Eyebrows Are Sisters, Not Twins

Olen saanut useasti kosmetiikkapostausten yhteydessä kysymyksiä siitä, miten ja millä tuottein meikkaan kulmani. Kulmat ovat olleet omassa arkimeikissäni aina se akilleen kantapää ja sopivia tuotteita on etsitty kissojen ja koirien kanssa – kiitos vaaleiden piirteideni. Lisäksi kulmien laittaminen tuntuu usein olevan yhtä millintarkkaa taistelua! Otsikon lausahdus onkin yksi parhaita kuulemiani viisauksia kauneuden suhteen, ei se ole niin justiinsa ;)

Minulla on niin vaalea pigmentti, että kulmani eivät harmikseni ole heti aamusta vain pienen harjaamisen jälkeen kuosissa. Käytin meikkaamisessa pitkään kyniä (Lumenella on ehdottomasti paras hintalaatusuhde!), kunnes siirryin jauhemaisiin kulmaväreihin, joiden avulla saa huomattavasti pehmeämmän lopputuloksen.

Ehdoton suosikkini niin sävyltään kuin koostumukseltaankin löytyy eräästä ikivanhasta Diorin paletista. Se on hyvin lähellä MACin mattaista harmaanruskeaa luomiväriä sävyssä Omega, jonka löysin myyjän opastuksella muutama kuukausi takaperin. Väri levitetään viistopäisellä siveltimellä ensin koloja täytellen ja sitten rajoja hennosti hahmotellen.

Vaikka kulmani eivät niin järin tuuheat tai muhkeat olekaan, on ne hyvä vielä viimeistellä värin levittämisen jälkeen. Ensin häivytän kulmat pyöreällä ripsiharjalla, jolloin jäljestä tulee pehmeämpi. Tämän jälkeen sipaisen kevyesti Lumenen kirkasta Eyebrow Fixing Geliä, jota löytyy myös värillisenä. Geeli pistää hajakarvat ojennukseen ja on näppärä myös niille, jotka eivät tarvitse paljoa ehostusta kulmiinsa. Jos kaipaatte muuten hyviä pinsettejä, niin kulttimaineen saavuttaneet Tweezermanit ovat aivan ehdottomat!

Ja lopputulosta, eivät todellakaan mitkään kaksoset siis ;) MACin sävy on tosiaan juuri sitä mitä haen, mutta pidän enemmän Diorin pehmeämmästä koostumuksesta ja helpommasta levittyvyydestä. Olisiko teillä antaa vinkkejä, mistä löytää sopiva vaalea sävy? Entä miten itse tykkäätte laittaa kulmianne?

Jos kaipaatte ammattilaisen niksejä kulmien muotoiluun, niin suosittelen kurkkaamaan Saara Sarvaksen hiljattain tekemän loistavan kulmakarvaoppaan!

40 thoughts on “Eyebrows Are Sisters, Not Twins

  1. Oh Jonna……you're a beautiful woman! You look like an Angel:o) Have a nice day :o) Ann(Czech Republic)

  2. Kulmien meikkaaminen on kyllä niin kamalan vaikeeta! Kulmat kuitenki “kehystää” kasvot ja olis ne kiva saada saman näkösiks. Mun kulmat on vielä aika tummat ja karvat itessään on piiiitkiä, eikä ne oikein aina tottele, eli joka aamuinen tappelu on kyllä tuo kulmien meikkaaminen :D

  3. Voi sinä kaunokainen! <3 Olen jostain lukenut, että Make Up Storella olisi hyviä kulmavärejä, oletko käynyt sen valikoimaa koskaan tutkimassa? :)

  4. Grimaxella on myös todella hyvä sävy :) sen numerot oli joko 566 tai 655 :D mut jokatapauksessa myyjät tietää ku kysyy hyvää kulmaväriä ja paletti kestää ikuisuuden :D

  5. Hahaha, tuo otsikko on ihan loistava! :D Kulmakarvat on kyllä sellainen murheen kryyni, ettei mitään rajaa. Meikkaamatta niitä ei voi jättää, kun antavat niin paljon ryhtiä naamalle, mutta taas täydellisten tuotteiden löytäminen on tuhottoman vaikeaa. Ja tän kaiken lisäksi mä inhoan yli kaiken kumakarvojen siistimistä. Ei oo helppoa olla nainen. :D

  6. Olen myös vaalea ihonsävyltäni ja hiuksiltani ja mulla on kulmavärinä myyjän opastuksella valittu Make Up Storen luomiväri sävyssä Smog. Tosin kulmani ovat ehkä hieman tummemmat kuin sinulla ja silmätkin ovat ruskeat. Tuota Smog-sävyä käyttävät kuulemma paljon “vaaleat ihmiset”, mutta varmasti valikoima on niin laaja, että tarvittaessa löytyy varmasti vielä vaaleampikin. Koostumus on ainakin hyvä! Vielä kun oppisi laittamaan tuota kulmaväriä… Tähän asti olen vaan nyppinyt kulmiani ja pienikin väri näyttää oudolta. :) Smog käy myös todella hyvin vaalealle varjostusväriksi ja silmämeikissäkin toimii. Ihana siis matkalle mukaan monikäyttöisyytensä vuoksi. :)

  7. Make up storen luomiväreistä löytyy vaikka mitä värejä ja toimivat hyvin myös kulmakarvoissa! :)

    -A

  8. Ihanasti olet tehnyt kulmat, tosi kaunis muoto :)

    Mulla on melkein joka aamu hirvee tappelu kulmien kanssa, käytän siis kynää ja voisin kyllä joku päivä kokeilla tuota luomiväriä :)

  9. Mulla on itsellä lähes valkoiset kulmat, ja oon koittanut miettiä miten niitä laittaisi… heti jos vähänkin laittaa väriä niin näyttää liian tummalta muuhun naamaan. Voi olla että tää on vain tottumiskysymys, mutta ärsyttää silti :D Sulla on oikeen nätin väriset kulmat luonnostaankin!

  10. Mikäli hakusessa on väritön kulmageeli suosittelen ehdottomasti kokeilemaan H&M:n versiota. Olen omiin kulmiini kokeillut useiden eri valmistajien kulmageelejä ja ehdottomasti paras hinta/laatusuhde on ollut, yllättävää kyllä, tuossa H&M:n geelissä. Hyväksi olen myös todennut erään meikkaajan antaman vinkin suihkuttaa hiuslakkaa kulmaharjaan ja harjata tämän jälkeen kulmat ojennukseen hiuslakasta kostealla kulmaharjalla. Tämä vinkki sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat kulmilleen kevyttä tukea.

  11. Esimerkiksi sävy Masai on aika vaalea! Itse olen myös hyvin vaalea, mutta kulmakarvani ovat yllättävän tummat vaaleuteeni nähden, niin käytän niihin sävyä Smog. Joku siitä jo ylempänä mainitsikin :)

    -A

  12. Itse käytin inglotin geelimäistä väriä, se oli todella hyvä, mutta ei todellakaan riittoisa!:/ Make Up Storen sen sijaan ovat riittoisia! Kun hinta kummallakin oli sama, niin todellakin valitsen sen kestävämmän. Geelimäinen sinänsä oli parempi, koska se ns. “kovettui”, kun taas luomiväri varisi päivän mittaan pois. Ja, jos lisäilin siihen väritöntä geeliä – se teki ikäviä rakosia kulmakarvoihin. Huoh, taitanee olla tekijästä kyllä kiinni!:-D

  13. Tuo sanonta kirjoitetaan muuten akilleen kantapää eikä akilleksen kantapää. :)

  14. Heippa! Saako udella mitä sinulla on huulillasi näissä kuvissa? Ihana vadelmainen sävy, jollainen itsellä juuri etsinnässä :) sinulle sävy ainakin sopii täydellisesti!
    -taru

  15. No älä muuta turise, ne kun tosiaan kehystävät kasvoja! Mutta kuten sanottua, ne eivät ole kaksoset, joten ainakin minun on ihan turha yrittää niitä saada identtisiksi, hih :D

  16. Kiitos kovasti :) Chanelin ja YSL:n kulmatuotteet ovatkin itselleni ihan tuntemattomia! Kynän ja luomivärin yhdistelmällä saa varmasti kivan luonnollisen lopputuloksen.

  17. Voi kiitoksia <3 Muistelisin Kicksissä katsoneeni myyjän kanssa juuri Make Up Storen tuotteita, niin luomivärejä kuin sitä klassikkoa kulmatrioakin, mutta sieltä ei löytynyt minulle sopivia säyjä :/

  18. Kiitos vinkistä, täytyy pistää korvan taakse! Myyjiltä olenkin kysynyt aina neuvoa, mutta tarpeeksi vaalean värin etsiminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Pelkään jo sitä päivää, kun tuo Diorin paletti loppuu.. :D

  19. Heheh, eikö :D Lohdullisin sanonta ikinä! Ja jep, kyllä on meidän naisten elämä hankalaa! Voi kun olisi sellaiset kulmat, että ne olisivat ojennuksesa heti aamusta ilman sen kummempaa maalailua ja tuhertamista ;)

  20. Muistelisin Kicksin myyjän avustuksella tutkineeni Make Up Storen valikoimia, joista ei kuitenkaan löytynyt itselleni sopivaa sävyä.. Täällä on kuitenkin tullut parikin sävyvinkkiä vaaleahipiäisille, joten ehkä ne täytyy vielä käydä katsastamassa :) Kiitos sinulle vinkistä!

    Alkuun väriin tottuminen voi varmasti tuntua oudolta, mutta jos sitä hiljalleen laittaisi pikkuisen. Minä sen sijaan haluaisin oppia käyttämään väriä varjostuksena, en vielä edes omista mitään varjostustuotetta :)

  21. Kiitos kovasti vinkistä A! Ylempänä kehuttiinkin tuota Smogia, mutta ehkäpä tuo Masai voisi olla minulle vielä sopivampi. Olen kerran myyjän avustuksella käynyt läpi MUS:in valikoimia, joista ei silloin kuitenkaan löytynyt minulle sopivaa sävyä, mutta ehkä näiden kehujen myötä täytyy käydä vielä kurkkaamassa ;)

  22. Kiitos Jennifer :) Minusta tuntuu ettei niiden muotoon ole itse koskaan oikein tyytyväinen! Heh, lohduttavaa että muutkin joutuvat tappelemaan :D Kannattaa ihmeessä kokeilla jauhemaista väriä!

  23. On varmasti kyllä tottumiskysymys, mutta ymmärrän että tosi vaaleiden kulmien meikkaaminen tuntuu hankalalta :) Jos kokeilisit juuri jauhemaista väriä ihan kevyesti ja häivyttää vielä harjalla, ei tule niin kovaa ja tummaa lopputulosta kuin kynällä.

  24. Kiitokset vinkistä, en tiennytkään että H&M:n valikoimista sellainen löytyy! Täytyy pitää mielessä, kun tuo Lumene joskus loppuu, Hennesin tuskin keventää lompakkoakaan paljoa :) Tuon hiuslakkavinkin olen myös kuullut joskus, mutten ole itse sitä kokeillut!

  25. Geelimäiset värit ovatkin minulle ihan tuntemattomia! Voisi kuvitella sen laittamisen olevan hankalaa, jos väriä vaikka onnistuu sutaisemaan väärään kohtaan, niin sitä ei saisi kovetuttuaan häivytettyä pois? Täytyy ehkä kokeilla joskus ja suuntaan silloin sitten mielummin snne MUS:in hyllyille ;)

  26. Oho, mistähän tuo “akilleksen” on jämähtänyt päähäni! Olen tosi tarkka oikeinkirjoituksen suhteen, joten kiitos kun korjasit :)

  27. Heippa Taru! Tottahan toki saat, sävy on ehdoton suosikkini ja huulilla tällä hetkellä lähes joka päivä :) Se on Diorin Addict-puna sävyssä 554 It Pink, ihanan raikas vadelmainen sävy.

  28. Tuli muuten vielä toinenkin vinkki mieleen eli Isadora Matte Chocolates-luomiväripaletti. Siinä on vaalearuskea ja yhteensä viisi vaaleasta tummaan nudemaista/ruskeaa/beigeä sävyä, joten sekoittelemalla voisi vielä sitten fiksailla itselle sopivan. Ja nämäkin sävyt sopivat muuhunkin käyttöön. :) Itse kotiutin tuon juuri ja olen aivan rakastunut siihen, aikaisemmin kun en ole pahemmin mattasävyjä silmämeikissä käytellyt. :)

  29. Hih, minäkin olin kysymässä, että mikä huulipunasi sävy on! Mutta tuohan minulta jo löytyykin! :D Olin jo valmistautumassa jälleen juoksemaan huulipunaostoksille, mutta eipä tarvikaan ;) Pitäisi vissiin kaivella tuota huulipuna-arsenaaliani useammin kun pääsee sävyt jo unohtumaan, hih.

  30. Heheh, no mutta eikö ollut iloinen ylläri, ettei tarvitsekaan lähteä ostoksille ;) Minullakin kävi kerran nolosti, kun etsin tosi pitkään kaupoista tietynlaista huulipunasävyä kuitenkaan siinä onnistumatta. Ystäväni kävi sitten kokoelmaani läpi ja nosti yhden esiin, “Mites tää?”, olin ihan unohtanut sen olemassaolon! :D

  31. Olenkin tainnut joskus miettiä tuota Isadoran palettia ihan silmien meikkaamiseenkin, kun olen kuullut siitä joskus aiemmin kehuja! Kiitos oikein kovasti tästä, täytyy pitää paletti mielessä :)

  32. Miks sulla on huulten ympärillä aina tollanen valkoinen raja? Näyttää vähän hassulta..Varmaan liikaa meikkiä/liian tummaa?:)

  33. Anastasia brow powder duo on oma lemppari. Kaksi vaalealle sopivaa harmaanruskeaa sävyä. :)
    Neiti oikein hehkuu kauneutta! :)

  34. Hahah, onpas siellä syynätty tarkkaan :D Johtuu varmaan siitä, että huulteni ulommainen raja on tosi vaalea ja punaa ei tule aina muistettua laittaa ihan sinne vaaleimpaan reunaan asti. Amorinkarella on lisäksi tietysti valokynää :)

  35. Mikäsmikäs se tällainen oikein on! Minulle ihan tuntematon merkki, piti heti ryhtyä googlettelemaan, kiitos vinkistä :) Kuin myös kovin kauniista sanoistasi <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *