Nilkkurit syksyksi

Postauksen tullessa ulos olen minä todennäköisesti paraikaa nauttimassa Hollantia hellivästä lämmöstä ja auringosta. Koti-Suomessa taas aletaan jo pikkuhiljaa lähentyä syksyä ja syyshankinnat ovat jo monen mielessä, vaikka ihan mukavista loppukesän säistä ollaankin saatu vielä nautiskella. Kerroinkin teille hetki sitten jo omasta hankintalistastani ja mielessäni päällimmäisenä tällä hetkellä ovat klassiset nilkkurit arkeen.

1. Ecco, 2. Zign, 3. Vagabond,
4. Aigle, 5. Zign, 6. Billi Bi,
7. Wonders, 8. Tamaris, 9. Tamaris

Etsin jo viime vuonna kenkäkokoelman jatkoksi ratsastushenkisiä, matalalla korolla ja resorilla varustettuja nahkaisia nilkkureita, mutta kuitenkin tuloksetta. Tänä syksynä taas niiden kirjo on todella laaja ja löysinkin monia potentiaalisia vaihtoehtoja! Värin kanssa on vielä valinnanvaikeus, konjakinruskea sopisi useisiin laukkuihini, musta olisi aina perusvarma valinta, kun taas tummanruskeat olisivat jotenkin elegantit. Näistä olisin ehkä kallistumassa Billi Bin yksinkertaisen tyylikkäisiin yksilöihin, vaikka en kyllä pistäisi pahakseni pientä krumeluuria vaikka kultaisten solkien muodossa ;)

Juhlaan sopivien nilkkurien suhteen itselläni on oikein hyvä tilanne. Hankin viime vuonna Wondersin korolliset nahkaiset nilkkurit, jotka olivat mainio ostos! Popot olivat kovassa käytössä koko kylmän kauden syksystä talveen ja erityisesti juhlamenoissa. Kollaasin malli ei kanna samaa nimeä kuin omani, mutta näyttävät hyvin pitkälti samanlaisilta.

Mitenkäs teillä, suositteko nilkkureita vai siirrytteko ballerinoista suoraan saappaisiin? Niistä puheen ollen, pureudutaan saappaisiin sitten ilmojen vielä hieman viilennyttyä ;)

When this post comes out, I’ll be probably enjoying the sunny and warm Netherlands. Back in Finland we’re getting closer to autumn, so I’m already considering some fall purchases, like I told you a while ago in this post. I’ve been looking for some classy ankle boots since last year and this time I managed to find many potential ones. I’m still thinking about the colour though…

Mainoslinkkejä / Commercial links

30 thoughts on “Nilkkurit syksyksi

  1. Samat etsinnät olleet täälläkin jo pari syksyä! Viime USA:n reissulla löysinkin yhdet tosi kivat chelsea bootsit, jotka kuitenkin tyhmyyksissäni jätin kauppaan koska ne oli niin “kalliit” (en kylläkään väittäisi enää, että 60 euroa nahkanilkkureista on liikaa…). Myös Asokselta on yhdet bootsit käyneet kerran testauksessa, mutta ne ei istuneet jalkaan sitten ollenkaan :/ Toiveissa olisikin löytää reissusta chelsea bootsit ja vihdoin myös ne konjakkiset ratsastussaappaat, joita myöskin etsin jo edellisellä USA:n reissulla tuloksetta :D Toivottavasti tällä kertaa käy parempi tuuri kenkien suhteen! ;)

  2. Kiitos upeasta blogista Jonna! Olen uusi kävijä sivuillasi. En koskaan kommentoi kenekään blogiia, mutta ihana positiivinen, lämminhenkinen, yritteliäs ja elämästä nauttiva asenteesi teki lähtemättömän vaikutuksen! Pidä tuo sama asenne elämässä. Vaasa on ihana kaupunki.

    Nauti Hollannista!

  3. Tulipa postaus hyvään aikaan, just kun olen aikeissa hankkia nilkkurit, ne on kyllä niin käytännölliset, 7 ja 9 on mun ehdottomat suosikit, mun mielestä matalat ei ole niin nätit hameen kanssa kuin vähän korkeammat. Mistä olet ostanut nuo Wondersin nilkkurit, en nyt muista törmänneeni tuohon merkkiin, Tamaristahan saa kyllä esim. vaikka Sokokselta. Mukavaa lomailua sinulle.

  4. Heippa! :) Kivoja nämä syyspukeutumiseen liittyvät postaukset! Aina saa inspiraatiota omaan pukeutumiseen. Kyselisin noista sinun Wonders-merkkisistä nilkkureista. Menin jo silloin ihastumaan niihin, kun ne ekan kerran blogissasi näkyivät. Omaa kokoani ei tuolloinkaan samoista kengistä ollut ja nyt löysin yhdet hyvin samankaltaiset. Eivätkö nämä aika läheltä liippaa?

    http://www.spartoo.fi/Wonders-ETHEL-x211279.php

    Kysyisin vielä, että millaista kokoa kyseiset kengät ovat? :) Onko sulla ihan normaali kenkäkokosi näistä?

    Kiitos taas jo etukäteen jos ehdit vastata :)

  5. Nättejä ovat kaikki! Itselläni on nuo Vagabondit mustina, mutta jotenkin niissä on tosi ohut pohja ja jalka väsyy yllättävän äkkiä. Jos nyt olisin ostamassa niin omaa silmääni miellyttää erityisesti eccon konjakinruskea kenkä. Heh, tiedä vaikka vielä tulis ostettuakin, kun syksy tästä koittaa!

  6. Etsin myöskin viime vuonna tämän tyylisiä nilkkureita, mutta mistään ei löytynyt sellaisia, jotka olisivat mielyttäneet. Nyt kuitenkin tosta sun tekemästä kollaasista iski heti silmään nuo Eccon ja Aiglen nilkkurit, joista jomman kumman parin tilaamista harkitsen vakavasti. Kiitos siis tästä postauksesta! :)

  7. Todella kauniin klassisia yksilöitä! :) Hollanti kuulostaa niin romanttiselle. Oma järjestys kesästä syksyyn: Balleriinat -> Tennarit -> Nilkkurit -> Nahkasaappaat.

  8. Nilkkureita, ehdottomasti! :D Taidan jopa käyttää niitä enemmän kuin saappaita myös talvella – heh. Toisaalta ne täydelliset saappaat on vielä etsinnässä ;)

    Itse ostin kaksi vuotta sitten ihan täydelliset Clarksin johdpuri-malliset nilkkurit, kovin samanoloiset kuin nuo Billi Bi:t :) Pelkään, että ne joskus sanovat itsensä irti enkä sitten tiedä, mitä tehdä :D Onneksi tosin on vaihdeltavana muutamat muutkin nilkkurit, ettei ihan kulu loppuun ;)

  9. Hei kannattaa katsoa ratsastus likkkeiden nettimyynneistä niistä voi löytyä alennuksesta vaikka mitä. Usein myös olen hevosihmisenä huomannut ,että ratsatukseen tarkoitetut nilkkurit ovat jopa hienompia kuin tavalliset. Käytännöisyys ja mukavuus on aivan sama kuin tavallisissakin jopa parempi. :) Suosittelen sivustoa http://www.hööks.fi laaja valikoima ja hyvä laatu. :)

  10. Ihana kokoelma nilkkureita. :) Itse pidän kovasti Vagabondin malleista. Olisikohan noista? Pitääpä katsoa! :)
    Ihanaa reissun jatkoa ihana! :)

  11. Ihania nilkkureita olet löytänyt!:) Itselläni on viime syksynä hankitut hyvin saman tapaiset nilkkurit kuin nuo kuvassa kuusi olevat ja olen kyllä tykännyt niistä kovasti. Ne on helppo yhdistää melkein asuun kuin asuun ja on arki käytössä kätevät!:)

  12. Voi höh! Toivottavasti tällä reissulla sitten onnistaa, onnea etsintään ;) Jenkeissä ei ainakaan pitäisi olla valinnanvarasta pulaa, hih!

  13. Hei Minna, ensinnäkin tervetuloa blogini pariin! Kiitos myös mieltä lämmittävästä kommentistasi, kirjoitit niin kauniisti että ihan hymy kirposi huulille :) Oikein ihanaa viikonloppua sinne!

  14. Noniin, kiva kuulla :) Syyshankintojen kanssa kannattaakin olla ajoissa liikkeellä! Wondersit tilasin Spartoolta, sinne kun on aina alekoodejakin tarjolla. Nyt en löytänyt ihan samoja kuin omani, mutta alempana on Sallin linkki vastaavan näköisiin Wondersin nilkkureihin. Merkkiä myy myös ainakin Stocka :)

  15. Heippa Salli, kiva kuulla että näistä on ollut inspiraatioksi :) Nuo linkkaamasi näyttävät pitkälti samanlaisilta kuin omat poponi, olisikohan noissa vain ihan hitusen korkeampi korko? Ja vastaavat mielestäni suht hyvin normaalikokoa, olen kyllä tainnut itse käyttää vielä pohjallista noissa, niin istuvat napakasti jalkaan.

    Wondersit olivat kyllä loisto-ostos, täältä iso peukku kengille :)

  16. Häh, tylsä jos kengillä ei jaksa kauaa kävellä väsymättä. Ihastuin itsekin tuohon Eccon malliin, yllättävää kyllä! Olen nimittäin pitänyt merkkiä vähän tätimäisenä, mutta tämä todisti ennakkoluuloni vääräksi ;)

  17. Ihana kuulla, että tästä oli hyötyä! Nyt onkin kyllä mistä valita, laitan varmasti itsekin näistä jotkin tilaukseen :) Pohdin Eccon ja noiden Billi Bi'n kenkien välillä…

  18. Eikö vaan, monia nättejä yksilöitä :) Hollanti oli ihana, nyt matkalla kotiin päin! Hih, sama järjestys minullakin syksyyn siirryttäessä :) Kivaa viikonloppua!

  19. Minä taas olen saapasfani henkeen ja vereen, pitäisi käyttää useammin juuri nilkkureita ;) Toivottavasti lempikenkäsi kestävät vielä vuosia, kyllä Clarksien uskoisikin :) Nyt täytyy kyllä löytää se oma täydellinen pari!

  20. Olen joskus leikitellytkin ajatuksella, että suuntaisin heppakauppaan niitä ratsastushenkisiä pipoja etsimään ;) Tiedä vaikka vielä tekisinkin niin, kiitos vinkistä Sofia!

  21. On kyllä ainakin mistä valita, tässä on minullakin pieni valinnanvaikeus ;) Tuossa ylempänä todettiin, että noissa Vagabondeissa on tylsän ohut pohja, en tiedä sitten.

    Oli kyllä ihana reissu, nyt matkalla kotiin, plääh! Mukavaa viikonloppua sinne :)

  22. Those are one of my favourites as well! It is, and the colour would go perfectly with most of my bags ;)

  23. Oijoi, juuri sellaisia minunkin kokoelmani kaipailisi :) Täytyy varmaan laittaa tilaus menemään, kun vielä osaisi päättää värin!

  24. Oi ompa kivoja kenkiä! Ite tarttisin (=haluaisin:D) uudet nilkkurit syksyksi/talveksi, joten pitääpäs paremmin tutkailla näitä vaihtoehtoja:)

    Löysin sun blogin muuten ekaa kertaa Monan blogin kautta ja pakko jäädä lukemaan, kun tykästyin niin paljon!:)

  25. Hih, aina kummasti niitä erinäisiä “tarpeita” löytyy ;) Minunkin täytyisi nyt perehtyä nilkkurien hankintaan ja päättää muutamista vaihtoehdoista parhaat!

    Oi miten ihana kuulla, että Monan kautta löytyi uusia lukijoita! Lämpimästi tervetuloa ja kiitos kun jätit jäljen itsestäsi, toivottavasti kommentoit toistekin :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *