Fall on My Nails

Kesän herkullisten karkkivärien jälkeen on taas aika siirtyä syksyisempiin tunnelmiin – myös kynsissä. Sain blogin kautta testiini muutamia OPIn lakkoja ja innostuinkin heti vaihtamaan tavaramerkkini klassisen ranskalaisen manikyyrin yhteen saamistani sävyistä. Lost on Lombard on tämän syksyn San Francisco-kokoelmasta, sävy on aivan upea tummanpunainen ja sopii näihin syyskuisiin tunnelmiin mainiosti! Varpaankynsissäni on vielä häivähdys kesää kirkkaanpinkkien jäämien muodossa, mutta niin se syksy vaan tekee jo tuloaan. Luonnon värityksestä (ja mittarin lukemista, hrr) päätellen se kyllä taitaa jo ollakin täällä :)

Voin tunnustaa, että olen aika huono siirtymään ns. mukavuusalueeltani kynsilakkojen suhteen. Tutut ja turvalliset punaiset sekä pinkin eri sävyt, helpoista nudeista puhumattakaan, onnistuvat jotenkin aina vetämään minua puoleensa. Kynsissäni ei myöskään ikinä ole ollut esimerkiksi mustaa lakkaa! Saamieni lakkojen joukosta löytyy kuitenkin pari yllättäjää (ei valitettavasti kyllä tuota mustaa ;), joten pääsen nyt toden teolla testailemaan uusiakin tuttavuuksia värien saralla.

It’s time to leave the summery candy colours behind and change to darker ones – also when it comes to nail polishes. I got some new shades from OPI as a giveaway and I’m so excited about them. I usually have a classic french manicure, but I couldn’t resist this dark red called Lost on Lombard. It’s a perfect colour for fall!

I tend to always wear some safe colours such as different shades of red and pink (not to mention the nude ones), and I can reveal you, that I’ve never worn black polish for example! There were a couple of nice surprises among the polishes I got (not the black one unfortunately ;) so now I really get to try out new things in terms of colours!

27 thoughts on “Fall on My Nails

  1. Tosi kaunis väri!
    Mutta täytyy myöntää, että parhaiten minäkin viihdyn vaaleissa nudelakoissa. Omistan myllä tummia lakkoja, mutta yhden päivän käytön jälkeen jo melkein putsaan ne illalla pois!
    Sinun kauniissa kynsissä nuo ovat kyllä upeat!

  2. Great color, I use now brown color

    I saw on your blog that you have concealer Dior and YSL. What are your colors? Which one is better and recommend?

    Have a nice day!

  3. Tuo on kauniin syksyinen sävy. Taitaa löytyä omastakin lakkakokoelmastani. ;)

    Kannattaa kokeilla tummemmissa sävyissä myös mattapinnan jättävää päällyslakkaa. Tuo erilaista tuntua ja fiilistä sävyihin, eikä ainakaan omaan silmään tunnu niin kovalta. :) Omia syksyn lemppareita on burgundyt, harmaat ja juuri se musta.

  4. Eikö olekin, aivan upea syksyinen sävy! Olin ennen samanlainen, poistin kirkkaat punaisetkin heti päivän jälkeen pois ja palasin takaisin niihin tuttuihin ja turvallisiin. Nudet ja ranskis ovat yhäkin suosikkejani, mutta nykyään tummematkin värit säilyvät kynsissä hieman pidempään ;)

  5. I've wanted to try something like sandy brown on my nails! YSL is more like a highlighter, and that one from Dior is a concealer, which I use for my dark eye circles. So if you're looking for a concealer, I'd definitely recommend the Diorskin Nude. I'm using it in 001 Ivory :)

    Hope you have a nice day too!

  6. Sinulla mahtaa olla aika kokoelma ;) Olen itse ihan hullaantunut tästä sävystä! Mattapintaa vierastan vielä hieman, mutta ehkä sitäkin täytyisi vielä jossain vaiheessa kokeilla :)

  7. Minä ihastuin juuri tänä syksynä mustaan kynsilakkaan. Näyttää todella mageelta. Toisi sullekin hauskasti särmää, kun tyylisi muuten on kohtuu killti kuitenkin :)

  8. Miten sun kynnet on noin kauniit?? Voisitko kertoa sun salaisuuden kynsienhoitoon meiile, joiden kynnet muistuttaa aikalailla lapioita :P

  9. Tässä kaikin mahdollisin tavoin pakoilen koulukirjoja, joten mietin jotain postausideoita mitä tykkäisin sulta lueskella!
    – Opiskelutavoista
    – Urheilusta
    – Ihonhoidosta
    – Hiusten hoidosta
    – Laukku unelmia
    – Matkustus unelmia
    – Tulevaisuuden suunitelmia
    – Kaikki laukkusi
    – Kaikki Mulberry tuotteesi
    – Inspiraatio kollaaseja

    Tossa jotain:D

  10. Vahvasti kyllä epäilen, että mustaa tultaisiin koskaan kynsissäni näkemään ;) Saamieni lakkojen joukosta löytyi kuitenkin upea sinimusta, sitä ajattelin vielä kokeilla!

  11. Minäkin suosin kynsissä aika klassisia värejä punaisen eri sävyissä ja nudeissa. Mintunvihreästä lakasta tykkään, mutta muuten aika normaaleja värejä löytyy. Piristystä olen viime aikoina hankkinut tarroista kynsissä. Ihania. <3

  12. Voi Josku, kiitos paljon kaikista kivoista toiveista! :) Toteutan niitä parhaani mukaan, jotain tosin löytyy jo entuudestaan, vaikkakin hieman vanhempia postauksia niin pitävät yhä pitkälti paikkansa. Hiustenhoito, http://jonnamaista.costume.fi/2012/04/26/toivepostaus-hiukset/, ihonhoidosta löytyy jotain asiaa täältä, http://jonnamaista.costume.fi/2013/01/09/talvi-ihon-hoito/, laukkukokoelma uusinta lukuunottamatta täältä, http://jonnamaista.costume.fi/2012/11/23/laukkutyton-tunnustukset/.

    Toteuttelen loppuja toiveita sitten myöhemmin, ainakin postauksia matkustus- sekä laukku-unelmointiin liittyen tulossa ;) Ihanaa viikkoa!

  13. Voi kiitos Marsku! Käsien iho tosin on aika kovilla heti kylmien ilmojen myötä :/

  14. Kiitos Janette! Hih, en voinut olla nappaamatta mukaan muutamia ihanan punertavia lehtiä ulkosalta ;)

  15. Mintunvihreä tai jokin kaunis turkoosi lakka oli koko kesän hankintalistallani, mutta se sitten jotenkin jäi! Hih, minäkin tykkäisin väkertää kaikenlaisilla kynsitarroilla sun muilla :)

  16. Taisin katsoa tuota ihan samaa sävyä Stockalla! Niin kaunis tummanpunainen sävy, toimisi varmasti hyvin myös mattana :) Tummat sävyt kynsissä alkaa kiinnostaa kun olen koko kesän viihtynyt ranskiksella ja kirkkaanpunaisilla kynsillä vuorotellen!

  17. Hih, olen kyllä ihan hullaantunut tästä sävystä :) Tummat värit ovat kivaa vaihtelua kesän väriloiston ja nudejen lakkojen jälkeen! Toisaalta, perus ranskista ei kyllä voita mikään ;)

  18. Se vaatii totuttelemista, mutta sen jälkeen on ihana toteuttaa kiiltävän ja matan sekotuksia, joka tuo kolmiulotteisuutta lakkauksiin. :D

    Kyllä niitä lakkoja löytyy varmasti lähemmäs 100 kpl.. Olin joskus aikamoinen lakkahirmu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *