Mitä kuuluu kirjojen keskelle?

Olette kevään mittaan eläneet vahvasti mukana pääsykoerupeamassani ja jaksaneet lähettää mieltä lämmittäviä tsemppitoivotuksia. Moni sillä siellä ruudun takana onkin samassa tilanteessa ja kommenttiboksin puolella on kaipailtu vinkkejä rupeamaan. Kysymyspostauksen yhteydessä tuli myös useampia kyselyitä pääsykoeopiskeluihin liittyen, joten ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen kuulumisistani täältä kirjojen keskeltä… :)

Haen siis toista kertaa kauppakorkeaan. Viime vuonna jäin niin hilkulle pääsystä haluamaani kouluun, että tällä kertaa täysin uuden motivaation ja innon kera! Aloitin valmistautumisen hyvissä ajoin ja viimeiset neljä kuukautta ovat menneet tiiviisti mielessä vain yksi määränpää – päästä opiskelemaan unelmieni alaa.

Minulle ehdottomasti paras ympäristö opiskella on kirjasto (vaikka en voi käsittää miten joillekin ei ole selvää miten siellä tulisi käyttäytyä), jossa olen viettänyt suurimman osan ajastani. Kyselitte kovasti opiskelumetodieni perään, jo valmennuskurssin myötä oma lukutaktiikka on tietysti selkiytynyt ja sieltä olen saanut rutkasti vinkkejä. Yksi suurimmista seikoista, jonka olen kokenut hyödylliseksi, on luettujen tuntien ylös merkkaaminen. En pitänyt viime vuonna mitään kirjaa, enkä edes ajatellut tuntien laskemisessa olevan mitään järkeä, kunnes valmennuskurssin myötä sitä suositeltiin. Nyt olen kirjannut joka ikisen kirjaston penkillä vietetyn tunnin ylös ja tämä on helpottanut valtavasti! Näin viikko pysyy hyvin aikataulussa ja määrien avulla voi helposti seurata, missä rytmissä ollaan ja miten aika tulee riittämään. Tunnit eivät tietenkään saa muodostua itseisarvoksi, ei se määrä vaan se laatu! Aloitin kevään lukien noin 25 tuntia viikossa, sitten 30 ja nyt lisäten tuohon vielä muutamia tunteja.

Lisäksi on muutamia sellaisia pieniä seikkoja, mutta joista on kuitenkin ollut hyötyä. Viime vuonna lukutaktiikkani oli pitkälti se, että keskityin esimerkiksi viikon verran yhteen aineeseen tavoitteena kahlata kirja läpi. Nyt olen lueskellut useampaa ainetta per päivä, jolloin mielenkiinto pysyy yllä huomattavasti paremmin, eivätkä kansantalouden käyrät ja käppyrät ala hyppiä silmille. Jos aamusta olo on levoton, niin rauhoitan itseni lukutunnelmaan tekemällä ensin vaikka tehtäviä tai harjoittelemalla laskuja. On myös hyvä välillä antaa ymmärrystä itselleen, joskus tulee huonoja päiviä eikä mikään meinaa sujua, mutta seuraava päivä on onneksi aina parempi!

Oppimismetodit ovat tosi yksilöllisiä ja yksi tapa sopii toiselle ja toinen toiselle. Muistiinpanojen ja kaikenlaisten merkkien tekeminen on itselleni ehdottomasti se paras keino, sillä olen selvästi visuaalinen oppija. Kurssilta tuli uutena vinkkinä myös hauskat muistikortit, joihin rustataan toiselle puolelle kysymys tai aihe ja toiselle vastaus. Niiden avulla on näppärä kerrata vaikka bussissa tai viettää ystävän kanssa yhteistä peli-iltaa ;)


Kuva: täältä

Kohta pyörähtää käyntiin viimeinen kuukausi ennen pääsykoetta ja vaikka se vähän särähtää korvaan, apuakohtaseonjo, niin loppupeleissä aikaa on vielä vaikka kuinka. Tahtia on kuitenkin kiristettävä ja töitä on tehtävä rutkasti, joten ei auta kuin liimata pylly kirjaston penkkiin kiinni. Toivon koko sydämestäni, että tänä vuonna ahkeruus palkittaisiin ja pääsisin toteuttamaan haaveeni, varasuunnitelmaakin toki löytyy.

Yllä oleva kuva oli liitteenä sähköpostissa, jonka sain pari kuukautta takaperin eräältä herttaiselta lukijaltani, ja teksti kyllä kuvaa tämän hetken tunnelmia! Nyt ei auta kuin pakertaa entistä enemmän, toivoa parasta ja uskoa itseensä. Eräs kaverini lainasi yhteisen ystävämme viisaita sanoja: “Tarpeeksi kauan kun vakuuttaa itselleen osaavansa kaiken ja pystyvänsä tähän, niin lopulta siihen alkaa itsekin uskoa”

Ensi kerralla palataan taas niiden keveämpien aiheiden kera. Nyt toivottelen aurinkoista torstaita ja sylin täydeltä tsemppiä kaikille pääsykoepakertajille! :)

63 thoughts on “Mitä kuuluu kirjojen keskelle?

  1. Sylin täydeltä tsemppiä sinne lukemiseen! Itselläni alkaa koulu-urakka tältä erää olemaan ohi, mutta tuota “don't give up”:ia on tullut vuosien mittaan hoettua kyllä monessa kohtaa ja usein juuri se “kyllä mä selviän tästä” -mantra nimenomaan auttaa jaksamaan ja uskomaan itseensä. Eli muista hokea sitä aina, kun tuntuu pahalta, itse olen hyvä esimerkki siitä, että se oikeasti toimii! :D Pidän hirveästi peukkuja sulle ja toivon niin sydämmestäni että pääset syksyllä aloittamaan kauppisopiskelut, sinä jos joku olet ansainnut saada sen paikan! :)

  2. Hei Jonna, toivon koko sydämestäni, että pääset unelmiesi kouluun. Olet sen sinnikkyydelläsi ja uskomattoman upealla paneutumisellasi ansainnut… You can do it! Olet suloinen <3 ... sanoo eräs jo vähän vanhempi rouva, jolla sinun ikäisiä lapsia :)

  3. Ensinnäkin täytyy kertoa, että sain eilen illalla vihdoin kahlattua läpi koko blogisi! Löysin tänne vuoden alussa ja siitä lähtien olen lukenut postauksia läpi, mutta olet sen verran ahkerana ollut, että tässä meni hieman aikaa ;) Nyt olen kuitenkin saanut kirjoitustahtisi kiinni eli voin lukea näitä postauksia “live-aikaan” ja ei voi muuta sanoa kuin että sinulla on aivan ihana blogi! Arvostan sitä, kun bloggaaja jaksaa panostaa laatuun niin kuvien kuin tekstienkin kanssa ja näiden lisäksi olen saanut täältä vaikka mitä vinkkejä meikeistä ruokapaikkoihin. Kiitos siis sinulle ihan valtavasti ja onnea kaikkeen tulevaan :)

    Ja voin niin samaistua tähän tekstiin! Itse olen oikikseen hakemassa ja tärkeintähän tässä hommassa on (niiden satojen lukutuntien lisäksi ;)) juuri tuo itseensä luottaminen ja luottaminen myös siihen, että kun ahkerasti lukee koko kevään niin se palkitaan sitten kesällä :) Tiedän kokemuksesta, että itselleni on pahimmat ne kuuluisat 2 vikaa viikkoa ennen koetta, kun epävarmuus alkaa hiipimään vaikka miten hyvin on lukenut. Tänä vuonna seinälläni onkin muistutus “Keep studying and see your name on the list” eli varsinkaan silloin vikoina viikkoina ei saa antaa minkään asian hämätä vaan täytyy täysillä uskoa omaan tekemiseensä. Hups, kuulostinpa ihan valmennuskurssin tutorilta :D Mutta tarkoituksenani oli toivottaa paljon tsemppiä sinulle ja ihana kun jaksat päivitellä tätä blogia kiireittesi keskeltä meitä lukijoita ilostuttamaan :)

    -Madde

  4. Tsemppiä loppurutistukseen! Vaatii mieletöntä itsekuria ja ahkeruutta nuo mainitsemasi tunnit, en voi kuin ihailla! Vähän kateellisena siis täällä katselen sinun mieletöntä ahkeruuttasi!! Ansaitsisit ehdottomasti jo tuolla työmäärällä tavoittelemasi koulupaikan! :) -Jutta

  5. Ihana postaus Jonna. :)

    Itselläni asiat ovat hallussa ja kansantaloustiede, joka oli viime vuonna se utopisin heprea-aine, on tänä vuonna selkeytynyt todella helpoksi ja käppyrätkin ovat jopa suosikkejani! Alussa suosikkikirjani oli markkinoinnin ja johtamisen kirja – nyt olen koennut sen haasteellisimmaksi, sillä voin vain kuvitella kuinka pikkutarkkoja kompakysymyksiä voikaan irrota. Asiat siinä ovat helppoja.

    Pahin ongelmani on itseluottamus, jota pyrin kehittämään. Vaikeaa kun ei tiedä mitä se vaatii, jotta pääsisi sisään. Inhottavaa, kun mikään työmäärä ei lupaa sisäänpääsyä!

    Kaikki kuitenkin nyt peliin. Itse suuntaan kahvia keittymään ja valmennuskurssille ;) mukavaa tulevaa vappuakin!

    -Tia

  6. Moi ja kiitos postauksesta! Haen itsekin tänä keväänä kauppakorkeaan, ja minua on mietityttänyt eräs asia. Tänä vuonnahan ei ole aineistopohjaisia tehtäviä laisinkaan. Onko mahdollista, että kokeessa voisi olla joku muu “jippo” ? En siis tietenkään oleta, että tietäisit, vaan lähinnä kyselin, jos valmennuskurssilla, muiden hakijoiden kesken tai omassa mielessäsi on tullut esille sama kysymys :D Itseäni mietityttää tämä aihe, ja olenkin luku-urakan aikana pohtinut mitä uutta tämän vuoden pääsykokeessa voisi olla.

  7. Olet ollut niin ahkera ja motivoitunut opiskelija, että toivon todella että pääset haluamaasi opiskelupaikkaan! :) Tsemppiä vielä loppukevään opiskeluihin, kyllä se ahkeruus lopulta palkitaan ;)

  8. Todella paljon tsemppiä loppurutistukseen! Omasta kauppispänttäyksestä onkin jo yhdeksän vuotta, mutta tää postaus toi silloiset fiilikset elävästi mieleen. Luin viitisen kuukautta täyspäiväisesti ja sisään mentiin ja vielä kirkkaasti :) Onneksi oon jo uloskin päässyt, heh! Se, kun oma nimi komeilee, hyväksyttyjen listassa ja kotiin tulee paksu kirjekuori, on fiilis jota ei unohda ikinä. Ehdottomasti elämäni hienoimpia hetkiä! Toivon sinulle samanlaista täksi heinäkuuksi! Eikä tää ekonomin elämä hulluumpaa ole ollut :)

  9. Tsemppiä sulle lukemiseen ja toivotaan että todellakin nyt tärppää!:) Itselläkin on pääsykoeurakka menossa mutta viimeiset pari viikkoa on mennyt aivan penkin alle terveyden reistaillessa ja välillä käynyt mielessä että luovutan koko lukemisen kanssa. Mutta onpahan vielä noin 1kk aikaa vielä tsempata itsekin. :)

  10. Ite oon kans törmänny tohon ongelmaan, kun ihmiset ei tajua miten kirjastossa käyttäydytään. Kaisan kirjastossa lukiolaiset möykkäävät ja puhelimet on päällä yms.. Todella raivostuttavaa. Varsinkin kun en itse olen tarpeeksi rohkea mennä sanomaan että HILJAA!!! Siksi luen kotona. Samalla helpottunut ongelma missä söisin mitä teen evääks ja paljonkohan kuppi teetä maksaa :)

  11. Itselläni myös menossa pääsykoepänttäykset, haen hallintotieteitä. Olisipa minullakin noin paljon aikaa lukea.. Kaikki koulujutut kasaantuvat yliopistossa ärsyttävästi juuri huhti-touko ja tämän kaiken lisäksi käyn töissä koska asustelen jo omillani. Itsellä on siis aikamoinen stressi päällänsä, mutta yritän itseäni rauhoitella että jos en pääse nyt niin sitten pidetään välivuosi niin ompahan aikaa lukea:)

  12. Vuoden päästä ittellä tiedossa tuo urakka ylppäreitten jälkee joten pitääpä tallentaa tämä postaus suosikkeihin ja kaivaa sitten joulun jälkeen esille!! :-) hurjasti onnea sulle!!

  13. Tsemppiä kauheasti loppurutistukseen Jonna ! Ime viimesetkin opit itsees niistä symppis-timpan luennoista :p

  14. Suosittelen lämpimästi että siirrät lukemisesi esim. yliopiston, amkin tai teknillisen yliopiston kirjastoon. Siellä ihmiset osaa käyttäytyä ehkä tavallista kaupunginkirjastoa paremmin, eikä siellä paljoa abeja pyöri :) Itse opiskelen yliopistossa ja kirjoitan nyt graduani, mutta teen sitä teknillisen yliopiston tiloissa kun ne ovat mielestäni paremmat, ja paremmalla sijainnilla :)

  15. Voi että olen niin iloinen puolestasi, kun sinulla on kaikki jo pulkassa ja vieläpä niin hyvällä menestyksellä! Siitä sietää olla ylpeä :) Kai palkitsit itsesi ruhtinaallisesti jollain kivalla ;) Ja kiitos kovasti, olet kultainen <3

  16. Hei, ja suurkiitos hymyn huulille nostattavasta kommentistasi! Todella kauniisti sanottu, tällainen lämmittää mieltä valtavasti :) Mitä ihaninta viikonlopun odotusta sinne!

  17. Voi että, rupesi ihan hymyilyttämään kun aloitin lukemaan kommenttiasi! Sinulla onkin ollut aikamoinen työsarka vuoden postauksia selaillessa, hih ;) Kiitoskiitoskiitos! <3 Mieletöntä kuulla, että intohimoni tätä touhua kohtaan näkyy sinne ruudun toisellekin puolen, minä sen sijaan arvostan teidän läsnäoloanne ja vuorovaikutusta äärettömän pajon :)

    Ja olet ihan oikeassa, itseensä luottaminen ja uskominen on todella tärkeää. Hihih, minäkin haluan tuollaisen tsemppitekstin seinälle! Sinulla ainakin kuulostaa asenne olevan kohdallaan, sillä pärjää jo pitkälle :) Toivotaan, että ahkeruus palkitaan ja meille molemmille aukeavat ovet unelmien opiskelupaikkaan! Tätä ei voi toistella liikaa, tsemppiä hurjasti!! :)

  18. Voi kiitos piristävistä sanoistasi Jutta! Toki on ollut viikkoja, kun ei ole ihan päästy tavoitemääriin, joten ei se itsekuri minullakaan aina pelaa ;) Motivaatio on kuitenkin sen verran kohdallaan, että jostain se ahkeruus kumpuaa.

    Aurinkoista alkavaa viikonloppua! :)

  19. Voi ihana kuulla sinusta Tia! Ja ihan mahtavaa, että asiat ovat jo selkiytyneet viime vuoteen verrattuna :) Markkinoinnin ja johtamisen kirja aiheuttaa täälläkin vähän päänvaivaa ja ulkoaluku taitaa olla ainoa ratkaisu siinä pärjäämiseen! Oma suosikkini on ehdottomasti laskentatoimi, siinä olen ihan liekeissä ;)

    Nyt vaan vielä sitä itseluottamusta kehiin! Kuulostaa siltä että olet todella hyvässä vaiheessa, joten nyt vaan uskot itseesi <3 Jaksamista sinne ja samoin hauskaa vappua, kai me vähän silloin sitten myös rentoudutaan kirjojen ääreltä ;)

  20. Heippa, kiva jos oli mieleen :) Hmm, tänä vuonna ei tosiaan (onneksi) ole aineistoa, viime vuotinen olikin aika floppi. Meillä ei ole ainakaan valmennuskurssilla ollut puhetta, että minkälaista jippoa sen tilalla voisi olla, siellä vaan muistutetaan että kokeessa voi tulla eteen käytännössä mitä tahansa. Esimerkiksi tosi/epätosi- väitteiden sijaan yhdessä aiheosiossa vaikka 20 erillistä väitettä, ei ole sanottu että koe menisi aina saman kaavan mukaan. Toivotaan, että mitään hirveitä velmuja ei tule vastaan :) Tsemppiä sinne!

  21. Oi kiitos kauniista sanoistasi :) Toivotaan tosiaan, että ahkeruus riittäisi ja päässä olisi tarpeeksi tietoa, sekä ripaus tuuriakin mukana. Aurinkoista alkavaa viikonloppua! :)

  22. ihan super ihana blogi! On niin ihanaa kun motivoit täällä muitakin lukemaan ja esim itse olen lukenut valtakunnallisiin ja on kyllä ollut hommaa. :) Sinulla on ihana tyyli ja täältä saa vähän nuoremmatkin tytöt vinkkejä pukeutumiseen. Sinulla on niin ihania asu kokonaisuuksia haluaisin itsekin näyttää samalta! :D Olen itse hankkinut juuri ensimmäisen jakkuni se istuu hyvin ja se on valkoinen oli kyllä vaikea löytää, kun olen tosi pieni kokoinen, vaikka olenkin jo 9lk no onneks sitten sopiva löytyi! En viitsi tuota jakkua käyttää koulussa on niin juhlallinen… Mutta kesällä sitten ihanan raikkaan mekon kanssa! Ja tsemppiä sinne lukemiseen on varmasti kova työ! :)

  23. Heippa J, onpas mukava nähdä uusia naamoja kommenttiboksin puolella! Kiva kun jaoit omat kokemuksesi, tuota paksua kirjettä ja sen tuomaa voittamisen tunnetta odotan kyllä kuin kuuta nousevaa :) Kiitos paljon tsempistä ja aurinkoista alkavaa viikonloppua!

  24. Hih, voi kiitos :) Penaali on Ordning&Redalta, tykkään siitä itsekin kovasti! Ja värivaihtoehtoja on vaikka muille jakaa ;)

  25. Voi onpa kurja kuulla, terveys menee kuitenkin kaiken edelle ja itsensä kannattaa parannella kunnolla ensin. Älä missään nimessä kuitenkaan luovuta, peli ei vielä ole todellakaan menetetty vaan kuukauessa ehtii vielä vaikka mitä! Valoisampia päiviä sinne ja jaksamista sekä tsemppiä sinne <3

  26. Siis se käyttäytyminen on ihan uskomatonta! Eikä ole kyse ainoastaan nuorista opiskelijoista, vaan pahimmat käytöshirviöt ovat usein aikuisia ihmisiä :D Sain aikamoiset naurut, kun kerran eräs vanhempi rouva vastasi soivaan puhelimeen ja alkoi vaihtaa kuulumisia kovaan ääneen keskellä kirjastoa, tähän topakka nainen vastasi viemällä ei puhelimia-kyltin rouvan nenän eteen ;) Itse olen oikea “kirjastonatsi” ja pahojen katseiden lisäksi käyn välillä myös pyytämässä, että viitsitkö puhua vähän hiljempaa.

    Kotona ollessa saisi tietysti olla rauhassa ja jääkaappi olisi aina lähellä, itse kuitenkin tarvitsen sen tietyn tilan, että voin kunnolla keskittyä :) Tsemppiä lukemisiin!

  27. Kaikilla meillä on omat tilanteemme, voin kyllä uskoa että yliopisto-opiskeluiden ohella voi olla raskasta ehtiä lukemaan ja tekemään vielä kaikki muukin :/ Kaikenlaisia ihmeitä sitä kuitenkin aina kuulee, joten älä suotta vielä lannistu! Ja asenteesi on hyvä, teet parhaasi, mutta ei se maailmaa kaada jos kävisi niin, ettet pääsisikään :) Tositosi paljon tsemppiä sinne kiireiden keskelle!

  28. Täällä samat fiilikset! Aloitin vasta ylppäreiden jälkeen lukemaan, joten pahasti perässä siis tullaan. Olen Supermasterin 3-ryhmässä ja pakko sanoa, että toi kurssi on kyllä ihan huippu! Mulla on tosin ongelmana itseluottamus, tuntuu ettei mikään riitä. Lukutunnit pyörivät mulla 50-60h viikossa, koska kuten sanottu, kirittävää teihin konkariryhmiin riittää… Silti oikein mikään ei vielä tunnu olevan hallussa, aikahan tässä loppuu! Haen siis Aaltoon ja vieläpä pääsykoekiintiössä, ei siis mikään helppo homma 11.6 luvassa. Pakko vaan yrittää ajatella positiivisesti ja jaksaa nää tulevat viikot täydellä teholla :) Toivon sydämestäni että myös sinä pääset sisään, olet ehdottomasti sen ansainnut! Tsemppiä lukemiseen ja pääsykokeisiin, ja oikein mukavaa vappua! :)

  29. Ei yhtään hullumpi vinkki, näin pitäisikin varmaan tehdä. Minulla kuitenkin ratkaisee sijainti, sillä kannan hirveää määrää kirjoja, papereita ja mappeja mukanani, joten en ole jaksanut raahautua mihinkään kauemmas :/ Täytyy yrittää sinnitellä vakkarissani vielä muutama viikko, ja välillä sitten käydä vähän koputtamassa olalle niitä höpöttelijöitä ;) Jaksamista gradun tekemiseen!

  30. Kiitos hurjan herttaisesta kommentistasi! Miten iloiseksi tästä tulinkaan :) Kiva kuulla, että istuva jakkukin on löytynyt, valkoinen sopiikin todella hyvin juuri kesän juhliin!

    Kiitos tsempeistä ja oikein ihanaa kevättä sinulle! :)

  31. Vau, en voi kuin nostaa hattua! Tuo tuntimäärä on todella, siis todella kova ja erityisesti rankan ylppäripuserruksen jälkeen! Ei kannata ryhtyä miettimään muita vaikka siihen helposti sortuukin, yritä keskittyä vain siihen omaan suoritukseen :) Tiedän esimerkiksi erään, joka valmistui samana keväänä kuin minä, kävi Supermasterin kurssin ja veti heittämällä sisään Helsinkiin ensimmäisellä yrittämällään. Kaikki on siis mahdollista!! :)

    Olen ihan käsittämättömän ylpeä tuollaisesta ahkeruudesta! Toivon siis minäkin koko sydämestäni, että kova työ palkitaan ja pääsisit sisään :) Tulehan ihmeessä jakamaan ajatuksia vielä kevään mittaan, tsemppiä rutkasti! <3

  32. Siistii että oot tässä pääsykoekevään kovimmassa vaiheessa noin hyvillä fiiliksillä, vaikuttaa kyl siltä et alavalinta on ihan oikee :–) mä hain viime keväänä oikikseen ja koin hirveen hyväksi kokonaisvaltaisen ja kevyemmän opiskelun vaihtelun. Sillon kun ei lukenut, oli hyvä saada jatkuvasti pientä muistutusta siitä missä mennään – vaatekaapin oven sisäpuoli, vessan peili, laukkujen sisätaskut, joka paikka oli täynnä pienii sinisii muistilappuja joihin olin kirjottanut avainsanoja. Sit jos en muistanut mistä oli kyse, oli aina pakko tarkistaa kirjasta! Toi ei tietenkään pidemmän päälle toimi opiskelutekniikkana (ja saattaa aiheuttaa kanssa-asujissa lievää hämmennystä kun liesituulettimessa lukee ISYYDEN TUNNUSTAMINEN…) mut pääsykokeiden lukuaika on niin rajattu ettei oo niin tärkeää rauhoittaa opiskelusta vapaata aikaa.

    Sulla on hyvä tsemppi päällä, jag hejar på dig på den 11.6.! :)

  33. Olen seurannu jo monta kuukautta sun blogia ja toivon todella aina sydämeni syvimmästä pohjukasta asti, että niin valtavan suuri ponnistelusi palkitaan opiskelupaikalla parhaalta mahdolliselta alalta! <3 Sinussa on selvästi sellaista juuri oikeanlaista asennetta ja persoonaa, mitä Suomi tarvitsee! Näen sinut jo nyt jonkun monikansallisen firman huippukonsulttina, joka matkustaa ympäri maailmaa töitä ahkerasti pakertaen ja elämästä nauttien. Haluaisin vain sinun elämän :D

  34. Sä oot ollu niin ahkera että kyllä sä saat sen paikan, ainakin oot enemmän kun ansainnu sen! :)
    Ja kiva kun jaksat silti lukemisen ohella päivitellä blogia<3

  35. Tässä vaiheessa se kyllä tuntuu todellakin oikealta :) Hih, tuo tapa kuulostaa ihan loistavalta! Itselläni oli viime vuonna yksi seinä täynnä A4-papereita muistiinpanoineen ja kaavoineen, sama projekti olisi edessä nyt viimeiselle kuukaudelle ;) Pitäisiköhän tehdä aluevaltaus myös vessan puolelle?

    Tack så hemskt mycket! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *