Kiharatuotteita

Aina toisinaan saan kyselyitä kiharoihini liittyen, millä laitteella taion ne ja mitä tuotteita käytän. Tällä kertaa keskitytäänkin lähinnä tuohon jälkimmäiseen ja paljastan teille kylpyhuoneen kaappien uumenista löytyvät suosikkini muotoilua varten! Olen joskus päästänyt sammakoita suustani ja luvannut vielä jonain päivänä näyttää kiharoiden tekemisen videolla, sitä odotellessa ;)

Kiharran tukkaani melko usein, niin arkeen kuin juhlaankin, sillä kiehkurat tekevät perisuomalaisesta ohuesta kuontalostani hivenen tuuheamman ja näyttävämmän. Käytän kihartamiseen Cloud Nine-suoristusrautaa, jonka ostin viime syksynä hajonneen GHD:ni tilalle. Rauta on todellakin lunastanut lupauksensa, se hoitaa homman aivan yhtä hyvin, ellei paremminkin kuin edeltäjänsä ja on käyttövalmis muutamissa sekunneissa. Suuri plussa tulee lämpötilojen säätömahdollisuudesta, olen itse käyttänyt suoristamiseen hieman matalampaa ja kiharrukseen taas korkeinta, 200:a astetta.

Entäs ne tuikitärkeät muotoilutuotteet sitten? Hyvien tuotteiden avulla kiharat säilyvät seuraavaan päivään asti, tärkeää on tietysti myös hiusten suojaaminen kuumalta raudalta.

KMS Californian Free Shapesta olen kirjoitellut jo aikaisemminkin ja tämä lämmöstä aktivoituva suihke on ansainnut paikkansa vakkarituotteiden listalleni. Suihkutan tätä osio osiolta suortuvat läpi harjaten ennen kihartamista. Tuloksena kiharat, jotka kestävät seuraavankin päivän!

Kuten sanottua, hiukseni ovat tosi ohuet, joten ekstratuuheus on tarpeen. Luottotuotteeni on Kicksissä myytävä PROFFSin kuivashampoo, jota on kulunut jo niin monta pulloa, etten pysy enää edes laskuissa. Suihkautus tätä tyveen, kevyt harjaaminen ja pöyhiminen, niin tukka on luotu uuteen uskoon, puhumattakaan siitä millainen pesemättömien hiuspäivien pelastus tämä on. Jos kaipaan oikein kunnolla rakennetta, lisäksi hieron käsiini Osiksen Dust It-hiuspuuteria ja pöyhin sormilla tyveä.

Hiuslakka on itselleni myös ehdoton ja lemppari tältä saralta löytyy Sebastian Professionalsilta, jonka Re-Shaper-lakkaan tutustuin kampaajani myötä pari vuotta sitten. Lakka on hienojakoinen, mutta kuitenkin kunnolla pitoa antava ja kaiken lisäksi sisältää kosteussuojan. Lakattua tukkaahan ei ymmätämäni mukaan saisi kihartaa tai ainakin se on kovin jykevän lakan kanssa hankalaa, mutta tämän saa tarvittaessa harjattua pois hiuksista, jos päivän päätteeksi haluaakin vaikka vaihtaa lookia suorasta kiharaan.

Siinäpä muutamia suosikkejani, joista suurin osa on käytössä ihan päivittäinkin tukkaa laittaessa. Tänään illalla onkin aika väkertää hiukset taas juhlakuntoon, suunnitelmissa olisi viettää vappua ystävien kanssa :) Oikein railakasta vappua kaikille!

Related posts

32 thoughts on “Kiharatuotteita

  1. Ihanaa vappua sulle, toivottavasti saatais nauttia auringonpaisteesta, mulla on vielä kampaaja ja lyhennän tukkaa entisestäni :-D voisin lahjottaa tätä sulle hyvin! Mulla menee suoristamisessa tunti ja jos kunnolla haluan suoristaa, niin semmonen puoltoista varmaan :-D kaveri suoristi tätä koulullansa kaks tuntia.. eikä tää sillonkaan ollu mikään pitkä :-D mutta tää on niiiin paksu, kampaaja sai kerran mennä tekemään 3 kertaa värinpoiston.. ja vaikka oon tätä ties miten useesti värjäilly ja tuhonnu ni silti tätä hiusta vaan on, voi apua :D

  2. On kyllä kauniit kiharat :) Ja sinulla on ihanan pitkät hiukset! Itse olen jo ikuisuuden kasvatellut pidempää tukkaa, mutta kovin hidasta se on, koska latvoja joutuu saksimaan melko usein. No, ehkä kärsivällisyys palkitaan joskus :)

    Hauskaa vappua ihanainen!:)

  3. Minä olen taas ymmärtänyt niin että useimmat kampaajat suosittelevat laittamaan lakkaa ennen kiharrusta/suoristusta, näin hiuksiin tulee rakennetta sekä kampaus kestää kauemmin. Voin toki olla väärässäkin :D

  4. Multa ei vaan tuo suoristusraudalla kihartaminen onnistu ollenkaan. Mutta onneksi oon löytänyt kiharruspuikon, jolla taas saan tosi helposti kiharat tehtyä:-) Ihanat hiukset sulla !!

  5. Tää oli todella hyödyllinen postaus ainakin mulle! Itsellä samantapainen suomalainen tukka joka ei helposti taivu eikä ainakaan pysy kiharoilla pitkään, mutta nyt kokeilenkin tota KMS:n Free Shapea!

    Terveiset Piranista!
    Tibs

  6. Niin kauniit kiharat saat aikaan :) Ja voih, sulla taitaa olla iiiihana raitamekko päällä? Toivottavasti saadaan siitä pian asukuvaa asusteineen :) Omaat kyllä sellaisen tyylitajun, että huoh! Olen saanut sinulta valtavasti vinkkejä, kiitos siitä ja oikein hauskaa vappua ihana Jonna!

  7. Auts… en kyllä menisi edes kokeilemaan.. kyllä siinä tukka palaa ja pahasti!!

  8. Voi kiitoksia! :) On kyllä päiviä kun ne eivät tahdo asettua sitten millään, kosteus on myös hiusteni pahin vihollinen.. :D

  9. Samoin sinulle! :) Ilma näyttää vielä vähän kurjalta, mutta onneksi viikonlopulle on jo luvattu ihanaa säätä lämpöasteineen kaikkineen!

    Huhhuijaa, sinulla mahtaa sitten riittää tukkaa! Ottaisin mieluusti osan hiuksistasi lahjoituksena ;)

  10. Kiitos Mimmunen :) Hiukseni ovat saaneet jonkun ihme kasvupyrähdyksen tässä viimeisen parin vuoden aikana, tuntuu että niitä saa koko ajan olla leikkaamassa! Se saksiminen kuitenkin aina kannattaa, terve latva näyttää niin paljon kauniimmalta :)

    Samoin sinulle! <3

  11. Tällainen mielikuva minullakin on, ihan jo senkin puolesta jos on joskus joutunut jotain jo lakattuja latvoja kihartamaan uudestaan, niin kyllä siinä vähän kärtsää :D Jos täältä löytyy joku alan ihminen, niin saa korjata jos olen väärässä :)

  12. Minullakin meni tovi oppia tekniikka, mutta sen sisäistämisen jälkeen se sujuu leikiten! :) Kiharruspuikoista olen joskus lukenutkin, kiva että olet löytänyt sinulle sopivan tavan :) Voi kiitos kaunis!

  13. Onpa mukava kuulla, että tästä oli sinulle hyötyä! :) Free Shapen avulla kiharani pysyvät ihan yön yli seuraavaan päivään asti, toivotaan että se tepsisi sinullekin!

  14. Voi suurkiitos kehuista ja ihanista sanoistasi, mielettömän kiva kuulla että olet saanut täältä vinkkejä :) Tällaisen palautteen voimin jaan niitä mieluusti jatkosakin! Raitamekosta sitten, hyvin bongattu ;) Jospa sen saisi ensi viikolla jo päälle ballerinojen kera, lupaan ikuistaa asun sitten tännekin!

    Oikein hauskaa vappua sinullekin! :)

  15. Suoristusrauta kihartimena on paras ystävä kun sillä oppii kihartamaan. Siinä menee vain hetki oppimisessa :) !

  16. Aah toi Fabiola on mahtavan ihana raitamekko! Mikä koko sinulla on? Voi nimittäin olla että joutuu vielä hankkia sen itsellekin jos jostain löytyy..

  17. Hih, se on kyllä ihastuttava ja tulee olemaan vielä paljon päällä :) Minulla on koko XS, jos emmit kahden koon välillä niin kannattaa ehkä kallistua pienempään, on suht reilua mitoitusta. Toivottavasti onnistut vielä jostain mekon itsellesi löytämään, Stockan nettikaupassa oli ainakin vielä paria kokoa jäljellä! :)

  18. Moi. Mistä kaupasta ostat näitä sun tuotteita, vai tilaatko netin kautta?
    Noi sun kikkurat on niiiiin ihanat. Kattelin sen kiharavideon tänään ja NIIIIN käyn nyt opettelemaan :)
    Terkuin Minna

  19. Heippa Minna! Suurimman osan tukkatuotteista tilaan netistä, useimmiten Lookfantasticilta (ei toimituskuluja eikä tarvitse jännittää tullien kanssa). Kaikkia tuotteita tosin ei ole mahdollista sieltä toimittaa, joten esim. tätä Sebastianin lakkaa ostan aina Stockalta – on usein tarjouksessakin :) Ihana kuulla että video innosti opettelemaan, eikun kiharruspuuhiin siis! :)

  20. Löytyihän niitä ja pakkohan sitä oli lookfantasticilta tilata niitä testaukseen. Tilasin jo yli viikko sitten ja vieläkään ei oo kuulunu.. Muistatko yhtään, miten pitkään toimitus on yleensä kestänyt ja onko tuotteet tulleet postiin noudettavaksi?
    Terkuin Minna :)

  21. Noniin, loistojuttu! Säästää pitkän pennin tuolta tilaamalla :) Toimitusajat ovat kyllä piitkät, saattaa mennä parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kaksikin viikkoa. Viimeksi paketti tuli postin mukana kotiovelle asti, joskus taas olen saanut suoraan noutoilmoituksen postista. Toivottavasti saapuu pian! :) Mukavaa alkavaa viikonloppua!

  22. Eli siis luonnollista, että vähän kestää :) Ei tartte käydä panikoimaan :)
    Kiitokset sinulle.
    Ja samoin, oikein mukavaa alkavaa viikonloppua :) !!
    -Minna

Comments are closed.