Messuhulinaa

Huomentapäivää!

Pikainen tervehdys täältä, että voimissaan ollaan yhä, vaikka onkin ollut hiljaiseloa ;) Takana on kaksi päivää Kuva&Kamera -messuilla ja vielä on tämä sunnuntai jäljellä. Aikamoista hulinaa on ollut, mutta meikä tykkää! Tänään messut ovat auki klo 10-17 ja samalla lipullahan pääsee myös GoExpon puolelle, jossa on osastonsa muun muassa niin golfille kuin kuntoilullekin.

Lupailin myös vinkata Manfrottolta testiin saamani valkoisen jalustan messutarjouksesta. Jalusta on ollut itselläni ahkerassa käytössä ja kerroinkin kokemuksiani jo aikaisemmin täällä, mutta sanottakoon vielä muutama sana. Jalustan saa taiteltua todella kompaktiin kokoon ja on keveydestään huolimatta silti tukeva, eikä mikään rimpula. Suurin minuun vetoava tekijä (valkoisen ulkomuodon lisäksi ;D) on kuitenkin sen helppokäyttöisyys, sillä mikään ei ole turhauttavampaa kuin sata erilaista nippulaa ja nappulaa. Jalustan hinta on nyt messuviikonlopun ajan niin paikan päällä kuin verkkokaupassakin 55e, joten hintalaatusuhde on vähintäänkin kohdillaan. Kannattaa käydä paikan päällä testaamassa, mikäli olette messuille suuntaamassa :)

Palataan sitten taas ensi viikolla niiden tavallisten, vaaleanpunaisten hömppäaiheiden kera :) Mukavaa sunnuntaita, tulkaa messuilijat ihmeessä vetäisemään hihasta!

8 thoughts on “Messuhulinaa

  1. Ihana Jonna, oli kiva nähdä eilen ihan livenä! :) Hyvä että huikkasit mut sinne teidän ständille juttelemaan, en muuten huomaa ikinä ketään tuttuja missään! :D

  2. Onneksi huikkasin, oli mielettömän kiva törmätä ja jutella! :) Ja kyllä maailma on pieni, oltiin Riston kanssa juteltu Hankenista edellisenä päivänä ja siinä yhteydessä se kertoi susta, vasta myöhemmin osasin laskea yks yhteen! Hauska sattuma :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *