Hemmottelua hiuksille

Sunnuntai on oiva päivä hiusten hemmottelulle! Silloin on aikaa helliä hiuksia vaikka ravitsevalla naamiolla, sekä kiinnittää erityistä huomiota hoitotuotteisiin. Itse olen kyllä aika tarkka hiusteni hoitamisessa muutenkin, mutta vähintään kerran viikossa jokaisen naisen tulisi antaa hieman huomiota kutreilleen ;)

Tein jokin aika sitten Feelunique:lle tilausta ja ostoskoriin eksyi varsinainen kulttituote niin meidän tavisten kuin julkkistenkin suosiossa, nimittäin tuo houkuttelevan turkoosiin pakettiin pakattu ihmeöljy Moroccanoil. Minua on kiinnostanut kokeilla tätä jo pitkään ja jo viimeksi pohdin tämän ja Kérastasen öljyn välillä päätyen kuitenkin jälkimmäiseen. Olen jäänyt ihan täysin koukkuun näiden hoitavien öljyjen käyttämiseen, joten innolla ryhdyinkin tätä testailemaan!

Hiusöljyllähän on vaikka kuinka monta eri käyttötapaa. Yksi käyttää sitä tehohoitona ennen hiustenpesua, toinen sivelee öljyä hieman pituuksiin ennen föönausta ja kolmas silottelee tuotetta latvoihin sähköisiä hiuksia taltuttamaan. Itse olen käyttänyt öljyä erityisesti kahteen viimeiseen tarkoitukseen ja hiukset ovat käsittelyn jälkeen niiin pehmeät että!

Uskon, että sekä Kérastasen Elixir Ultime että Moroccanoil ajavat täysin saman asian hoitaen hiuksia ravitsevalla arganöljyllä. Tykästyin kuitenkin ehkä hitusen enemmän Moroccanoiliin, se ei jäänyt käsiin yhtä tahmaisena ja tuoksukin oli miellyttävä. Aikamoisen tyyristä tavaraahan tämä on, mutta onneksi öljyä ei tarvitse kuin yhden painalluksen verran, joten riittoisuus lohdutuksena kukkarolle. Feeluniquelta tilattuna hinta on 100ml:n putelilla noin 37e, mitään postikulujahan tuohon ei tule enää päälle. Muistakaa kuitenkin pitää yksittäinen tilaus alle 45:n euron, ettette joudu pulittamaan tulleja :)

Minä jään tänne nyt hypistelemään siloisia kutrejani, rentouttavaa sunnuntaita!

Related posts

27 thoughts on “Hemmottelua hiuksille

  1. Öljyt on kyllä loistavia tuotteita hiuksille :) ! Onko tuossa Moroccanoilissa minkälainen tuoksu ? :)

  2. Minäkin tilasin muutama viikko sitten tämän öljyn kokeiluun ja olen tykännyt kovasti! :) Taidankin huomenna postauksesi innostamana antaa hieman ylimääräistä aikaa kutreilleni ja hemmotella hiuksiani ravitsevalla ja kosteuttavalla naamiolla.
    Ihanaa sunnuntaita Jonna! <3

  3. Mulla on Kérastasen Elixir Ultime käytössä ja ai että mää rakastan sitä! Harvoin ihastun näin palavasti mihinkään hiusjuttuihin, mutta se on kyllä aika hyvää tavaraa, hih. :)

  4. Itsellä on kookosöljy käytössä tehohoitona ennen pesua, mutta kiinnostaa kyllä kovasti. Pitää ehdottomasti tilata se tulemaan Suomeen saakka, niin kovasti on kehuttu. Minäkö mainoksen uhri ;)

  5. Oih, tuota täytyy kokeilla! Tuli muuten mieleeni tuosta feeluniquesta kun olen huomannut, että olet samanlainen “Diorin palvoja” kuin minä, että nyt myös Feeluniquesta saa tilattua Diorin tuotteita :) Hinnat ovat luonnollisesti myös hieman edullisempia kuin täällä suomessa ;)

  6. Kiva kuulla vielä ihan parturikampaajan suusta! ;) Tuoksua on vaikea selittää, se on sellainen jännä vähän mausteinen mutta pehmeä!

  7. Eikö ole ihanaa tavaraa! Kiva, että innostuit tästä :) Täytyy kyllä tunnustaa, että itse olen tosi huono antamaan naamioiden vaikuttaa tarpeeksi pitkään, olen ihan liian malttamaton! Pitäisi joskus iskeä mömmöt päähän ja nauliutua vaikka telkun ääreen :)

    Mahtavaa uutta viikkoa Maija! <3

  8. Tiedän täysin tunteen ;) Minua vain kutkutti niin kovasti kokeilla tätä toista kulttituotetta myös! En osaisi kyllä enää olla ilman hiusöljyjä :)

  9. Olenkin kuullut tuosta kookosöljystä paljon hyvää! Ja pitäisi ihan tätäkin öljyä kokeilla tehohoitona ennen hiustenpesua, tekisi varmasti ihmeitä hiuksille :) Ja hih, täällä toinen jolle voisi syöttää vaikka mitä mainosten kautta! :D

  10. iitos Kinuski, kun jaoit vinkkisi! Mietinkin itse asiassa Lorealin tuotua markkinoille jonkin uuden öljyn, että mahtaisiko se olla melkeinpä samaa tavaraa Kerastasen kanssa, kun eikö Kerastase kuulu kuitenkin Lorealille :) Oli pullokin niin samannäköinen!

    Ja pumppumekanismi on kyllä kätsy, tässä Moroccanoilissakin tuli onneksi pumppu mukana :)

  11. Eikun tilaukseen vaan :) Tiedätkö, olin aivan jipoissani asian huomatessani jokin aika sitten! Kävin tietysti heti vertaamassa hintoja ja muistaakseni Maximizeria sai noin kympin halvemmalla, joten aivan loistojuttu ;) Meinaan ehdottomasti tilata Diorini jatkossa tuolta, jos ei ole vaikka Tax Free-reissua edessä :)

  12. Itse olen myös meinannut tilata tuota monesti, mutta onneksi järkeni sanoo aina vastaan, että öljy kuin öljy;) Tällä tarkoitan, että itse käytän lähinnä tyrniöljyä ja kookosöljyä myös, ihan sitä ruoanlaittoon tarkoitettua! Tuokin varmasti hyvin toimii – sitä en kiellä.

    Olit kovin kiinnostunut kosmetiikan kemiasta ja yritin viikonloppuna laittaa blogia pystyyn, mutta eipä vaan taaskaan ollut aikaa, höh!

    Mielestäni kyseisen öljyn hinta on aika korkea siihen nähden, mitä se tekee. Saman asian kun hoitaa kaikki muutkin öljyt. Hiukset ovat kuollutta – samoin ihon päällimäinen kerros. Joten, vaikka öljyissä onkin erilaisia vitamiineja, niistä ei valitettavasti hyötyä saa muutenkuin syömällä sen öljyn. En siis kuitenkaan kehota nielemään tuota, joka on vain ulkoiseen käyttöön tarkoitettu. Argan-öljyä saa kaupastakin, ja voisin väittää, että syömällä erilaisia öljyjä, hiukset tulisivat ehdottomasti parempi kuntoiseksi, sen sijaan, että vain “näyttäisivät” sileiltä.
    Faktahan on, että kosmetiikka on tarkoitettu vain ja ainoastaan siihen, että iho tai hiukset NÄYTTÄISIVÄT paremmalta ja virheettömiltä. Kosmetiikka ja lääketeollisuus eroavat siinä, että kosmetiikka EI SAA imeytyä verenkiertoon – lääkkeiltä kun taas sitä odotetaankin. Vain sisäisesti voidaan saada tuloksia. Siinä on suuri ero. Jos kosmetiikka imeytyisi verenkiertoon ja vaikuttaisi eläviin soluihin, ei se missään nimessä olisi kosmetiikkaa, vaan lääke.
    Suurta kohua on viime aikoina aiheuttanut erilaiset ripsiseerumit. Kosmetiikateollisuus on mennyt niiden kanssa liian pitkälle – niin sanotusti astunut väärälle puolelle! Ripsiseerumi on siis kehitetty siihen, että ripset kasvaisivat. Todella uskomatonta! Silmänpainetautiin eli glaukoomaan kehitetyn lääkkeen sivuvaikutuksena on ripsien kasvu ja silmien värien vaihtuminen ja kosmetiikkateollisuus käyttää glaukooman vaikuttavan aineen johdannaisia kyseisissä ripsiseerumeissa. Mielestäni pelottavaa. En ole aivan perillä siitä, onko ne vedetty markkinoilta jo pois. Syytä olisi!
    Kosmetiikan markkinointi on mielestäni oikea yksi susi. Siinä käytetään ihan sata nolla kuluttajaa hyväksi.:(
    Esim. monessa tuotteessa voi lukea “ei parabeeneja”, ja kuluttaja ajattelee heti, että hyvä juttu. Mut hei, kuinka moni tietää mitä ne edes ovat? Hyvin harvoin edes kaupan kosmetiikkamyyjä tietää. Siellä harvoin on muita kuin kosmetologeja. Työssäni tutkin heidän tietämystä, ja se oli surullisen suppea – valitettavaa.
    Parabeenit ovat säilöntäaine-ryhmä ja säilöntäaineita pitää olla kosmetiikassa, ettei siitä tule terveysriskiä! Kaikissa tuotteissa on säilöntäaineita! Jos fakta on, jos siinä ei ole parabeeneja, siinä on jokin muu säilöntäaine-ryhmä. Itse valitsen mieluummin parabeenit kuin formaldehydin vapauttajan(= iholle laittaessa, voiteen säilöntäaine reagoi ihon kanssa vapauttaen samalla formaldehydiä). Mutta oikeasti, kannattaa muistaa, että säilöntäaineet eivät ole pahasta, sen enemäpää kuin mikään muukaan kosmetiikassa. Ilman niitä syntyy mikrobeja – ja ne ovat suuri terveysriski.
    Monesti on puhuttu, että kosmetiikassa käytettäisiin aineita, jotka ovat karsino- tai mutageenisia (syöpää- tai sikiötä vahingoittavia), MUTTA, jos ajatellaan tarkemmin, voi tänä päivänä syövän saada melkein mistä vain. Esim. auton pakokaasuista, tomaatin kannasta, kahvista, melkeimpä mistä ruoasta vain. Ja elimistössä muodostuu JOKA PÄIVÄ mutagenisoituja soluja, mutta terveellä ihmisellä on vastustuskyky, joka suojaa. Ja terve iho on kyllä paras suoja mitä on, se on paksu eikä siitä noin vain imeydy mikään läpi – ja se on onni !
    Joten eikun ihoa suojaamaan eli SYÖMÄLLÄ hyviä rasvoja

    Mut joo, hyvää alkavaa viikkoa!!:)

  13. Huh, tulipas tietopaketti, tässä on pieni ihminen ihan hämmentynyt ja infoähkyn partaalla! :D Todella mielenkiintoista kyllä tietää lisää ja hieman “pintaa syvemmältä”. Toivottavasti saisit pian blogin pystyyn, täällä olisi jo yksi lukija!

    Näinhän se on, että ne “oikeat” hoitokeinot hiusten vahvistamiseksi ovat ihan muut kuin purkista tulevat aineet. Itsekin pyrin syömään paitsi kaiken kaikkiaan terveellisesti ja monipuolisesti, niin myös esimerkiksi öljykapseleita. Siltikin pieni osa minussa uskoo ja toivoo, että näillä kunnon hoitotuotteillakin, esimerkiksi proteiinipitoisilla shampoo-ja hoitoaineilla olisi jotain osuutta asiaan.. ;)

    Erityisen kiinnostunut olen muuten noista ripsiseerumeista. Olen ihastellut monien superpitkiä ripsiä, jotka on juurikin saatu seerumeiden avulla. Onneksi eksyin kuitenkin lukemaan jotain artikkelia liittyen juurikin tuohon glaukoomaan, jäi seerumit tilaamatta! Muistelin lukeneeni, etteivät ripsiseerumit ulotu (Jenkeissä?) kosmetiikkavalvonnan piiriin, joten siksi ne ovat jääneet vielä huomiotta ja saattavat sisältää kyseenalaisia aineita. Pelottava juttu kyllä tuo, paha jos ei joku ota selvää asioista ja ties mitä vaikutuksia voi olla tuotteella, josta ei tiedetä tarpeeksi :/

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinnekin ja kiva kun tulit taas vähän valaisemaan! ;)

  14. Voi minua, jäi ihan lause hassusti kesken:D
    Piti siis kirjoittaa, että syömällä hyviä rasvoja, juomalla riityävästi vettä sekä suojaamalla ihon rasvalla, pääsee varmasti hyviin tuloksiin ja saa hyväkuntoiset hiukset:) Toki geenit vaikuttavat. Minulla itselläni on todella paksut ja karheat hiukset, joten aina ei edes öljyt auta.

    Tuohon proteiini asiaan olen myös törmännyt paljon. Tässä vielä pieni info (lupaan lopettaa tämän jälkeen, heh:)), mutta siis, uskomuksen mukaan proteiinit hoitavat hiusta ja korjaavat vaurioita, mutta se ei ole mahdollista. Miksi ei?
    Proteiini on iso molekyyli, niin iso, että se ei mahdu “tunkeutumaan” hiukseen kokonaisena. Näin ollen se pitää hydrolysoida eli pilkkoa. Kun molekyylin pilkkoo, se luonnollisesti hajoaa. Hajotettu molekyyli on siis pilkottu pieniin osiin, ja on siten valmis tunkeutumaan hiukseen. MUTTA, koska molekyyli on hajotettu, se ei enää pysty tekemään tehtäväänsä siellä hiuksessa. Se on siellä hiuksessa, mutta ihan turhaan..
    Kuitenkin, markkinoinnissa saadaan mainita “proteiinit”, koska onhan niitä siellä, ne on vaan käyttökelvottomia;)

    tämmöinen tuli vielä mieleen:)

  15. Sekin hyvä puoli Feeluniquessa, että sieltä tupsahtelee niitä tarjouksia jolla päästäänkin sitten Tax-free hintoihin ;)

  16. Voiei, kaikki uskoni kosmetiikkateollisuuteen viedään tätä menoa! :D En ole ikinä kuullutkaan noita asioita proteiineista, joten tosi mielenkiintoista tietää lisää.

  17. Hih, minä jo innostuin toden teolla! :D Aivan mahtavaa, että Dioria saa nykyään tilattua halvemmalla netistä, maahinnat kun ovat aivan huimia.

  18. Voi anteeksi:D Et ole yksin! Silloin kun tein tätä työtä, olin oikeasti aivan ymmälläni, pettymys oli oikeasti todella suuri. Kaikkia asioita en ehkä olisi edes halunnut tietää, mutta sen jälkeen on ainakin rahaa kivasti säästynyt:)

    t.leena

  19. Hmm, FeelUnique on kyllä brittiläinen firma eikä näin ollen tulleja tule, korjatkaa jos olen väärässä. Olen itse ainakin useamman kerran tilannut reilusti yli 45e ko. paikasta ilman pelkoa tulleista. Sama koskee HQHair:ia ja LookFantastic:ia.

  20. FeelUnique sijaitsee Jerseyn saarella, joka ei kuulu EU-alueeseen, siksi tullimaksuja voi tosiaankin joutua pulittamaan :) Sen sijaan esimerkiksi Lookfantastic sijaitsee Briteissä, eikä tulleja tarvitse murehtia1

  21. Hei, voisitko tehdä jutun ulkomaisista nettiliikkeistä tilaamisesta? Itse olen aivan pihalla mistä tulleja tulee ja mistä ei ja paljon ne mahtavat olla :D Olen miettinyt shopbopilta tilaamista, mutta en ole vielä uskaltanut juuri noiden maksujen vuoksi :o

    – Ida

  22. Heippa Ida! :)

    Kiitos toiveestasi, voin harkita sellaisen postauksen tekemistä. Voin kuitenkin tässä kommentissa jo tiivistää muutamien yleisten ulkomaisten verkkokauppojen toimintaa :)

    Esim. tuolta Shopbopilta tilatessa ei tarvitse pelätä sitä, että tilaus jäisi tulliin, sillä tullit maksetaan jo tilauksen yhteydessä. Toimitustavaksi tulee valita Shopbop Global, niin tullit lisätään päälle tuotteen hinnasta riippuen :) Esim. menin kassalle kellon kanssa, joka maksoi alkujaan 199e, valittuani Shopbop Globalin toimitustavaksi lisättiin tullit ja loppusummaksi tuli 245e.

    Jos haluaa tilata kosmetiikkaa, niin Lookfantastic on siitä näppärä, että siellä ei tarvitse huolehtia tullimaksuista. Kun taas Feelunique sijaitsee Jerseyn saarella, joka on EU:n ulkopuolella ja näin tilauksen loppusumma on pidettävä alle 45e:n, muuten paketti voi jäädä tulliin. Itse tein Feeluniquelle kolme erillistä tilausta tullit välttääkseni, toimituskuluja kun ei kuitenkaan tule.

    Tässä nyt muutama ohje tiivistettynä, toivottavasti näistä oli jotain apua! :)

  23. Feeluniquen tullimaksut pystyy pyytämään heiltä takaisin kun kirjoittaa heille sähköpostin ja liittää siihen skannatut dokumenitit. Itse olen tilannut yli sadalla eurolla ja he ovat kiltisti maksaneet kaikki tullit takaisin. Heidän Faq sivuilta löytyy lisätietoa.

Comments are closed.