Laukkutytön tunnustukset

Olette te aikamoisia murusia! Olin eilen yhtä hymyä kommentteja lukiessanne sekä teidän omia haastepostauksianne selaillessa. Pienen pinnan raottamisen jälkeen voidaankin palata taas tällaisiin hömppäaiheisiin.. :)

Olen ties kuinka monet kerrat kertonut teille olevani laukkutyttö henkeen ja vereen. Toiset haaveilevat punapohjaisista korkokengistä tai klassikkotrenssistä, minun materiaaliunelmissani sen sijaan siintävät laukut! Esiteltyäni teille viimeksi laukkukaappini uusimman tulokkaan eräs lukijani esitti toiveen, josko voisin tehdä postauksen laukuistani. Kaikki nämä kaunokaiset ovat toki vilahtaneet täällä aina tasaisin väliajoin, mutta toisaalta ihastelen itsekin aina mielelläni muiden kokoelmia.

Longchampin Roseau oli ihkaensimmäinen kalliimpi laukkuni. Aloin tuolloin leijailla pilvilinnoissa ja haaveilla Bayswaterista vakavissani ensimmäisiä kertoja, kävin usein jopa hypistelemässä sitä Fabianinkadulla. Lopulta tulin järkiini ja jouluna 2010 ostin tämän simppelin kaunottaren lahjaksi minulta minulle, toimittamaan mustan arkilaukun virkaa.

Rakastan sen eleganttia ulkonäköä ja sileää nahkaa, johon tosin naarmut iskostuvat aika helposti. Roseau kulkee matkassani silloin, kun mukana täyty kantaa A4-kokoisia kansioita tai kirjoja, mutta painoa ei saa kertyä liikaa, sillä täytenä sitä ei ole kovin mukava kantaa lyhyen hihnan vuoksi.

Sitten heräsi Vuitton-tyttö! Muistan kuin eilisen, kuinka abikeväänäni olin saanut viimeisen yo-kokeen alta pois ja suuntasimme ystäväni kanssa Pohjoisesplanadille. Voi sitä tunnetta, kun poistuimme molemmat liikkeestä ruskeiden suurien paperikassien kera! Koska rakastan lahjoa itse itseäni, oli laukku tietysti ylioppilaslahjani ;)

Neverfull GM on osoittautunut aivan loistavaksi malliksi, kuten olen monta kertaa todennutkin. Pähkäilin alkuun myös pienempää MM-kokoa, mutta järkeilin niin, että suuren laukun saa aina taitettua sivuilta pienemmäksi, kun taas pienempää kokoa et saa suuremmaksi. GM-koko vetää sisäänsä kaiken tarvittavan ja vähän ylimääräistäkin, ja se on valintani erityisesti luennoille tai kirjastoon, käsimatkatavarana lennoilla tai weekenderinä mökkireissulle. Laukun ohuet hihnat kestävät käsittämättömän määrän painoa! Olen ollut malliin niin tyytyväinen, että vielä joskus haluaisin hankkia Neverfullin toisessakin kuosissa.

Näiden kahden hankinnan jälkeen kaipailin kokoelmaani jotain hivenen pienempää laukkua, joka toimisi luottolaukkuna arjessa. Ratkaisu oli LV:n Speedy 30, jonka ostin viime syksynä palkinnoksi haluamani työpaikan saamisesta. Mallailin käsivarrelleni myös Monogram-kuosista, mutta myyjäkin totesi Damier Ebenen olevan enemmän minunnäköiseni. Olin kuulemma ilmiselvästi Damier-tyttöjä ;) Speedy on yllättävän mukava kantaa lyhyistä hihnoista huolimatta ja koko on täydellinen!

Bayswater, oi Bayswater..Mulberryn konjakinruskea kaunokainen on varmaankin rakkaimpia laukkujani, sillä haaveilin siitä niin monen vuoden ajan. Olin alkuun varma siitä, että haluaisin sen mustana, mutta Roseaun jälkeen en tarvinnut toista saman kokoista mustaa laukkua. Oak oli siis selvä valinta ja laukku lähti mukaani vuoden alussa Heatrhow’n kentältä. Voi sitä riemua, kun kannoin valtavan ruskean kassin koneeseen! :)

Baysiin mahtuu myös A4-kokoisia papereita, mutta varsinaisena koululaukkuna en sitä käytä, sillä nahka on aika painavaa. Laukku toimii kuitenkin täydellisesti arjessa ja sen saa toki myös olalle, mikäli sisällä on enemmän tavaraa.

Sitten vielä kokoelmani pienokaiset. MICHAEL Michael Korsin mustan nahkaisen Webster-clutchin tilasin Net-A-Porterista parisen vuotta sitten ja se on ollut todella ahkerassa käytössä. Pidän nahan rypistetystä pinnasta, sekä pienen pienestä kultaisesta metallilaatasta edessä. Ainoa miinus tässä on, että se ei vedä sisäänsä kovin paljoa tavaraa, joten tämä on minulla lähinnä iltalaukkuna. Sisällä on kätevät korttitaskut, joten lompakkoakaan ei tarvitse erikseen raahata mukana!

Louis Vuittonin Pochette Monogramin hankin itselleni viime kesänä palkinnoksi luku-urakasta. Oli mielettömän upea ja aurinkoinen pääsykokeen jälkeinen päivä, kun vietimme ystäväni kanssa kunnon hemmottelupäivää. Pochette kulkikin matkassani lähes joka päivä ja se oli varmasti kesän käytetyin laukkuni! Pitkä hihna mahdollistaa monipuolisemman käytön niin arjessa kuin juhlassakin. Musta nahkainen kaunotar, Mulberryn Lily, onkin teille jo varmasti tuttu ja tuskin kaipaa enää esittelyjä ;)

Yleensä uuden laukun ostamisen jälkeen listalla odottaa heti seuraava vuoroaan, mutta juuri nyt en oikeastaan kaipaa mitään lisäystä kokoelmaani. Tottakai laukkuja tulee aina ihasteltua, mutta en edes keksi mitään järkevää perustelua, miksi tarvitsisin uuden ;) Minulta löytyy niin konjakinruskeaa, mustaa nahkaista kuin tummanruskeaakin, pienempää ja suurempaa laukkua niin arkeen kuin juhlaankin!<

Tänään pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja otan rakkaideni kanssa suunnaksi Tukholman, oikein ihanaa viikonloppua!

Related posts

76 thoughts on “Laukkutytön tunnustukset

  1. Heippa! Korsien kiiltonahkapinta on kyllä aika herkkää ja etenkin tuossa vaaleassa värissä, pintaan on tullut muutamia rumia naarmuja, nahan alta on ikään kuin paljastunut tummempaa pintaa. Toki ne ovat olleet kovassa käytössä ja ihan baarimenoissakin, mutta hieman harmittaa silti :/ En sitten tiedä, kuinka herkät ne olisivat mustina. Muuten olen ollut todella tyytyväinen korkoihin, aivan upeathan ne ovat! :)

  2. Hih, heipähei ja tervetuloa joukkoon, Anri! ;D Sanos muuta, haaveilu on ihanaa hömppää arjen keskellä! Neverfull on kyllä aivan loistava malliltaan, en voi kuin suositella. Missä kuosissa olet ajatellut hankkia sen? :)

  3. Voi kiiitos Heidi ihanan piristävästä kommentistasi! Mahtavaa kuulla, että olet löytänyt tänne, lämpimästi tervetuloa joukkoon <3

  4. Hih, ihana kun sieltä ruudun takaa löytyy niin monta samanhenkistä laukkutyttöä ;) Toivottavasti pääsisit ruksaamaan Mulberryt haavelistalta!

  5. Kiitos BagMiss! Olen kyllä todella tyytyväinen nyt kokoelmaani, löytyy jokaiseen menoon jotakin :) Vaikka köh, ainahan sitä silti haaveilee! Tykkään kovasti lueskella blogistanne kokoelmapostauksia sekä muita ihania laukkujuttuja! :)

  6. Kiitos Zeta, kiva kuulla että sieltäkin löytyy paljon kaltaisiani laukkutyttöjä :) Pocheten pitkä hihna on kyllä todella kätevä, vaikkakin olen yhä sitä mieltä, että on riistoa kun se on ostettava erikseen! Vau, Belle du Jour on kertakaikkisen upea laukku ja keikkuu ikuisuushaavelistallani :) Onnea jo etukäteen uudesta kaunokaisesta!

  7. Heippa ja iso kiitos ihanasta kommentistasi :) Postaustoiveesi kuulostaa hirmukivalta, jotain lempivaatejuttua olen itseasiassa joskus mietiskellytkin.. Pistän sen siis korvan taakse ja yritän toteuttaa sen lähiaikoina! :)

  8. Voi että, minun piti ihan lukea kommenttisi uudestaan ja uudestaan, olen todella otettu kauniista sanoistasi <3 KIITOS! :) Tällaista palautetta on aina ihana saada! Oikein makoisaa joulun odotusta sinullekin :)

  9. Heippa! Valitettavasti RL:n neuleita taitaa olla kovin hankala saada tilattua tänne Suomen puolelle :/ Tiedän ainoastaan, että Duetto.fi:stä saa tilattua Ralph Laurenia, jos taas sinulla sattuu olemaan mitään asiaa Ouluun, niin luin juuri Lindsayn blogista, että siellä eräs liike myy niitä (http://lindsaysdiaries.blogspot.fi/2012/11/shoppailumahdollisuudet-oulussa.html). Toivoisin voivani olla avuksi, mutta aika kehnosti niitä neuleita tuntuu saavan mistään :/ Ainahan voi myös turvautua eBay'hin, sieltä niitä löytyy vaikka millä mitalla (http://www.ebay.co.uk/sch/i.html?_trksid=p5197.m570.l1313&_nkw=Polo+Ralph+Lauren+cable+knit&_sacat=0&_from=R40).

    Toivottavasti löytyy! :)

  10. Kiitos Marjukka minun ja laukkujeni puolesta ;) Sinunkin kokoelmasi on kyllä aika kadehdittava ja etenkin Printed Oak Lily mitä ihanin ilmestys!

  11. Hih, kiitos ihana Elle-Marie :) Lily ihastuttaa kyllä minuakin päivä päivältä vaan enemmän, poikaystävänikin varmaan kohta kyllästyy kun koko ajan toitotan, että “katso nyt sitä!” :D Olen ollut siihen kovinkovin tyytyväinen!

  12. Heippa Page, kiva kuulla että sieltä ruudun takaa löytyy paljon laukkuihmisiä :) Oi, onnea uudesta kaunokaisesta! Damier Ebene on ihana kuosi ja erityisen kiva nyt syksyllä. Ja hei, kävinkin Espan liikkeessä muutama viikko sitten ja olin ihan innosta piukeana kuullessani, että he ovat juuri ryhtyneet nimikirjailemaan laukkuja! En vain ole vielä päättänyt, kumpaan laukkuun haluaisin painattaa kirjaimet, joten vielä on harkinnan alla ;) Otitko itse nimikirjaimet laukkuusi nyt?

  13. Kiva postaus ja ihana kokoelma. Mielipiteeni voi tosin johtua siitä, että omistan itsekin täsmälleen samanlaiset Roseaun, Bayswaterin ja Korsin. Ja Lilystä haaveilen. On meillä hyvä maku ;)

  14. Kiitos K! :) Hih, ihanko totta! Aika sattuma, kun tuo Korsikin on vähän “harvinaisempi”. Erinomaisen hyvä maku meillä ;D

  15. Ihana kokoelma, mahtavan monipuolinen! Itsekin pyrin kovasti monipuolisuuteen laukuissani ja kokoelma näyttää aika samalta kuin sinulla :-D Tosin Bays on musta, ja kolme Vuittonia (Neverfull GM, Pochette ja Speedy 35) ovat kaikki Ebeneä koska en vaan ole Monogram -tyttö, ja pelkään kuollakseni Azuria kun se on niin vaalea. Konjakin värisen laukun paikkaa täyttää Michael Korsin Hamilton ja Lilyn paikkaa samantapainen laukku myös MKlta.

    Clutch vielä puuttuu! YSL Belle du Jour haaveissa, voivoi… Tuo sinun on kyllä tosi sievä, vähän MiuMiu -henkinen :-)

  16. Hei!
    Otin nimikirjaimet kullan värisenä. Vaikka en ole koruissa kullan ystävä, mutta laukkuun kyseinen väri sopi todella hyvin! Hetken mietin, laitanko nimikirjaimia koska haaveissa olisi päästä naimisiin kahden vuoden sisään ja silloin sukunimi muuttuu, mutta ystäväni vakuutti minut, olen kyllä tyytyväinen että otin nimikirjaimet laukkuun. Kuitenkin olen 110% varma etten laukkua tule koskaan myymään. Hienointa laukussa oli että kuosi on tullut markkinoille 1888, eli kuosi on tuhatvuotta vanhempi kuin minä!
    Seuraavana haavelistalla on joko Longchamp roseau tai LV:lta pikku laukku damier kuosilla.

  17. Kiitos Mau, kiva kun innostuit kommentoimaan! :) Monipuolisuus on minustakin kaiken A ja O, hyvä että löytyy laukku jokaiseen menoon.

    Oi, kokoelmasi kuulostaa ihanalta! Mustaa Bayswateria haaveilin niiin pitkään, mutta lopulta olen kyllä kovin tyytyväinen tähän Oak-valintaan. Hih, Azuria ei tarvitse pelätä, tämäkin sottapytty on saanut pidettyä sen siistinä ja puhdistaminen on todella helppoa! Aiheesta löytyy postauskin tuota Laukut-kategoriaa selailemalla, jos kiinnostaa :) Ja Belle du Jour on minunkin ikuisuushaavelistallani, se on vaan kertakaikkisen kaunis laukku! Tuosta MK:n clutchista pitikin muuten sanoa, että minustakin siinä on vähän Miumiu-viboja! ;)

  18. Kulta oli varmasti hyvä valinta :) Viime visiitilläni katselimme jo myyjän kanssa vaihtoehtoja ja minäkin päätyisin kultaan Damier Ebene Speedyssäni. Neverfulliin sen sijaan ottaisin pelkän painatuksen ilman väriä, se sopi vaaleaan nahkaan täydellisesti!

    Tuota tulevaisuuden sukunimen muuttumista en olekaan ajatellut, kääk! Noh, se on kuitenkin niin pieni yksityiskohta, että tuskin jäisi häiritsemään, vaikka kirjailu olisikin vanhalla nimellä :) Tässä tuli nyt taas innostus lähteä viemään laukku tuunattavaksi! Ja vau, on kuosilla ikää kyllä :)

  19. Tosi hyvä kokoelma! Itse olen myös pyrkinyt pikkuhiljaa siihen, että olisi vain laadukkaita laukkuja periaatteella “vähemmän mutta sitäkin laadukkaampaa”. Prosessi on hyvässä alussa, mutta hieman vielä kesken. Vai onkohan tämä sellainen ikuisuusprojekti :D

  20. Kiitos Niina, kiva kun jätit kommenttia! :) Heh, sinäpä sen sanoit, eiköhän tämä ole monella naisella aika ikuisuusprojekti ;D Eikä vähiten sen takia, että ihania laukkuja löytyisi aina lisää haaveiltavaksi!

  21. Ooo mitä laukkuja:) Olen kyllä kenkätyttöjä, mutta kovasti vaihtamassa kelkkaa. Tai montaa en tarvi, Chanelini saa täyttää monta laukkuvirkaa XD

Comments are closed.