Mouse Ballerina Flats

… ai mitkä? No Marc by Marc Jacobsin suloiset, hymyn huulille nostattavat hiiriballerinat! En tiedä, olenko vain elänyt tähän asti pimennossa vai ovatko MbyMJ:n luomukset vastikään rantautuneet Spartoolle, mutta niiden bongaaminen oli silti positiivinen yllätys!

 1. mustat klassikot, 2. mustat hiiriballerinat, 3. raidalliset, 4. säihkyvät

Hiirulaiset jakavat varmasti paljon mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin, mutta minusta nuo ovat yksinkertaisesti hellyyttävät ja juuri sopivat tuomaan vähän pilkettä silmäkulmaan! Hiiren korvat ja kuono antavat pienen persoonallisen silauksen esimerkiksi klassisille perusmustille ballerinoille, minun sydämeni kuitenkin veivät nuo alaoikean kultaiset yksilöt, vaikka vähän tarhatossuviboja herättelevätkin ;) Mutta voi pojat, entäpä nämä Mussun kimaltelevat hiiriballerinat? Jos nämä humoristiset kenkulit eivät kuitenkaan iske, löytyy Marcilta myös perinteisempään makuun hopeisella laatalla varustetut kiiltonahkaiset ballerinat.

Minusta on loistavaa, että Spartoolle on tullut tällaisia merkkejä, joiden saatavuus on Suomessa aika huono. Toisena esimerkkinä mainittakoon Sam Edelman, jonka muutamia malleja olen ihaillut aiemmin Shopbopilla. Aikaisemmassa kollaasissani vilahtivat jo nätit nudebaltsut, mutta itse odottelen innolla, josko myyntiin tulisi myös Edelmanin sandaaleja. Niiden hankkimista olen miettinyt useat kerrat, mutta en oikein uskalla tilata kenkiä nettikaupoista ilman vaivatonta palautusmahdollisuutta. Puhumattakaan siitä, että Spartoolle olisi lähes aina alekoodeja tarjolla! Sopisikohan tässä jo unelmoida, että jonain päivänä saataisiin myös esimerkiksi Tory Burchin popoja myyntiin?

Psst, vielä ne Spartoon alekoodit helmikuulle!
13SPT5: 5% alennus ostoksista, jotka ylittävät 60€.
13SPT1: 10% alennus ostoksista, jotka ylittävät 80€.
13SPT15: 15% alennus ostoksista, jotka ylittävät 100€.
13SPT2: 20% alennus ostoksista, jotka ylittävät 150€.
Voimassa 28.2.2013 asti. Ei voida yhdistää muihin tarjouksiin/alennuksiin.)

Linkit mainoslinkkejä

25 thoughts on “Mouse Ballerina Flats

  1. Kiva, että Spartooltakin saa näitä ihanuuksia :)
    Ostin tuollaiset omat hiiriballerinat jokunen vuosi sitten ja mun hiirillä ei ole lainkaan viiksiä :D

  2. On nuo ihan hellyttävän suloisia ballerinoja ja voisin kuvitella näin aikuisemmallekin! Huumori ei koskaan ole pahasta asuissa, kunhan se pysyy hyvän maun rajoissa ja tässä sitä on kivasti :)
    Eilen juuri hiplailin viime kesän Stylesnobin ballerinoja, ah, sitä parempia en ole vielä löytänyt! Ja nyt niitä sai täälläpäin myös sokoksesta vaikka minkälaisissa kuoseissa…yritän nyt vielä hillitä itseni, kun kesäänkin on vielä niin pitkä matka.

    Kivaa sunnuntaipäivää!

  3. Mahtavaa tosiaan, että spartoolle tullut edellä mainittuja merkkejä!! Itseltä nuo Sam Edelman:in nudesandaalit löytyy ja hieman oli jännäämistä kun pakettia Sopbopilta odottelin saapuvaksi :) Täydelliseksi osoittautuivat.

  4. Näin on, pieni pilke silmäkulmassa on hyväksi ;) Stylesnobeista olen kyllä kuullut hurjan paljon kehuja, joten voin uskoa niiden olevan ihanat jalassa! Ja eipä tässä enää kauaa ole, kun voisi jo harkita baltsuostosten tekemistä :) Itsekin kaipailisin uutta paria kesäksi!

    Samoin sinulle Mapsi! :)

  5. Oii, ne nudesandaalit olisivat aivan täydelliset! Täytyypä käydä kurkkaamassa blogistasi, josko niistä näkyisi siellä vilaus ;) Toivotaan, että valikoima täydentyisi vielä noilla sandaaleilla.

  6. Ihania baltsuja, ihailin ensimmäisiä vaihtoehtoja helsingin stockmannilla ja harkitsenkin vakavasti niiden kotiuttamista.

    Tory Burchin balleriinoja oli rantautunut nyt Feminetin liikkeeseen :) Minä pohdiskelenkin täällä, että pitäisiköhän hankkia konjakinruskeat toryn baltsut mustien kaveriksi. Ihanaa sunnuntaita!

  7. Nuo ekat on tosi nätit ja klassiset ennen kaikkea :) Minäkin olen suunnitellut konjakinruskeiden Toryjen hankkimista tälle kesälle, tosin tarjoushaukkana odottelen sitkeästi alekoodia Shopbopille ;)

  8. Sanos muuta! Malttaisi odottaa vielä pari kuukautta, niin saa sujauttaa ballerinat jalkaan :) Tänäänkin on ollut niiin ankean harmaa päivä, pöh!

  9. Huomasin nämä kans pari viikkoa sitten, olisivat ihanat! Tosin ajattelin, ettei noita ehkä ihan joka päivä pitäisi (ehkä vakavamielisessä työhaastattelussa voitaisiin katsoa vähän oudoksuen, jos saapuisi sinne jakku päällä ja hiirulaiset jalaoissa ;)), niin siihen nähden hinta on vähän liian kovat. Toivotaan että tulevat syksymmällä aleen!

  10. Kylläpä hihittelin tuolle mielikuvalle, kuinka sitä astelisi vakavasti otettavana työhaastatteluun hiirulaiset jalassa ;) Spartoolla oli pari viikkoa sitten jotain hiiribaltsuja alessa, esim. konjakinruskeat niiteillä koristellut, joten voisi olettaa näiden muidenkin tulevan joskus aleen :)

  11. Mustat hiirulaiset löytyy täältä. Viime kesänä niillä tuli tallusteltua paljon. Ja voi miten ihanilta ne tuntuvat jaloissa :)

  12. Söpöjä <3
    Tuollaisethan hiirenkorvat, silmät ja nenän voisi tehdä itsekkin perusballerinoihin, jos idea viehättää mutta ei kuitenkaan halua sijoittaa aitoihin (;

  13. Kiva kuulla, että ne ovat myös hyvät jalassa! :) Nahka näyttää kyllä kuvien perusteella ihanan pehmeältä.

  14. Vitsi noi olis niin söpöt! Oon ihaillut jo useana kesänä ja sovitellut Stokkalla, mutten ole osannut päättää mitkä olisi ne kaikkein söpöimmät :) Nyt taisin kuitenkin ihastua ihan suunnattomasti noihin kultaisiin! Vivahtaa kivasti nudeen ja olisivat ihana yksityiskohta ihan basic asussakin :) Vitsi, nuo + raitapaita sekä siniset skinnyfarkut!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *