21

Jippii, tänään tuli taas yksi vuosi lisää mittariin! Luku 21 tuntuu aika jännittävältä, joko sitä on niin “vanha” jo? Samassa se on kuitenkin vain ikä muiden joukossa, kun ei täytellä pyöreitä tai saavuteta muitakaan merkkipaaluja. Tunnustan kuitenkin olevani syntymäpäivistä vuosi toisensa jälkeen yhtä innoissani kuin pieni lapsi, ainakin melkein ;)

Ja koska itsensä lahjominen synttäripäivänä on vähintäänkin OK…

… hankin tietysti jotain pientä – minulta minulle! By Malene Birgerin tuoksukynttilän kävin ostamassa pari päivää sitten vaarallisen lähellä kotiani sijaitsevasta Karisma-liikkeestä. Pitkän nuuhkimisen jälkeen päädyin tähän talven uutuuteen, ihanan jouluisen tuoksuiseen Oud et ambreen. Lisäksi posti kiikutti Shopbopilta hetki sitten alekoodin innostamana tilaamani Marc by Marc Jacobsin Skinny Logo Bangle-rannekorun, jonka perään haikailinkin juuri täällä. Alen jälkeen olisi ollut suorastaan rikos jättää kaunokainen tilaamatta!

Ja kuten jo kerroinkin, päivän ohjelmaan kuuluu niinkin hohdokasta puuhaa kuin epätoivoista tenttiin lukua, heh. Onneksi suunnitteilla on kuitenkin pitää pieni tauko puurtamisesta ja käydä kakkukahveilla ihanien Vaasa-tyttöjen kanssa :)

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Yay, it’s my birthday today! I’m turning 21, which feels kind of weird – am I really that “old” already? At the same time it’s only an age among the others, but I cant help feeling excited about birthdays every year like a little girl! As I already told you, unfortunately there is some hard studying on my birthday program. Luckily we’re going to have a little break later today with my friends to have some coffee and cake :)

And since giving presents to yourself is totally accepted on your birthday, here’s a little something for myself. I bought this scented candle from By Malene Birger a couple of days ago. It was hard to decide the scent, but I ended up having this new winter scent called Oud et ambre. The other present was this Marc by Marc Jacobs Skinny Logo Bangle, which I was dreaming about earlier in my post here. I really love both of these!

Have a nice Wednesday everyone!

119 thoughts on “21

  1. paljon onnea kaunis Jonna! <3 Olisin kysellyt sinulta boots.com sivustosta. Ymmärsin, että olet tilannut kyseiseltä sivustolta joskus ja ihmettelen kun olin itse tilaamassa ja en löytäny suomea postitusmaiden joukusta. Miten tilaaminen sinulta onnistui?

  2. Myöhästyneet onnittelut! :) Tuleeko sinulle sähköpostiin shopbopin alekoodeja vai löytyikö koodi netistä? Ja minkä hintaisia nuo bmb kynttilät ovat? Super kauniita myös ulkonäöltään ja sopivat sisustusesineiksi! :)

    -L

  3. Thank you so much! :) About that bangle then, unfortunately you cannot adjust it. Why do they always make only onesized jewelries?!

  4. Kiitos paljon Minna <3 Meillä oli tyttöjen kanssa sama kohde ja voi herregyyd että olikin sellainen suklaakakku hyvää ;) Aivan varmasti menen toistekin!

  5. Kaunis kiitos onnitteluista <3 Hih, eihän tässä ole vielä hätä eikä mikään vanhenemisen kanssa! Sitten vasta kun lähestytään kolmeakymppiä, niin voi alkaa kriiseillä :D

  6. Kiitos paljon! Voi älä huoli, nuori olet vielä sinäkin :) Ja eikä ikäkriisistä tarvitse olla vielä tietoakaan, ethän ole vielä edes puolivälissä matkalla pyöreisiin, hih! Varsinkaan ei pidä miettiä, mitä pitäisi olla, meitä on niin moneen junaan että ikä ei minusta sanele sen saralla mitään :)

  7. Voi kiitos paljon Marianne! :) Hih, muun muassa teikäläisellä on tullut rannekorua ihasteltua. Nyt kipin kapin hakemaan Karismasta vielä kynttilä omaa kotia koristamaan ;)

  8. Kiitos oikein kovasti <3 Pussilakanat ovat ylläripylläri suosikiltani Lexingtonilta, ostettu varmaan vuosi takaperin Hullareilta :)

  9. Kiitos Pauliina! Oi että, milläs ihanalla olet ajatellut itseäsi lahjoa? :) Tiedätkö mietin juuri, että mahtaako Malenen kynttilöitä saada Helsingistä jostain, eikä kyllä tullut mieleen. Itsekin ostin tätä aikaisemman Tukholman liikkeestä. Jos jollakulla siis on tietoa, niin vinkatkaa ihmeessä :)

    Ainakin Malenen verkkokauppa ilmeisesti toimittaa Suomeen, http://shop.bymalenebirger.com/fi/item/delight-scented-candle-q33331023/?t_type=src&t_type=cat

  10. Kiitos oikein paljon! Hih, se on parasta suunnitella jo etukäteen, että millähän ihanalla sitä oikein itseään lahjoisi ;)

  11. Kiitos Laura! Voi muistan miten sinä vuonna kun täytti 18 oli maailman tylsintä olla loppuvuoden lapsi :D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *