Voi Mulberry minkä teit!

Ehei, nyt ei suinkaan mietitä minkä laukun sitä ostaisi seuraavaksi, päinvastoin, mitä kaikkea ei voi ostaa! Mulberryn hinnankorotuksista on supistu muutaman viikon ajan, mutta kukaan ei vielä osannut sanoa, milloin se tapahtuu vai tapahtuuko ollenkaan. Moni epäili korotusten astuvan voimaan vasta vuoden lopussa, mutta suureksi järkytyksekseni huomasin nyt hintojen hypänneen yhtäkkiä aivan pilviin!

Voitteko uskoa, että monen laukun hinta on noussut tässä yhdessä yössä jopa huimat 150e? Esimerkiksi Lily, jonka ostin itse vain viikko sitten, maksaa nyt 155e enemmän. Klassikkolaukku Bayswaterin hinta taas on kivunnut jo huimaan tuhanteen euroon. Tamara-huivin kohtaloa pohdiskeltiin jo kommenttiboksissani aikaisemminkin ja sen hinta nousi 125:stä eurosta 200:n euroon. Sen sijaan klassikkohuivi Check Scarf rokottaa lompakkoa saman verran kuin ennenkin, mikä on aika jännä, kun on kuitenkin kyse niin suositusta tuotteesta.

Aivan törkeitä hinnankorotuksia! Kysehän oli siitä, että Mulberry siirsi ilmeisesti reklamaatiotulvien takia tehtaansa takaisin Englantiin ja näin ollen kustannukset nousivat, mutta että näin paljon. Toisaalta olen iloinen, että laukut tullaan taas tekemään Briteissä ja ostaja saa maksamalleen summalle vastinetta eli laatua, mutta joku roti nyt sentään!

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Related posts

87 thoughts on “Voi Mulberry minkä teit!

  1. Voi harminpaikka! :/ Kannattaa kurkkia Huutonettiä, siellä on aina välillä näkynyt Tamara-huiveja. Toivottavasti huivi tupsahtaisi vielä jostain eteesi tai sitten keksisit jotain muuta ihanaa lahjaideaa :) Mukavaa viikon alkua sinulle, Salla!

  2. Wow, mitä korotuksia! Muistan kun oman Bayswaterin ostin niin se oli juuri noussut samalla viikolla 800-840 euroon, no nyt ei enää tuo 40e korotus häiritse. Lilystä maksoin alle 600e.. Vuiska korotti hintojaan hiljattain 7%. Mulberryllä hiukan eri luokkaa..

  3. Paljon sinä maksoit lilystä? Itse haaveilin samaa laukkua mutta hinta on nyt jo aika suuri niinkin pienestä laukusta :( Voi kurjuus!

  4. Mä en todellakaan ole mikään talousihminen, mutta jotain tällaista ajatusta olin itsekin pyöritellyt päässäni. Mulberry haluaa selvästi profiloitua luksusbrändiksi, eikä suinkaan sellaiseksi valmistajaksi, jonka tuotteet ovat kaikkien ulottuvilla. Hinnat ovat kyllä vuosien aikana nousseet aivan käsittämättömästi.

    Mä ostin oman ruutuhuivini aikana, jona Stockmann vielä möi Mulberrya (vielä siinä vuosituhannen vaihteen tienoilla) ja maksoin muistaakseni omastani kolmisen sataa markkaa tjsp. Silloin se oli vähän “erikoisempi”, kun kaikilla oli yleensä Burberryn ruutuhuivi. Burberry-ruudun yleisyys johti tosiaan siihen, että talo oli helisemässä imagokatastrofin uhatessa, kun brittien “chavs” ottivat merkin omakseen. Asiakaskunta ei ollut ihan sellaista, jota Burberry olisi halunnut. Mahtaisikohan Mulberrylla olla Burberryt mielessä, kun Mulberryn tuotteet alkavat tosiaan olla yhtä yleisiä kuin Burberryt kymmenen vuotta sitten?

    Oma mielipiteeni tähän on, että Berry kuin Berry, hintaa on liikaa. En todellakaan ole valmis maksamaan laukusta tuollaisia summia, joten tästä lähin mun mahdolliset ostokset merkiltä tulevat olemaan second hand -kamaa. Todennäköisimmin hankin jatkossa laukut ja asusteet joltain muulta merkiltä, josta tykkään.

    Ainoa laukku, josta olisin valmis maksamaa älyttömyyksiä, on Birkin/Kelly ja ainoastaan siinä tapauksessa, että olisin itse todella varakas. En siis säästäisi vuosikausia kumpaakaan varten.

  5. Kaikkien tuotteiden hinta ei seuraa tasaisesti indeksiä. Nahan hinta on vuodessa noussut 25-40% ja tuotantokustannukset ovat myös nousseet. Tuotannon siirtäminen takaisin Englantiin nostaa myös hintaa.

    Monet ns. luksusmerkit eivät enää ole niinkään luksusta = harvinaisia ja laadukkaita, vaan aika massatavaraa, jota saa ympäri maailman. Siksi suosinkin enimmäkseen tuntemattomampia pienempiä merkkejä, joiden tuotteet ovat yhtä laadukkaita kuin massamerkkienkin, mutta murto-osahinnalla. Osan vaatteistakin teetän, koska saan laadukkaampaa ja istuvampaa kuin monilta tunnetuilta merkeiltä. Ammattini puolesta olen tutustunut materiaaleihin ja työn jälkeen, joten pystyn onneksi tunnistamaan laatua hieman keskivertokuluttajaa helpommin.

  6. Täälläkin ollaan aika äimistyneitä, vaikka hinnankorotus olikin ihan odotettavissa… mutta, että Tamarastakin joutuu nyt pulittamaan 75€ enemmän!!! Ja laukkujen hinnankorotuksista puhumattakaan! :/

  7. Mrs J.: Tosi kurja juttu, kun juuri eilen puhuttiinkin kanssasi Lilystä :/ Joissain nettikaupoissa Lilyn hinta näytti vielä olevan ennallaan, kuten ylempänä mainittu Selfridges, mutta en tiedä yhtään toimittavatko he Suomeen?

    Lumo: Kiva kun kommentoit ja jaoit vähän asiantuntemustakin materiaalien yms. puolesta :)

  8. Voih, uskon että harmitti ja 40e tuntuu varmasti pieneltä tähän verrattuna! Hassua ajatella, että sain viikko sitten ostettua Lilyni kaiken kaikkiaan lentokenttäalennuksineen huimat 250e halvemmalla, aivan mieletön summa!

  9. Ostin sen kentältä, joten se maksoi n. 400 puntaa. Minullakin olisi varmasti mennyt nyt kipuraja Lilyn kanssa, todella kurja juttu :/ Onneksi tämäkin on kuitenkin sellainen klassikkolaukku, että tätä voisi hyvällä tuurilla löytää käytettynäkin, jos vaan jaksaa etsiä :)

  10. Kai se näin taitaa olla, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin näin kuluttajan korvaan! Tai on hassua ajatella, että merkki haluaisi sulkea pois “tavalliset pulliaiset”, eli monta potentiaalista ostajaa ihan vain pitääkseen yllä imagoaan. Huh!

    Olen kanssasi samoilla linjoilla ja mietinkin myös, että jos joskus vielä Mulberrya ostan, niin ostaisin käytettynä. Tähänkin astiset laukkuni olen ostanut kentältä halvemmalla, mutta kyllä se kipuraja alkaa nyt tulla vastaan. Berry kuin Berry, hih!

  11. Mulberry on ihan pikkurikollinen Chaneliin verrattuna :). Mä ostin kaksi vuotta sitten Chanelin flap bagin, ja laukun hinta on noussut sen jälkeen 1390 euroa! Mikä on mielestäni ihan jo järjetön hinnan nousu ja vain kahdessa vuodessa. Laukku alkaa olla jo niin arvokas (3100 €), etten enää kyllä ostaisi sitä uutena! Eksklusiivisuutta näillä tavoitellaan.

    Marine

  12. Härregyyd, piti ihan katsoa kaksi kertaa, että luinko oikein! :D Noussut 1390 euroa?! Chanelin eksulisiivisuuden tavoittelun nyt vielä jokseenkin ymmärrän, kun kyse on todella merkistä, joka ei ole ihan jokaisen pulliaisen tavoiteltavissa. Tosin, jos se on juuri se imago jonka Mulberry haluaa. Huh, ei tässä pysy pieni ihminen perässä!

    Onneksi olet ehtinyt ostaa oman Flap Bagisi jo ennen tuota huimaa nousua, siitä ei kyllä laukku paljoa klassisemmaksi mene :) Kiva kun kommentoit, Marine!

  13. Sissi van V:lle tiedoksi, että kopsasin sun kommentin mun omaan, samaan aihetta käsittelevään postaukseen ja kommenttiboksiin. En olisi nimittäin itse osannut vastata noin hyvin. Mainitsin tietysti sinut. Toivottavasti on ok!

  14. Mulla kävi aivan mieletön tuuri, ehdin nimittäin tilata juurikin tuon kollaasissasi näkyvän Tamara-huivin viime viikolla :D Onneksi en jäänyt jahkailemaan päätöksen kanssa, olis pikkusen harmittanut toi hinnankorotos :D Aivan järkyttävät nostot kyllä!

  15. Mulberry on korottanut hintoja aina ennen joulua ja keväällä ennen kesäalen alkua. Hintojen korotukset ovat laukusta riippuen olleet näppituntumalta 50-100 euroa per korotus. Muistelisin perus Bayswaterin hinnan olleen 500 euron paikkeilla kun ensimmäisen kerran aloin siitä haaveilla n.vuonna 2008. Omani kotiutin hinnan ollessa 650e. Positiivisesti ajatellen, jos hinnat jatkaa nousua, niin kohta käytetyllä laukulla tekee mukavan tilin.

  16. Ton takia just ostinki kaksi, kun olivat vähän päälle 2 tonnia aikaisemmin ja tuli huhuja niin paljon, että meinaavat nostella hintoja niin paljon, kunnes ovat hermesin kanssa samanlaisissa summissa :) oon miettiny pitäiskö yks myydä pois, kun sais hyvän hinnanki nyt takasi, mut musta on niin klassinen väri noissa ja punane vaikeasti saatavissa, niin taidampa pitää omassa käytössä ;P

  17. Vau, molemmat laukkusi ovat varmasti upeita :) Chaneleita tuskin tulen koskaan itse hankkimaan, tyydyn vain ihastelemaan niitä muilla! Myymällä saisit varmasti omasi takaisin, mutta ei nyt ainakaan vielä kannata niistä kaunokaisista luopua ;)

  18. Niin, tiedä sitä! Tänne tulleista kommenteista voi ainakin päätellä jotain siitä, mitä Mulberry näillä korotuksilla tavoittelee.

  19. Minäkin muistan vielä sen, kun ensimmäistä kertaa kävin katsomassa Bayswateria hankintamielessä ja se maksoi 750e, huh! Se taisi vielä samalla viikolla nousta jonkun alle 50e. Minusta ne muutamankympin korotukset ovat ihan OK, mutta että kerralla näin paljon.

    Olet kyllä ihan oikeassa tuossa, että jos joskus haluaa laukuistaan luopua, niin saapahan ainakin omansa takaisin ja ehkä vähän ylimääräistäkin, jos tämä tahti jatkuu :)

  20. Huh, taitaa jäädä mulberryhaaveet ihan haaveiden tasolle. Huvia olin jo itselleni katsellut ja sen reilun satasen siitä voinutkin maksaa, mutta 200e huivista kuulostaa kyllä aika suurelta summalta omiin korviini. Laukkuja en enää edes mieti :D Kiitos ihanasta blogistasi, aina kun tänne eksyy niin tulee jotenkin tosi hyvä fiilis :)

  21. Todella kurja juttu kyllä tuon huivin kohdalla :/ Toisaalta osasin odottaa, että sen hinta nousisi jonkin verran, kun ne ovat aina menneet kuin kuumille kiville. Mutta että 200e puuvillasilkki-sekoitteisesta huivista, huh!

    Kiitos ihanista sanoistasi, tuo jos mikä on mahtava kuulla! :) Ilman teidän piristäviä kommenttejanne tämä touhu ei kyllä olisi läheskään niin antoisaa.

  22. Voi kauhistus sentään..voin lakata varmaan haaveilemasta näiden hinnankorotusten myötä aika monistakin jutuista (ellen voita yhtäkkiä lotossa). :D Lähinnä minua nyt kuitenkin kiinnostaisi tietää, onko mahdollista että tuon Check Scarfin hinta vielä nousee vai olivatko kaikki korotukset nyt tässä? Olen siitä huivista haaveillut iät ja ajat ja ajattelin sen itselleni hankkia palkinnoksi tuosta perkeleen kandista (joka toivottavasti siis valmistuu nyt määräajassa, köh köh).

  23. Ihan järkyttäviä korotuksia… Mutta ymmärrän toisaalta hyvin tämän korotuksen idean, silloin kun laukkuja ja huiveja alkaa olla joka toisella vastaantulijalla, on luksustuotteiden (= tuotteita niille, joilla on varaa ostaa niitä) hinta liian alhainen, koska KAIKILLA on varaa ostaa niitä ja imago luksustuotteena on muuttumassa tavistuotteeksi…

  24. Aaaaaaaaaaaaaargh menee hermo kyllä tähän touhuun :( !! Oli pakko käydä itkemässä verisiä kyyneleitä Harrodsilla eilen :,( Buhuu, oon haaveillu Lilystä jo pitkään ja nyt ärsyttää, etten ostanut sitä aiemmin…Bicesteriin se on ilmeisesti mentävä.

  25. Itse ostin tänään Baysin Helsinki-Vantaan lentokentältä, en ollut minnekkään matkustamassa mutta lentokentän työntekijänä saan käydä kaupoissa vähän kurkistelemassa :) En saanut laukkua verovapaana (sillä kävin vain siellä töiden lomassa), mutta ID-alennuksen sain, vaikkakin vain 10 %. Hinnaksi jäi 900 euroa, mikä kyllä hieman kirpaisi!

  26. Lottovoittoa odotellaan täälläkin.. :D Ainakin epäilisin, että Check Scarf pysyisi samassa hinnassa, kun se ei nytkään noussut. Toisaalta taas se on niin supersuosittu, että siitä voisi uskoa pyydettävän helposti enemmänkin. Mutta ota näistä nyt selvää, kannattaa varmaan kuitenkin hankkia huivi itselleen niin pian kuin mahdollista! Eli köh, kandia väkertämään! :D Tsemppiä rutkasti!

  27. Tavallisen pulliaisen korvaan tuo logiikka kuulostaa niin kummalliselta, miksi yritys haluaisi sulkea pois potentiaalisia asiakkaita ihan vain pitääkseen yllä imagoaan. Mutta näinpä se valitettavasti taitaa olla, kuten muutkin ovat jo kommentoineet :/ Kurja juttu!

  28. Voi kurjuuksien kurjuus! :( Bicesterissäkin oli vielä se suurempi Mulberryn liike rempassa, mutta toivottavasti se pian aukeaisi. Bongasin sieltä viime reissulla ihan perus Alexankin tummanruskeana, joten kyllä sieltä tosiaan voi tehdä löytöjä! :) Toivottavasti saisit Lilyn vielä itsellesi!

  29. 900 euroa, härregyyd!! Ostin oman Bayswaterini Heathrow'n kentältä vuoden alussa ja sen hinta oli verovapaana muistaakseni n. 700:n euron hujakoilla. Järkyttävä ero! Heathrow'lta ostettaessakaan se alennus ei ole loppujen lopuksi kuin n. 15%, ainakin mitä nyt Lilynkin kohdalla laskeskelin.

    Huh! Noh, onneksi sait siitä kuitenkin vähän euroja pois, ettei tarvinnut ihan nelinumeroista summaa sentään maksaa :) Onnea uudesta laukusta!

  30. No niinpä, hassuahan se on, mutta näin nämä luksusliikkeet toimivat. Näin se on ollut kautta aikojen, “varakkaampien ts yläluokan” on pystyttävä erottumaan jollakin keinolla “rahvaasta” esimerkiksi tuotteilla, joiden saatavuus on vaikeaa joko fyysisesti, hinnan vuoksi, harvinaisuuden (ja tätä myöten taas hinnan) vuoksi…jnejne…

    Hinnankorotus ei kuitenkaan hillitse ostajia, vaan ajaa heidät säästämään enemmän ja arvostamaan ostostaan entistä enemmän sen kalleuden vuoksi, luksusta :)

    Hinnakorotus myös tekee laukuista entistä himoittavampia, joten asiakkaita tuskin katoaa. Jos joku meistä tavallisista pulliaisista antaa periksi eikä enää aio ostaa laukkuja tuohon hintaan, löytyy tilalle varakkaita ostajia, jotka noteeraavat laukkujen arvon kasvun, koske ne eivät enää olekaan jokaisen saatavilla ja ostavat näitä laukkuja, koska niiden “arvo” on noussut.

  31. Siis voi Jonna, et tiedäkään miten avulias tämä postaus minulle oli :D. Meinasin sunnuntaina siis tilata vaaleanruskean ( Grain brown) Lilyn, mutta jätinpa tilaamatta. Maanataina luin blogiasi ja johan harmitti! Onneksi kuitenkin luin tämän postauksen ja kommentit, nimittäin keksinpä MyTheresan ja sieltä löytyi Lilyni vanhaan hintaan <3. Ihana poikaystäväni tilasi sen minulle valmistujais- ja joululahjaksi etukäteen, valmistujaisenikun ovat myös joulukuussa. Nyt kun katsoin, niin hinnathan ovat sielläkin nousseet :/ Iso kiitos siis Jonna! Muutoinkin blogisi on ihan lempparini ja luen sen aamulla iPhonella heti aamubussissa :)

  32. Voi Eleonoora, kiitos aivan valtavasti piristävästä kommentistasi! <3 Loistavaa, että sait Lilysi kuitenkin lopulta ja vieläpä vanhaan hintaan! Kiitos tästä kuuluu avuliaille lukijoille, minusta nämä kommenttiboksit ovat monesti blogien parhaimmistoa, niitä lukemalla löytyy aina vaikka mitä vinkkejä! Olen onnekas, kun minulla on näin mahtavat lukijat :)

    Kiitos vielä, ihana kuulla että viihdyt juttujeni parissa :) Ja rutkasti onnea valmistumisesta jo näin etukäteen!

Comments are closed.