Talvi-ihon hoito

Talvisaikaan atooppinen ihoni on todella kovilla. Heti pakkasen kiristyessä iho ilmoittaa kylmyydestä hilseillen ja kutisten. Erityisesti suihkun jälkeen kasvoja kiristää ja on kipitettävä äkkiä kylpyhuonekaapeille, jossa majailevat pelastajani!

Monet muina vuodenaikoina ihonhoitoon käyttämäni tuotteet ovat saaneet jäädä kaapin perälle odottelemaan ja voiteet ovat vaihtuneet paksummiksi ja ravitsevimmiksi. Ihoni hellimisessä luotan pääasiassa kahteen hyväksitodettuun merkkiin, Cliniqueen ja kotimaiseen Lumeneen.

Olen aiemmin kertonut käyttäväni päivävoiteena Cliniquen Dramatically Different Moisturizing Lotionia, joka on kuitenkin talvi-iholleni aivan liian kevyt. Entinen yövoiteeni, saman merkin Moisture Surge, sen sijaan on tähän tarkoitukseen loistava. Voide on geelimäinen ja täydelinen levittää aamulla ennen meikkipohjan pyörittelyä, sillä se imeytyy nopeasti jättäen kuitenkin ihon samettisen pehmeäksi. Vain pieni nokare voidetta riittää, sillä se on todella riittoisaa.

Yöksi taas ihoni vaatii kunnon kosteutusta ja sitä löytyy saman sarjan Moisture Surge Intense-voiteesta. Tämä on edellistä huomattavasti täyteläisempi ja iho tuntuu vielä aamulla herätessäkin kosteutetulta, mikä on minun iholleni aina merkki hyvästä tuotteesta. Eikä sovi unohtaa ihonhoidon akilleksen kantapäätä, silmänympärysvoidetta, jonka käytöstä sain juuri noottia kasvohoidossa ollessani. Olenkin yrittänyt ryhdistäytyä tällä saralla ja levittää ainakin iltaisin All About Eyesia silmänympäryksilleni.

Aina nämäkään keinot eivät riitä, jolloin on otettava järeämmät aseet käyttöön. Lumenen öljymäistä Ravitsevaa Tehohoitoa käytän talvisaikaan seerumina niin aamuin kuin illoinkin voiteen alla. Jos taas ihossa on selviä kuivia läikkiä, levitän yöksi paksun kerroksen Sensitive Touch-sarjan Rauhoittavaa Kosteusnaamiota, joka on luottotuotteeni jo parin vuoden takaa. Tämä nimensä mukaisesti sopii myös couperosaiholle ja rauhoittaa punakoita kasvojani.

Taannoisen Naked Truth-haasteen yhteydessä tuli puhetta siitä, miten peitän ihoni ongelmakohdat ja tähän vastaus löytyy vuodenajasta riippumatta BareMineralsin mineraalimeikkivoiteesta. Minulta on myös kysytty, kuinka kuiva ihoni suhtautuu näihin jauhemeikkeihin talvisaikaan, mutta ratkaisu on juurikin nämä tarpeeksi kosteuttavat tuotteet alla. Kokeilin huvikseni eilen pitkästä aikaa kätköistäni löytyvää Lancomen Teint Miracle-meikkivoidetta ja päivän lopussa löysin iholtani meikin alta puskevat kuivat läikät – ei mikään nätti näky! Minulla ei siis ole ollut ongelmaa mineraalimeikkien kanssa talvellakaan, päinvastoin :)

Sieltä ruudun takaa löytyy kommenteista päätellen monen monta atooppisesta ihosta kärsivää, joten kertokaa ihmeessä kuivan ihon luottotuotteitanne! Erityisen mielelläni ottaisin vastaan vinkkejä hyvistä seerumeista, minua kiinnostaisi kokeilla mm. Estée Lauderin Advanced Night Repairia…

Related Post

41 thoughts on “Talvi-ihon hoito

  1. Vinkit ovat tännekin tervetulleita, minulla tuppaa iho kuivumaan heti kun pakkaset alkavat. Voisinkin tehdä omista tuotteistani ihan postauksen, sillä esimerkiksi Dermosilin Face extra on kyllä ollut ihan pelastus tänä talvena! :)

  2. I love very much Clinique company :) They have got very good Cosmetics and creames. Did you always have such a perfect skin on your face? :) I wish i had simillar skin to yours! :)
    Have a nice day !

  3. Mulla on talvisin käytössä tuo Lumenen Sensitive Touch-sarjan Rauhoittava tehovoide, josta on tullut ihan ehdoton luottotuotteeni. Paksu, hyvin suojaava voide on riittoisaa ja hintakaan ei päätä huimaa.

    Noita mineraalimeikkejä pitäisi varmaan kokeilla, pelkään vaan niiden olevan jotenkin liian hankalia.

  4. Toivotaan, että hyviä vinkkejä tulisi :) Dermosil on minulle täysin tuntematon, joten jään innolla odottamaan postaustasi!

  5. Clinique is absolutely my favourite when it comes to skin care! My skin has pretty much always been in good condition through these years and I can be really thankful for that. But on the other side, all the dryness is'nt always so nice either. Thank you for your kind words :) Hope you have a great day!

  6. Hmm, enpäs ole tainnutkaan kokeilla muita Sensitive Touch-sarjan tuotteita, joten täytyy pitää tuo mielessä! Ainakin tuohon naamioon olen ollut niin tyytyväinen :)

    Voisin höpistä mineraalimeikkien mahtavuudesta vaikka kuinka pitkään! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, alku voi toki tuntua vaikealta, kunnes tottuu pohjan pyörittelyyn. Se on ehdottomasti sen arvoista, itse en osaisi mitään muuta pohjaa enää käyttää :) Esimerkiksi Lookfantasticilla on myynnissä kaikkia starttipakkauksia, joissa on useampi sävy kokeiltavaksi siveltimineen!

  7. Ostin BM:n kokeilupaketin ja kokeilin sitä pari kertaa. Jotenkin tuntuu hankalalta ja aikaa vievältä pyöritellä kaikki tuotteet kasvoille. Kauanko sinulla menee pohjan luomiseen? Sillä jostain luin että mitä vähemmän kerrallaan ja mitä kauemmin pyörittää niitä pikkumääriä sen parempi.

    Sitten huomasin että ihoani kutittaa jännästi kun iholla on mineraalimeikkiä. Oliko sinulla tai jollain muulla samaa tunnetta? Mitään allergista reaktiota ei tullut.

  8. Mikähän suti on alimmassa kuvassa näkyvillä? Näyttää niin Ecotoolsilta…

  9. Muistan kun ekaa kertaa kokeilin Baremineralsia enkä voinut ymmärtää, mistä kaikki olivat oiken hohkanneet. Jauhetta levisi sinne sun tänne, tuntui ettei se peittänyt tarpeeksi ja pyörittely oli aikaavievää. Muutaman kokeilukerran jälkeen olin kuitenkin aivan myyty!

    Pyörittelyssä tai meikkipohjan tekemisessä ylipäätään menee nykyään ehkä 10min, joten kyllä siihen oppii :) Ja tosiaan, ideana siinä olisi juurikin se huolellinen pyörittely eikä niinkään jauheen määrä.

    Höh, tuosta kutittelusta en sitten osaa sanoa :o Kyse ei siis ole vain sudista? Moni herkkäihoinen on nimittäin sanonut BM:n omien sutien olevan aivan liian karheita omalle iholleen, itsekin vaihdoin juuri Ecotoolsin unelmanpehmeään sutiin.

    Toivotaan, että tämä oli vain kankea alku ;) Tietenkään kaikki tuotteet eivät sovi jokaiselle, mutta ainakin tuon hankaluuden ja aikaaviemisen suhteen kannattaa antaa uusi mahdollisuus ja treenailla pohjan levittelyä.

  10. Tarkat silmät! ;) Sain edelliseen BM-postaukseen vinkkiä Ecotoolsin siveltimistä, joten marssin vähän aikaa sitten Stockalle ja ostin omani. Olen ihan myyty, niiin pehmeä suti ja todella hyvä jälki!

  11. Jestas, että osuin arvauksellani oikeaan ;)! Ai niinkö, vai että on hyvä suti!?

    Tilasin itse tuon saman sudin, sekä pari muuta Ecotoolsin sutia vielä lisäksi, noin viikko sitten. Kestää vielä jonkin aikaa, ennen kuin posti ne tuo. Mietin BM:n ja Ecotoolsin välillä. Kuulostaa siltä, kuin olisin tilannut oikeat sudit. Jee!

    Jostain luin, että tuo metalli juuri tuossa sudissa on suht heikkoa materiaalia. Saattaisi siis mennä käsilaukussa nopeasti hajalle. Mitä meinaat, onko näin?

  12. Minäkin vannon Lumenen nimeen..itse käytän lumenen kosteuttavaa päivä- ja yövoidetta ja iho on parantunut huomattavasti. :) Kosteuttavat juuri sopivasti, mutta ovat myös hyviä meikin alla :) Ihana sun blogi! <33

  13. Käytän itse samaa Lumenen seerumia, viimeksi ostaessani myyjä sanoi mulle että sitä tulisi käyttää enemmän kausiluonteisesti kuin päivittäin. Iho alkaa kuulemma vaatia kosteutta ja tehoa koko ajan enemmän, mikäli päivittäin käyttää. Muuten kyllä hyvä tuote. Iloa talven kylmyyteen!

  14. Moikka! Aivan mahtava ja vinkkiä antava postaus jälleen! Olisin kiinnostunut Bare Mineralssin tuotteista,esim juuri tuosta mineraalimeikkivoiteesta. Voisitko hieman kertoa mitä hintaluokkaa tuotteet ovat ja varsinkin sen mistä kyseistä tuotetta saa,kun ei ole silmiin sattunut,heh :) Toivottavasti kysymyksestäni ei ole suurta vaivaa sinulle!

    -A

  15. Ai niin! Piti vielä kysyä, että pesitkö oman siveltimesi ennen ensimmäistä käyttöönottoa?

  16. Pitihän sitä heti testailla ennen iltapesua. Ei kutittanu, mutta kärsivällisyys loppu :D ja yks syy siihen oli että sudit tiputti kamalasti karvaa :/ Oliko sulla samaa ongelmaa?

  17. pesetkö kasvosi myös aamuisin jollain puhdistustuotteella? itse kamppailen herkän, pintakuivan ja myös hieman rasvoittuvan ihon kanssa enkä oikeastaan tiedä olisiko aamupesu puhdistustuotteiden kanssa hyväksi vai pahaksi… Ihotyyppimme ovat kyllä erilaisia, mutta kiinnostuksen vuoksi haluaisin tietää :)

  18. Köh, en pessyt.. :D Tosin se oli suljetussa pakkauksessa, joten en niinkään kokenut tarpeelliseksi :)

  19. Ehdottomasti on hyvä suti, joten olet tehnyt loisto-ostoksen ;) En ollut aiemmin harkinnutkaan muiden merkkien kabukeja kuin BM:n ennen kuin tästä vinkattiin kommenttiboksissa. Tule sitten kertomaan, mitä pidit kun saat sudin käsiisi!

    Metalli tosiaan tuntuu heikolta, nyt kun sanoit. Ihmettelin heti alussa kuinka se piti sellaista kitisevää ääntä ihoa vasten pyöritellessä, mutta eipä se ole suuri pulma hyvien puolien rinnalla! Käsilaukkua varten minulla on sitten se aiemmin esittelemäni BM:n matkakokoinen kabuki, Buff&Go :)

  20. Hyvä kotimainen Lumene! ;) Minulla on joskus tainnut ollakin merkin yövoide ainakin, lisäksi geelimäinen tehokosteuttava seerumi on huippu! Kiitos victooria, onpa ihana kuulla että tykkäät! :)

  21. Ihanko totta! Höh, itse olen jäänyt vaille tällaista infoa. Täytyypä sitten katsoa, jos seerumia käyttäisi edes vain öisin. Ihoni tuppaa vaan olemaan niin kuiva, että pelkkä päivävoide ei välttämättä riitä :/ Kiitos ja sitä samaa sinne! :)

  22. Oi miten ihana kuulla, että tästä oli apua! :) BareMineralseja myydään Suomessa Kicksissä, Sokoksella ja Stockalla (ainakin Hgin keskustan, en tiedä onko muualla). Suomessa ne vaan maksavat maltaita, yksi puteli n. 50e, joten kannattaa vaikka oikean sävyn testaamisen jälkeen tilata ne brittiläisestä nettikaupasta Lookfantasticista, jossa purkki maksavat reilun parikymppiä. Sieltä saa myös suoraan tilattua sellaisia starttikittejä, joissa on pieniä näytteitä useammasta sävystä!

    Mineraalimeikkivoiteet ovat siis jauhemaisia muuttuen iholla rasvojen ansiosta lähes voidemaiseksi. Sillä saa hyvin peitettyä ihon pieniä virheitä, mutta meikki jää kuitenkin hyvin luonnolliseksi ja hehkuvaksi! :)

    Toivottavasti tästä oli jotain apua ja vastaan mielelläni jos jokin jäi vielä askarruttamaan :)

  23. Tuo on muuten totta, että BM:n omista sudeista irtoaa tuhottoman paljon karvaa! Jos siis tykästyt sinnikkään harjoittelun jälkeen meikkipohjaan, niin voin suositella juuri tuota kuvassa näkyvää Ecotoolsin (saa Stockalta, hinta n. 16e) sutia :) Sillä saa jopa parempaa jälkeä ja peittävyyttä, suti on pehmeämpi eikä karvoja irtoa.

    Hei muuten, innostuin googlettelemaan ja löysin erään suosikkikosmetiikkablogini jutun bareMineralseista ja siellä mainitaan juuri tuo kutittelu! Käy ihmeessä lukaisemassa täältä, http://www.ostolakossa.com/2009/07/paiva-164-mineraalimeikki.html.

  24. Voin suositella lämpimästi Eucerinin Smoothing face cream 5% Karbamid voidetta varsinkin pintakuivalle talvi-iholle. Tämä on mulla jo kolmatta talvea käytössä. Ennen Eucerinia käytin Biothermin ja Lancome rasvoja kuivalle ja atooppiselle iholle.
    BareMineralsin tilalle kannattaa testata englantilaista LilyLoloa. Inci-listan pitäisi olla niissä lyhyempi/puhtaampi kuin BMn tuotteissa. Itse tykkään LilyLolosta, koska meikki on enemmän matta, purkit on isompia ja huomattavasti edullisempia kuin BMn. Näitä myydään netissä ja heiltä pystyy tilaamaan myös hyvät testerit. Mineraalimeikit on mielestäni juuri talvella loistavia, koska tulos on aina melkein sitä parempi mitä enemmän on hoitovoiteita alla :)

  25. Tuo on semmoinen kysymys, joihin en itsekään oikein tiedä “oikeaa” vastausta! Näin ollen olen tehnyt vaan niin kuin on tuntunut hyvältä ihon suhteen, eli pesen myös aamuisin puhdistustuotteella :) Etenkin kun yövoiteeni ovat sen verran tököttejä, että aamulla tuntee vielä rasvaisuuden, on semmoinen fiilis että haluan pestä kunnolla. Käytän tähän herkälle iholle tarkoitettua Biothermin Biosource Biosensitive-putsaria.

    Muistelen kyllä lukeneeni joskus jostain, että pelkkä kasvovedellä pyyhkiminenkin riittäisi :)

  26. Clinique on vaan maailman paras, niin voiteet kuin meikitkin :) Ite ostin viime kesänä Lancômen Genifique seerumin, se on jostain seitsemännestä taivaasta, aivan ihanaa <3:D suosittelen!

    En olekkaan kokeillut tuota Lumenea, voisin seuraavaksi ostaa tuon naamion :)

  27. Tosi kiva postaus (: ! Itsekin kärsin pahasta atooppisesta ihosta, mutta se (onnekseni) rajautuu suurimmaksi osaksi käsiini. Yksi vinkki olisi, nimittäin olen kokeillut lähes kaikkia mahdollisia apteekin kortisooni ja perusvoiteita, mutta ne eivät aina tunnu auttavan ja kädet täyttyvät syvistä haavoista. Olen oman pelastukseni löytänyt luontaistuotekaupasta! Sieltä kyselin apuja iho-ongelmiini ja minulle suositeltiin jonkinlaisia öljykapseleita (en valitettavasti muista nimeä :D…). Ne sisältävät joitakin ihon omia luontaisia rasvoja, jotka todellakin ainakin minulla tehosivat! kaiken lisäksi jos ihoni on todella pahana niin voin suoraan rikkoa kapselin ja levittää öljyn iholleni (:! Suosittelen (:

    PS. Olen vasta nyt löytänyt blogisi ja olen jäänyt seurailemaan, sillä kirjoitat todella kivalla tavalla (:

  28. Itsellänikin on erittäin pintakuiva iho, mutta kuitenkin helposti rasvoittuva ja herkkä kaiken maailman hajusteille tms, eikä sopivia ihonhoitotuotteita tahdo löytyä sitten millään:( On inhottava tunne kuitenkin, kun kasvojen ihoa kiristää jatkuvasti. Itselläni ongelma-alueita ovat myös käsivarret täynnä vitiligo-läikkiä sekä juuri tummat silmänaluset, ei kivaa!

  29. Hei Elisa,

    BM:n alkuperäisessä on bismuth oxychloridea, joka monelle herkkäihoiselle aiheuttaa kutinaa varsinkin kesällä ja pitkällä käytöllä. Heidän matta versiossa ei ole kyseistä raaka-ainetta. Itse en pysty ollenkaan käyttämään bismuthia sisältäviä mineraalimeikkivoiteita. Aiheuttaa acnea ja järjetöntä kutinaa.

  30. Kiitos Maya vinkeistä niin Eucerinin kuin LilyLolonkin osalta! LilyLolon mineraalimeikeistä olen aina väillä lukenut, mutta olen ollut niin mahdottoman tyytyväinen bareMineralseihin, etten tiedä tulenko niitä vaihtamaan ;) Edullisuus olisi toki plussa (kuin puhtauskin), onneksi bm:tkin saa netistä tilattua Suomen hintoja reippaasti halvemmalla. Mutta never say never, täytyy kuitenkin pistää korvan taakse!

  31. Clinique on ehdoton suosikkini ihonhoidon suhteen :) Lancome täytyy ehdottomasti pistää korvan taakse! Pitää mennä kunnon kierrokselle ja pyytää kaikista seerumeista näytteet ;) Suosittelen kyllä tuota naamiota, oikein kunnon tehohoito kuivalle ja herkälle iholle!

  32. Tiedätkö olen joskus syönyt jotain öljykapseleita juuri ihoa varten, mutta köh en tainnut syödä niitä ihan tarpeeksi ahkerasti ja säännöllisesti. Ihotautilääkärini muistaakseni suositteli niitä. Tuo öljyn levitys iholle oli aivan uusi juttu! Minullakin on välillä rajuakin atopiaa niin käsissä kuin jalkapohjissakin, joten ymmärrän tuskasi :/ Ehkä täytyy antaa noille öljykapseleille uusi mahdollisuus, niitä kun on vielä kaapissa, kiitos vinkistä!

    Kiitos myös kovin kauniista sanoistasi, onpa kiva että olet tänne eksynyt! Lämpimästi tervetuloa seurailemaan :)

  33. Voi ei, hankala yhdistelmä! :/ Jos kiinnostaa kokeilla Cliniquen tuotteita, niin käy vaikka juttelemassa asiantuntijan kanssa heidän pisteellään, sieltä olen saanut aina tosi hyviä neuvoja ihonhoitoon ja vinkkejä minulle sopivista tuotteista :) Oivoi meitä atoopikkoja! Minäkin olen oikea panda tummine silminalusineni ;)

    Kivaa torstaita, Pirita! :)

  34. Suosittelen lukemaan sellaisen kirjan kuin kosmetikaan mahdollisuudet ja rajat (kara&luoma).

  35. Kiitos vinkeistä! Itselläni kuivaa kanssa naama, iho ja hiuspohja ihan kauheasti näin talvella.. Täytyy testailla noita mainitsemiasi tuotteita :) Inhottavaa kun naama tuntuu rutikuivalta ja kiristävältä.

  36. Kiitos vastauksista :) Täytyy kurkata mitä aineita noissa purnukoissa on ja ehkä käyn ostoksilla Stockkalla.

Comments are closed.