PEN E-PL5 – Kuvien siirtäminen langattomasti

Lupasin aikaisemmin, etten höpisisi tällä viikolla enää tekniikasta, vaan siirryttäisiin takaisin tuttuihin hömppäaiheisiin. Jos nyt vielä ihan vähän kuitenkin, sillä tämä on pakko jakaa! Olympukselta saamani PEN Lite E-PL5 on kulkenut mukana arjessani lähes päivittäin viimeisen muutaman kuukauden ajan. Kamera jaksaa yhä ihastuttaa minua pienellä koollaan ja huikealla kuvanlaadullaan, mutta nyt minulla on vielä yksi syy lisää ylistää tätä vempelettä. Olen pitkään ajatellut kokeilevani sen ominaisuutta, jolla kuvat pystyy siirtämään langattomasti  suoraan esimerkiksi älypuhelimeen. Joskus olisi nimittäin kiva blogata ihan reaaliaikaisesti, mutta tunnustan olevani aika perfektionisti visuaalisuuden suhteen, eivätkä rakeiset kännykkäkuvat juurikaan innosta ;)

Nyt sain aikaiseksi asettaa paketin mukana tulleen Flash Air-muistikortin kameraan ja ryhtyä tutkailemaan sen saloja. Minulla oli itse asiassa vaikeuksia löytää netistä hyviä ohjeita langattomaan siirtämiseen, mutta onneksi törmäsin viikonloppuna messuilla Matti Sulantoon, joka avuliaasti neuvoi tämän tumpelon alkuun. Kenties ruudun takaa löytyy muitakin kaltaisiani tekniikan ihmelapsia, joten tekaisin ohjeet teillekin!

Ihan ensimmäiseksi lataa ilmainen OI.Share- sovellus App Storesta. Tämän jälkeen mene kamerassa kuvien selaukseen, pyöräytä kuvan kohdalla valintanappia ja ota lukitus pois valitsemalla OK. Sitten siirry kuvausasetuksiin ja kolmanteen valikkoon, josta löytyy “Yhteys älypuhelimeen“. Valitse “Yhteyasetukset” ja kirjoita haluamasi nimi verkolle ja luo sille salasana. Tämän jälkeen palaa taaksepäin ja valitse “Yksityinen yhteys“. Yhteyden muodostamisessa menee hetki, mutta lopulta kameran vasempaan nurkkaan ilmestyy vihreä merkki ja verkon tulisi näkyä puhelimen langattomissa verkoissa.

Valittuasi verkon siirry sovellukseen, jonne kuvat ilmestyvät. Tässä vaiheessa voit testata kuviin vaikka taidesuotimia, kuten neulanreikää ja muita jänniä juttuja, tai siirtää joko kaikki tai yksittäiset haluamasi kuvat puhelimen muistiin. Kuvat eivät siis ole tässä vaiheessa sovellukseen avauduttuaan vielä suinkaan tallentuneita puhelimellesi, vaan se täytyy tehdä erikseen, itse en tätä heti hoksannut!

Ja tadaa, kuva on tallentunut puhelimeen ja on valmis käytettäväksi vaikka Facebookia, Instagramia tai blogia varten! Näitä sosiaalisia medioitahan riittää ;) Kuvien siirtäminen oli siis loppujen lopuksi todella helppoa ja nopeaa, kunhan alun vaikeuksista vain pääsi eteenpäin.

Tämä langaton siirtäminen on uusi ominaisuus Olympuksen tuoreimmissa malleissa, PEN Lite E-PL5:ssa, PEN mini E-PM2:ssa sekä testissäni tällä hetkellä olevassa pokkarissa, XZ-2:ssa ja vaatii siis onnistuakseen lisäksi mukana tulevan Flash Air-muistikortin. Tulen varmasti käyttämään tätä ominaisuutta jatkossa, ainakin parin viikon päästä reissussa pikakuulumisien jakamista varten :)

Miltä kuulostaa tällainen näppärä ominaisuus? Onko joku muu ehtinyt jo testaamaan tätä?

Related Post

37 thoughts on “PEN E-PL5 – Kuvien siirtäminen langattomasti

  1. Mulla kesti kanssa ihan toivottoman kauan tuon tajuaminen enkä ois itse asiassa sen toimintaa hoksannut, ellen olisi sitä Zeninan-blogista bongannut. Tästä on siis varmasti hyötyä monille! :)

  2. Vitsi ompa kätevä, harmi ettei omassa PENissäni ole tätä toimintoa, nyyh :D Hei ja mitä hyötyä tuosta vastavalosuojasta, vai mikä nyt onkaan, on? :)

  3. Kiitti kivasta postauksesta! Mulle tuli heti mieleen asiaa vähän sivuten kysyä, et millä applen appsilla bloggaat? Mä en oo oikeen löytänyt mitään, mikä käytettävyydeltään olisi helppo ja monipuolinen.. :)

  4. voin vaan katkerana ihastella nykyteknologiaa, kun mulla on vaan ikivanha ja lattiallekin useasti pudonnut nikon d60… :DD ehkä vielä jonain päivänä minäkin saan tuommoisen ihanuuden hankittua :)

  5. Sama täällä, vaikkei siinä loppujen lopuksi mitään vaikeaa ollutkaan.. :D Toivottavasti tästä tosiaan olisi hyötyä muillekin, sen verran näppärä ominaisuus ettei kannata jättää kokeilematta turhautumisen vuoksi ;)

  6. Se on tosiaan ihan uusi ominaisuus juuri vaan näissä uudemmissa malleissa :/ Harmi, ettei tekniikka kehity aina ihan niin vikkelästi!

  7. Harmi tosiaan! Noh, onneksi E-PM1 pelittää muuten mainiosti, vaikkei siitä tätä ominaisuutta löydykään ;)

  8. Se on kyllä harmi, ettei toimintoa ole vanhemmissa malleissa! Vastavalosuojaa olen itse vasta kröhöm oppinut käyttämään, jotenkin jätin sen aina laatikon perälle pölyttymään, mutta nyt en enää osaisi kuvata ilman :D Koska en ole paras selittämään teknisiä termejä, niin lainasin suoraan Top Shotin sivuilta:

    “Vastavalosuoja vähentää objektiiville tulevan hajavalon määrää ja siten se on omiaan parantamaan kuvan kontrastia ja vähentämään linssiheijastuksia. Kuvanlaadun parantamisen lisäksi vastavalosuoja suojaa objektiivin etulinssiä naarmuuntuilta ja kolhuilta.”

    Nimensä mukaisesti erityisesti valoa vasten kuvatessa suojus on ihan ehdoton, plus että se tosiaan myös suojaa linssiä :) Kannattaa olla sitten tarkkana, jos vastiksen päädyt tilaamaan, kun jokaiseen linssiin on omansa! Esimerkiksi tämä on 45mm:lle tarkoitettu: https://www.topshot.fi/product/5724/olympus-lh-40b-vastavalosuoja-45mm

  9. Ymmärrän hyvin, etteivät nämä kiinnosta kaikkia! Samalla minulle kuitenkin esitetään tosi paljon valokuvaukseen ja kameroihin liittyviä kysymyksiä ja toiveita. Kuvaaminen on tietysti myös oma intohimoni, joten se on luonnollisesti osa blogiani :) Mutta ei hätää, tavoitteena olisi että täältä löytyisi jokaiseen makuun jotakin, joten ensi kerralla sitten taas niitä hömppäjuttuja! :)

  10. Kiva jos tykkäsit :) Iphonen Blogger-sovellus on minusta tosi huono, tai sitten en vaan ole oppinut käyttämään sitä! Selaimen kautta on myös hankala kirjoittaa postauksia, se ei minulla jotenkin toimi kunnolla, joten ehkä ainoa vaihtoehto postauksiin on sitten kuitenkin tuo Blogger-appsi :) Oletko itse kokeillut muita kuin tuota Bloggerin, vai onko niitä edes olemassa muita?

  11. Heh, niin se tekniikka kehittyy! Voi kameraparka, onneksi se on kuitenkin ilmeisesti vielä elossa putoamisten jälkeen! :D Oma Nikonin järkkärini jäi täysin syrjään PENeihin tutustumisen jälkeen, joten suosittelen kyllä lämpimästi.

  12. Tosi kiva postaus, on varmasti hyötyä näiden kameroiden omaaville. :) Ihmetyttää vaan, kun n. Viikko sitten tilasin tuon E-PL5 ja siinä ei tullut minkään näköistä muistikorttia mukana

  13. Vaatiiko toi kortissa oleva lähiverkko-ominaisuus kameraltakin jonkin toiminnon toimiakseen? Äkkiseltään vois kuvitella, et kortti toimis jos sen vaan saa survottua laitteeseen kiinni.

  14. Toi on niiiiin näppärä ominaisuus ja tykkään siitä hurjasti!! :) MUTTA, mulla jotenkin hävis se etten pysty enää valitsemaan sitä yhteys älypuhelimeen:( En tiedä mitä ihmettä oon menny sörkkimään mut enää ei onnistu..:/

  15. Hmm, eli tarkoitatko että voiko Flash Air-korttia käyttää esim. vanhemman mallin kamerassa, jossa ei ole tuota kuvien siirto ominaisuutta? Uskoisin kyllä, että se vaatii kamerasta erikseen vielä jonkin toiminnon :o Tai voisin kuvitella, ettei esim. E-PL3:ssa tai E-PM1:ssä ollut tuota yhteyden valintamahdollisuutta ollenkaan. Voin vielä vähän selvitellä asiaa :)

  16. Voi kökkö, mistäköhän se voisi johtua? :o Toivottavasti saat vian jotenkin selville, ettei mene tämä huipputoiminto ihan sivu suun! ;)

  17. FlashAir-korttia voi käyttää myös joidenkin vahempien SDHC-muistikorttia tukevien kameroiden kanssa, missä ei ole FlashAir-tukea (esim. PEN E-P1 ja E-P3 ja useat pokkarit). Näissä kameroissa kuitenkin kortin toiminta on pahasti rajoitettu ja homma toimii niin, että kuvia pääsee katselemaan (ja lataamaan) vaikkapa kännykän tai täbin nettiselaimella sitten kun yhteys laitteiden välille on muodostettu. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan toimi E-PM1:n ja E-PL3:n kanssa ainakaan nykyisillä FlashAir-korteilla. Jos langaton siirto ominaisuutena kiinnostaa, niin E-PM2 ja E-PL5 ovat kyllä kannattavia päivityksiä myös entisestään parantuneen kuvanlaadun takia. FlashAir-yhteensopivuuslista löytyy tuolta: http://www.toshiba.co.jp/p-media/wwsite/compati/pdf/flashair.pdf

  18. Heippa kaunis Jonna! :)

    Minulla olisi yksi kysymys liittyen valokuvaukseen ja kameroihin.. :)

    Minulla on tällä hetkellä käytössä ammattitasoinen järjestelmäkamera hyvän objektiivin kera, mutta… Kamera on kokonaisuudessaan hurjan painava! Minua kiinnostaisi hankkia Olympus PEN -kamera pienen koon ja hyvältä vaikuttavan kuvanlaadun vuoksi. Suurimpana kriteerinä minulla olisi kameran pieni koko. :) Ja tolla loistokkuudella näkyy oikeesti saavan kehuttavan arvoisia otoksia. En vain osaa sanoa, että mikä niistä kameroista olisi kaikista paras..? Osaisitko neuvoa, että mitä Olympus kameramallia suosittelet? Oletko ollut tyytyväinen tohon kameraan mikä sinulla on tällä hetkellä käytössäsi? Tai se on varmasti todella huippu! :) Vai osaisitko sanoa, että missä kameramallissa olisi esimerkiksi hyvät ominaisuudet ja onko joku noista malleista ylitse muiden? Hinnalla ei ole niin suurta merkitystä, kun on kyse intohimosta ja rakkaudesta valokuvausta kohtaan. hih :) ymmärrät varmasti<3

    Ps. Jonna olet mahtava! Sinun blogi on niin vallan tyylikäs, olet todella herttainen, kaunis ja mukavan oloinen tyttö :) Toivon sinulle kaikkea hyvää ja hurjasti tsemppiä pääsykokeisiin lukemiseen. Sinä tulet pääsemään kouluun!<3 Olet niin ahkera, ihailen sinua :)

    Aurinkoista päivää ja ihan suurkiitos jo etukäteen sinulle kaunokainen! :) Saat hymyn huulille päivästä toiseen kun ilahdutat meitä lukijoita näin piristävällä blogilla.

    Terveisin Veera Merenhelmi

  19. Heippa Veera!

    Ymmärrän paremmin kuin hyvin, itsekin painavaa järjestelmäkameraa vuosia laukussa raahanneena ;) Sinulla kun on kokemusta järkkäristä, voisin ehdottomasti suositella sinulle PENin Lite-mallia. Siinä on PEN miniin verrattuna vähemmän nippuloita ja nappuloita, ministä myös esimerkiksi puuttuu joitain säätönappeja, joihin on saattanut järkkäriä käyttäessä jo tottua. Litessä on myös kääntyvä näyttö, joka on kätevä ihmisjoukon yli tai lattiarajassa kuvatessa.

    Itselläni on enemmän kokemusta sekä PEN Lite E-PL3:sta, että tästä uudemmasta mallista E-PL5:sta, https://www.topshot.fi/product/7127/olympus-pen-lite-e-pl5-valkoinen-14-42mm-kit. Kun taas verrataan lite E-PL3:sta sekä tätä uudempaa mallia E-PL5:sta, niin suosittelen kyllä ehdottomasti satsaamaan tähän uutukaiseen! Suurimpana minuun vedonneena tekijänä on kuvanlaatu, joka on viety vielä asteen verran pidemmälle uuden kuvakennon ja prosessorin myötä. Myös kuvausote on mukavampi irroitettavan kahvan ansiosta ja esimerkiksi kääntyvä näyttö on vähän toimivampi, lisäksi tietysti uusina ominaisuuksina tämä kuvien langaton siirtäminen sekä kosketusnäyttö. Näin niinkun pähkinnäkuoressa, tarkempaa postausta näiden eroista ja omista käyttökokemuksistani voit lukea täältä: http://jonnamaista.blogspot.fi/2012/11/elama-on-liian-lyhyt-rumille-kameroille.html. Sinä kun myös kuvaat paljon asukuvia ja yksityiskohtia, suosittelen jossain vaiheessa hankkimaan lisäksi 45mm-objektiivin, jolla itse otan 90% kaikista kuvistani :)

    Lienee sanomattakin selvää, että olen ollut mielettömän tyytyväinen tähän! Oma Nikonin järkkärini jäi täysin hyllylle tutustuttuani PENeihin ja paluuta vanhaan ei tosiaankaan näin vuoden jälkeen enää ole, kun näin huikeaa kuvanlaatua saa pienessä ja kevyessä paketissa :)

    Toivottavasti tästä oli jotain apua ja kysy ihmeessä, jos sinulla tulee vielä jotain mieleen! Ja kiitos ihan valtavasti suloisista sanoistasi, sait suuren hymyn huulilleni <3 Olen ihan otettu, joten kiitos vain itsellesi päiväni piristämisestä :) Kaikkea hyvää sinullekin ja ihanaa kevään odotusta sinne!

  20. Ok. Kiitos asian valaisusta, juuri tätä tarkoitin tuolla aiemmalla kysymyksellä.

  21. Moikka! Olen juuri hankkinut Pen E-PM1 kameran ja tästä kuviensiirto-ominaisudesta innostuneena ostin samantien myös tuon FlashAir muistikortin… Onko nyt kuitenkin niin, ettei tällä kameralla pystykään kuvia lähettämään iPhoneen? Ymmärsinkö oikein ylemmästä Samin kommentista, että pystyn kuitenkin pokkarilla sen tekemään? Katsoin nimittäin tuosta linkistä yhteensopivuuslistan ja siellä oli myös Canon Ixus kamera mainittuna, joka multa löytyy…

    Kiitos jos osaat vastata!! :) Oletko itse aivan omatoimisesti opetellut järjestelmäkameroilla kuvaamisen asetukset jne? Itse kun olen aivan pihalla vielä, vaikka tämän pitäisi olla se helppokäyttöisempi kamera ! Apua, kun haluaisin niin kovasti oppia! Pitkä matka edessä tällä tiellä ;)

  22. Heippa! Ensinnäkin onnea uudesta kamerasta, et tule tuota hankintaasi katumaan ;) Valitettavasti taitaa olla niin, ettei kuviensiirto onnistu tuossa E-PM1:ssä, ainoastaan uudemmassa mallissa E-PM2:ssa. Toshiban Flash Air-muistikortin yhteensopivuudesta muiden kameroiden kanssa en kyllä osaa sanoa, mutta jos se on listassa mainittuna, niin voisi kuvitella niiden toimivan. Voin selvitellä vielä asiaa ja tulla sitten laittamaan tänne uudemman kerran kommenttia :)

    Ja voi kuule, niin paljon on minullakin vielä opittavaa! :D Olen kuvannut vuosia järjestelmäkameralla, mutta vasta nyt parin vuoden sisällä olen oppinut ymmärtämään säätöjen päälle niin paljon enemmän. Johtuneeko sitten tuosta näppärämmästä PENistä vai onko päässä vaan loksahtaneet palaset paikoilleen, kun en aiemmin tajunnut vaikka miten yritin ;)

    Minulla olisi sinulle kuitenkin yksi vinkki, nimittäin kamerakauppa Top Shot järjestää Helsingissä käyttökoulutusta PEN-kameroille! Se on ilmainen kameransa sieltä ostaneille, mutta mikäli olet hankkinut sen muualta, niin hinta on 45e, https://www.topshot.fi/product/7465/olympus-pen–kayttokoulutus-2442013. Olin itsekin koulutuksessa pari kuukautta sitten ja pidin siitä hurjasti! Siellä selitetään selkeästi ja helposti ymmärrettävästi kaikki aivan perusasiat kameran toiminnoista kuvan säätöihin, jopa kädestä pitäen. Illan aikana oppi vaikka mitä :) Käy ihmeessä ilmoittautumassa, mikäli sinulla on mahdollisuus päästä Helsinkiin osallistumaan koulutukseen!

  23. Oot niin ihana kun jaksat vastailla aina ja kaikille, vanhempiinkin postauksiin tulleisiin kommentteihin ! Kiitos siitä ! Harmin paikka kun koulutusta järjestetään vain Helsingissä, itse kun asun Tampereella, muuten olisin varmasti osallistunut… Mutta eiköhän se tästä, kun vaan jaksan noi käyttöohjeet lukea ajatuksella läpi ja harjoitella kovasti :)

    Sun kuvaamiseen liittyvät postaukset on olleet todella mielenkiintoisia ja hyödyllisiä, mielellään niitä lisää!! Sun blogi on mun kuvausinspiraationa! Jonain päivänä otan vielä yhtä upeita kuvia hihi ;)

  24. Heippa! kuule olen pohtinut että onko tämä uusi PEN mini E-PM2 vastaavuudeltaa jotain mini E-PM1ja Lite E-PL3 välimaastosta? olin pohtiniut ostavani jälkimmäisen mutta tämä kuviensiirto ominaisuus kuulostaa kyllä niin kätevälle, että mietin jäisinkö odottamaan hintojen laskua tässä uudessa mallissa :)

  25. heh huomasin juuri että olit vastannut vastaavaan kysymykseen edellä olevassa :D

  26. Heippa! Saitkin varmaan jo jotain vastausta kysymykseesi tuosta aiemmasta kommentistani :) Minusta uutukaista PEN mini E-PM2:sta ei varsinaisesti voi kutsua olevan noiden välimaastosta, mutta esimerkiksi kuvanlaatu on siinä kyllä eri luokkaa kuin näissä aiemmissa sisarissa. Ja kuten ylempänä totesin, niin kun taas verrataan miniä ja Liteä yleisesti, niin niissä löytyy muutamia eroavaisuuksia, kuten nappuloiden määrä ja Liten kääntyvä näyttö.

    Jos siis sinulla on jo kokemusta järjestelmäkamerasta tai koet nuo muut mainitsemani seikat tärkeiksi, niin sitten suosittelen ennemmin Liteä, muuten minilläkin pärjää vallan hyvin! Kuviensiirto on kyllä mielettömän näppärä ominaisuus ja itse olen tästä nyt aivan innoissani :)

    Kypsyttele asiaa, kumpaan sitten päädytkin niin hyvä valinta joka tapauksessa! ;)

  27. sattumalta löysin tänne. ja kiitos :) nyt osaan itsekkin lähettää puhelimeen kuvia.

  28. Nyt en osaa sanoa, kun itsellä kokemusta vain iPhonesta. Ainakin Ios:ille ja Androidille on ilmainen sovelluksensa!

Comments are closed.