. Tällä kertaa havahduin kuitenkin marraskuun olevan jo pitkällä, joten ryhdyin kiireen vilkkaa miettimään potentiaalisia lahjaideoita läheisilleni. Kommenttiboksin puolella on myös pyydetty inspistä tämän asian suhteen, joten aloitetaanpa miesten lahjoista :) Mitä voisi kuoriutua poikaystävän, veljen tai vaikka isän lahjapaketista?

Minusta miehille on yllättävän helppo keksiä lahjoja, nuo vaatimattomat kun tuntuvat myös tyytyvän lähes mihin vain. Tykkään erityisesti antaa lahjoja omalle murulleni ja moni näistä kollaasin jutuista on yhteisten vuosien aikana paljastunut hänenkin paketistaan.

1. Musta lompakko, 2. ruskea lompakko, 3. kylpytakki, 4. pyjama,
5. huivi, 6. pipo, 7. kello, 8. viininpunainen neule, 9. tohvelit, 10. collegepaita

Yksi näistä on lompakko, jonka taisin ostaa poikaystävälleni viimeksi. Kivoja ja sopuhintaisia vaihtoehtoja löytyy muun muassa Tiger of Swedeniltä sekä Scotch & Sodalta, hieman suuremmalla budjetilla taas voi kurkistaa vaikka BOSSin valikoimaa. Yleensä miehet tykkäävät aika vähäeleisistä malleista, ei liikaa krumeluuria tai huutavia logoja. Hyvä lahjaidea mukavuudenhaluiselle miehelle taas on kylpytakki tai pyjama, etenkin jälkimmäinen on aina takuuvarma vaihtoehto! Ei sovi myöskään unohtaa tohveleita, ainakin oma puoliskoni tepastelee omissaan tyytyväisenä.

Miehiä voi lahjoa myös tyylikkäillä asusteilla, kuten huivilla tai pipolla – miksei vaikka molempien settinä? Kello on myös loistava idea, joskin mallin valinnassa kannattaa olla tarkkana ja vähän tunnustella miehen mieltymyksiä sen suhteen etukäteen. Jos taas tuntuu, että murulta tai vaikka poikaystävältä löytyy jo kaikkea, on kaapissa varmasti aina tilaa vielä yhdelle pehmoisalle neuleelle tai collegepaidalle.

Näiden lisäksi hyviä ideoita on myös kaikki tekniikkaan liittyvä, esimerkiksi suojus läppärille tai iPadille, kirjat tai vaikka lehtitilaus, jotain miesten kosmetiikkaa taikka uusi hajuvesi talvea varten. Onhan näitä vinkkejä vaikka minkälaisia, jakakaa ihmeessä myös kommenttiboksissa omia parhaita ideoitanne! :)

I love giving presents, especially when you know that the other one is going to love your idea too. I like to be early with the presents, so I think that now it’s definitely the time to start thinking of them. Let’s start with mens’ gifts. What to give for your hubby, your dad or your brother? Here are some examples, but I would love to hear your best ideas as well!

Mainoslinkkejä / Commercial links

Related posts