Pihistysvinkki huulimeikkiin!

Iltaapa iltaa! Pitkästä aikaa kevyttä, varsin vaaleanpunaista asiaa kosmetiikasta :) Olen useammankin kerran jakanut teille suosikkituotteeni, joita käytän huulimeikissäni päivästä toiseen. Toinen niistä on iki-ihastukseni Diorin Lip Glow, värillinen huulivoide, jonka on ehdottomasti löydyttävä aina meikkipussistani (usein myös yksi avamaaton paketti jemmassa odottamassa).

Tuotteessa on vain yksi miinuspuoli, sen suolainen hinta!

Itse hamstraan tätä usein esimerkiksi lentokentältä halvempaan hintaan ja puikko on kyllä aika riittoisa, varsinkin niille, jotka eivät ole lisäilemässä sitä huulilleen ihan joka välissä. Siltikin olin riemuissani löytäessäni tälle kilpailijan, reippaasti halvemman sellaisen!

Carmexin uutukaiset huulituotteet rantautuivat tänne meille jokin aika sitten ja minun huomioni veti erityisesti tämä Moisture Plus-nimeä kantava voide. Vaikka kuvassa Carmex näyttää huomattavasti Dioria pinkimmältä, on tulos näissä kahdessa hyvin samankaltainen, jälkimmäisessä väri kun tuppaa vielä vähän muuntautumaan huulilla. Minulle Carmexin sävy oli aavistuksen verran kylmempi, mutta esimerkiksi ystäväni huulilla tulos on todella kaunis!

Kuten kalliimpi kaverinsa, tämä on nimensäkin mukaisesti huulilla ihanan kostetuttavan tuntuinen. Varastoistani löytyy monia huulipunia, mutta silti palaan aina näihin värillisiin huulivoiteisiin, samassa paketissa kun saa sekä kosteutta että väriä! Aion ehdottomasti jättää tämän meikkipussini uudeksi vakiasukiksi, hintakaan kun ei paljoa päätä huimaa ;)

Tämä vinkkinä niille, jotka ovat mahdollisesti kaipailleet budjettivaihtoehtoa tuolle Diorille! Sävytetyllä huulivoiteella on myös helppo aloittaa räikeämpien värien kokeileminen :) Oma Carmexini on peräisin Stockalta, josta se löytyy päivittäiskosmetiikan puolelta.

Related Post