Lomamoodissa

Heipparallaa!

Täällä ollaan taas ihan reaaliaikaisesti! Palasin myöhään eilen illalla Suomeen, miniloma Englannissa meni yhdessä hujauksessa niin että hups vaan. Olisin voinut viettää siellä vielä vaikka kuinka monta päivää, mutta koska visiittini meni tosiaan ihan lomaillen, kutsuivat kirjat jo täällä kotosalla. Pieni aivojen heittäminen narikkaan teki kyllä superhyvää ja nyt on energiaa taas jatkaa urakan parissa!

Takana on ihanat neljä päivää rentoutuen, shoppaillen ja Lontoon kaduista nauttien. Ainoa miinus oli pahasti myöhästynyt kevät, sää oli matkan aikana jopa surkeampi kuin täällä, hyvä että edes villakangastakilla pärjäsi juuri ja juuri. Tekisi ihan hirveästi mieli käydä vielä keväämmällä jollain viikonloppureissulla siellä, kunnes poikaystäväni tulee kesällä takaisin kotiin, mutta aika taitaa olla aika kortilla. Noh, eiköhän sinne vielä myöhemminkin ehditä :)

Reissukuvia sitten myöhemmin, nyt yritän irrottautua tästä lomamoodista ja päästä takaisin kiinni arkeen. Se onkin tosin helpommin sanottu kuin tehty, kun edessä on höyryävä kuppi kahvia ja rasiallinen Laduréen herkullisia pastellisävyisiä macaroneja. Lisäksi yksi rakkaimmista ystävistäni on palannut ulkomailta vihdoin kotiin ja tänään illalla on pitkästä aikaa koko poppoo tyttöjä koolla! ♥

Toivottavasti hymy on herkässä siellä ruudun toisellakin puolen ja teillä on edessä rentouttava pääsiäinen :) Leppoisia pyhiä ja muistakaa syödä herkkuja niin, että napa paukkuu! Tämän herkkusuun masuun mahtuu ainakin pari Kinderiä vielä…

Related posts

18 thoughts on “Lomamoodissa

  1. Ihanaa, että sinulla oli onnistunut miniloma Lontoossa. Täällä kanaalin toisella puolellakin on sää aivan surkea ja vuodenaikaan nähden myös todella kylmä.

    Suklaamunia on tullut syötyä jo liikaakin, mutta kyllä muutama macaronkin vielä maistuisi :).

    Tsemppiä kirjojen parissa ahertamiseen ja mukavaa pääsiäistä!

  2. Oi mitä herkkuja :) Mulla on onneksi vielä pari Kinderiä kulhossa oottamassa!
    Täällä jo innolla odotellaan shoppailusaalista;)

  3. Ai nam, että nuo macaronit osaakin olla herkullisen näköisiä. Täytyy varmaan pakata laukku puolilleen niitä, että saa sitten reissun jälkeenkin herkutella! :D

  4. Tekisitkö postausta Lontoon suosikkikaupoistasi? Ensimmäinen matka Lontooseen suunnitteilla… :)

  5. Hyi ne Lontoon säät oli kyllä kauhea pettymys :( Olin niin toivonut sellaista +15 ja aurinkoa :D Keväisempi reissu Lontooseen houkuttelisi täälläkin, mutta mullakin alkaa luku-urakka taas ens viikolla, joten se ei vaan todellakaan ole mahdollinen juttu :( Ihanaa pääsiäistä Jonna! :)

  6. Mitä sun poikaystävä opiskelee siellä Lontoossa ja miten se on sinne päätynyt? :)

  7. Kiitos oli kyllä todella onnistunut :) Kurja kuulla, ettei sää oikein suosi sielläkään! Suomessa sentään aurinko paistaa taivaan täydeltä, mutta vilpoisaa on vielä.

    Pääsiäisenä pitääkin popsia herkkuja! Samoin sinulle Mrs J :)

  8. Hitsit, pakko päästä tänään kauppaan hakemaan Kindereitä! Olen syönyt niitä jo varmaan kymmeniä, mutta vielä ei näy stoppia :D Hih, shoppailusaalis ei ole järin iso, mutta sitäkin mieluisampi ;)

  9. Omnom, saat oikein ehta-aitoja pariisilaisia! Minulla oli puolet rasiasta murskaantunut, olisi pitänyt pakata ne matkalaukkuun vähän huolellisemmin :D

  10. Minulla ei taida oikein tieto valitettavasti riittää! Olen käynyt aina vain parissa suosikkikaupassani, mutta sen laajemmin en Lontoon shoppailuvalikoimaa kyllä tunne. Jos kuitenkin saisit postauksistani jotain vinkkejä irti? :) Tuolla matkailu-tunnisteen alta löytyy vielä kaksi aiempaa Lontooreissuani!

  11. No älä muuta sano! Olimme viime vuonna helmikuun lopussa Lontoossa ja tällöin oli juuri se +15 ja aurinkoista, joten odotukset oli nytkin korkealla :D Ja harmi tosiaan, en itsekään kyllä millään enää taida ehtiä sinne :/ Mutta eiköhän sinne vielä ehdi tulevaisuudessakin! Samoin sinulle Aurora :)

  12. Hih, omasta rasiastani taisi löytyä kaikkia samat maut…:) Miten nuo reissut aina menevätkin hujauksessa ohi, huoh. Onneksi niitä pääsee aina kuvien kautta uudestaan fiilistelemään :)

Comments are closed.