Bleiserikokoelman täydennystä

Huomenta ja aurinkoista tiistaita!

Viime perjantaina kävin serkkuni kanssa keskustassa kahvittelemassa ja pienillä ostoksilla. Minulla oli eräs tietty vaatekappale mielessä, jota lähdin metsästämään ja jonka perään olin soitellut jo pitkin viikkoa. Tämä neiti löysi nimittäin vihdoin puuttuvan palasen bleiserikokoelmaansa!

Olen etsinyt täydellistä bukleejakkua jo pidemmän aikaa, sovitellutkin useampaa yksilöä, mutta aina jokin on ollut pielessä joko värin tai materiaalin puolesta. Törmäsin jo reilu viikko sitten Jumbon Zarassa upeaan tummansiniseen kultaisilla napeilla varustettuun jakkuun, jota vilkaisin huokaillen ohimennen. Nähtyäni tästä luonnonvalkoisen version ihanan S:n blogissa loksahti suuni auki ja alkoi vimmattu soitteleminen ympäri pääkaupunkiseudun Zaroja!

Vihdoin ja viimein erään uuden kuormallisen mukana tuli liikkeeseen kokoani ja kävin heti noutamassa omani! Se on tosiaankin täydellinen, materiaali on sopivan ohutta, mutta silti jämäkkää, luonnonvalkoinen väri on todella kaunis ja kirsikkana kakun päällä nuo kultaiset näyttävät yksityiskohdat ja taskut. Jihuu, operaatio bukleejakku saatu päätökseen ;)

Kunhan pääsen viikon (jaiks) päästä eroon näistä mukavuuskriteereistä pukeutumisessani, tulee bleiseriä näkymään ylläni kyllästymiseen asti! Minulla on sen varalle jo monta ideaa ;) Palaillaan niihin kuitenkin viimeistään sitten, nyt mukavat tiistain jatkot!

Related posts

33 thoughts on “Bleiserikokoelman täydennystä

  1. Ah toi on ihana! Mä rakastuin kanssa siihen tummansiniseen, mutta sitten ajattelin (kerrankin) järkevästi, että mulla on jo yksi tummansininen bleiseri, että en mä tarvii toista:D Vaikka siis onkin eri matskua jne. Mutta nyt mietin, että miksen vaan ostanut sitä, sun vika;)

  2. Oi, aivan ihana bleiseri! :) Noi chanel-henkiset on kyl onneks tullu taas muotiin, (tai meniköhän ne koskaan edes pois muodista :D, ne on nimittäin niin ihanan klassiset :)

  3. mä en kestä……oon kuolannut samaista jakkua zarassa siitä lähtien ku se sinne tuli…..ja niin mä en kestä…..mistä mulle rahaa, että saan ton itelleni :-( BUHUU

  4. Ompa kivan näköinen bleiseri, ihanan raikas. :) Kivaa vaihtelua niille “perusjakuille”! Toivottavasti pian laitat kuvaa jossa se näkyy kokonaan..? :)

  5. Hihih, yritin tuota samaa logikkaa “Mulla on jo valkoinen bleiseri, enkä tarvitse toista”, mutta hitsi vie kun täydellinen tulee eteen, niin ei siinä auttanut enää perustella.. :D Nyt ei kyllä tämä neiti tarvitse enää yhen yhtä bleiseriä!

  6. No kieltämättä Zaran bleisereiden tapaan ehkä hieman ylihinnoiteltua, 99e. Se on kyllä harmi, kun Zaroja on Suomessa niin harvassa kaupungissa! :/

  7. Voieii! :D Hmm, miten olisi vaikkavaikka lahja vanhemmilta tms. ensimmäisen yliopistovuoden päättämisen kunniaksi? ;) Toivottavasti keksit keinon saada tuon kaunokaisen itsellesi!

  8. Kiitos Katariina! :) Minultakinlöytyy entuudestaan vain “perusjakkuja”, joten tämä on kiva lisä vaatekaappiin. Bleiseriä tulee varmasti näkymään täällä kunnolla, kunhan pääsen sen pian jonnekin pukemaan! :)

  9. Ääääh! :D Mä kävin sovittelemassa tuota samaista tummansinisenä, mutta valkoisena ei silloin sitä löytynyt kaupasta. Jos tuo jossain vaiheessa tulee vastaan, niin varmasti ostan, koska sininenkin näytti niin hyvältä päällä. :)

  10. En haluu olla ilkeä mitenkään, mut miksköhän musta tuntuu, että te bloggaajat vaan matkitte toisianne pukeutumisessa..jokaisella on monta samanlaista jakkua eri väreissä ja kun joku ostaa erilaisen niin sit alkaa taas sama kierre. Tylsää lukea näitä samoja jakkupostauksia vaan..

  11. Hih kyllä vaan ;) Kiitos vaan sinulle, tätä ei tosiaan ollut Jumbossa valkoisena ollenkaan, joten ilman sinua tämä kaunokainen olisi mennyt minulta ihan ohi!

  12. Voi höh! Tuota valkoista ei täältäkään löytynyt mistään muualta pääkaupunkiseudulta kuin keskustan Zarasta, ehkä se rantautuu sinnekin sitten vähän myöhemmin? :) Toivottavasti saat vielä omasi, sen verran kaunis yksilö on meinaan kyseessä ;)

  13. Heippa! Mahtaisikohan johtua siitä, että luet kenties montaa samankaltaisen pukeutumistyylin omaavaa blogia? :) Tuo kierre taas varmasti selittyy ihan jo muodillakin, esimerkiksi nämä bukleejakut ovat olleet erityisen kovassa huudossa tänä keväänä, joten ei ihmekään, että niitä näkyy joka tuutissa niin kaupoissa kuin blogeissakin! Lisäksi meillä täällä Suomessa ei ole kovin runsasta vaatekauppavalikoimaa ja esimerkiksi juuri Zara sattuu olemaan hyvin monen suosikki ;)

    Niina kirjoitti juuri blogissaan hyvän tekstin matkimiseen liittyen, suosittelen kurkkaamaan! Tekstiin pääset täältä http://littleladyn.blogspot.fi/2012/06/omenankukista-lookbookista-ja.html ja sieltä löydät myös oman mielipiteeni tästä matkimisilmiöstä :) Kivaa tiistai-iltaa sinne!

  14. Voih mikä ihanainen on tiensä kaappiisi löytänyt!<3 Sovittelin juuri tuota samaista buklejakkua tänään keskustan zarassa, mutta kotiin lähtikin eräs toinen yksilö :) Aivan upea tuo on hih!
    Kivaa tiistaita Jonnanen!<3

  15. Hih, se on kyllä aikamoisen ihana :) Täytyykin käydä kurkkaamassa, mitä olet löytänyt! Kiitos ja kivat illanjatkot sinne! <3

  16. Näitä makujahan tähän maailmaan mahtu. Ja selväähän on, että kun monet nuoret naiset samoissa kaupoissa pyörivät, niin väkisinkin samanlaisia vaatteita mukaan napataan. Jos itse joutuisin miettimään vaatevalintojani sillä perusteella, että kenelläkään ei saa olla samanlaista, niin joutuisin olemaan varmaan alasti. :D

  17. Tosi kaunis jakku! :) Mä koitan metsästää just täydellistä valkoista jakkua…vielä ei ole löytynyt, mutta uskon, että etsivä löytää! :)

  18. Kiitos muru! :) Kuule Zara on nyt täynnä ties minkälaista- ja mallista valkoista bleiseriä, suosittelen kurkkaamaan sinne, mikäli on mahdollisuus :) Onnea metsästykseen! Kiva kun jätit kommenttia :)

  19. Sinäpä sen sanoit :) Että mietihän nyt Niina kaksi kertaa ostatko samanlaisen valkoisen bleiserin kuin me kaikki toisiamme matkivat blogittaret hihih ;)

  20. Täytyypä kommentoida tätä sen verran että Niina oli kyllä kirjoittanut älyttömän hyvin blogissaan tästä aiheesta! :) Olen täysin samoilla linjoilla hänen ja sinun kanssa, samanlaisilta tyyleiltä tai vaatteilta ei kertakaikkiaan voi vaan välttyä ja se on fakta! Jos jotakin häiritsee että muilla on samoja vaatekappaleita täytyy mun mielestä hänen sitten ostaa uniikkeja vaatekappaleita niin ei varmasti ole kellään muulla ;)
    Itse olen kyllä oman osani saanut tästä “matkimis” jutusta ja olen kyllä ihan korviani myöten täynnä niitä syytöksiä.. :D

  21. mä oon jo suunnitellut, että ansaitsen ton ekan vuoden päättymisestä jonkun laukun :-DDD mutta hei mulla on kohta nimipäivät, ehkä sillon nappais ! tai sit vaan odotan palkkapäivää…:-D

  22. No ehdottomasti! Mä olen ihan paras näissä palkitsemisjutuissa, kaverinikin aina nauravat, kun aina olen jo etukäteen suunnitellut jotain. Ensi viikolla suuntaankin heti pääsykokeesta selviydyttyäni hankkimaan erään mielessä pitkään pyörineen laukun ;) Tuli paikkaa tai ei, aherrus on palkittava! :D

  23. Niin minustakin, tosin mihin aiheeseen Niina nyt ei osaisi valita juuri niitä oikeita sanoja ;) Ja tosiaan jos lukijaa itseään miellyttää tietynlainen tyyli vaikka pukeutumisessa tai sisustuksessa, hän varmasti seuraa monia sitä tyyliä edustavia blogeja. Näin ainakin itse teen :)

  24. Toi jakku on kyllä niin nätti! :-) Ja muutenkin söpö asu! Piti sanoa vaan nopeesti kiitos vinkistä, kun sulla oli vähän aikaan sitten postaus neverfullin kevät siistimisestä ja kävin ostamassa itsekin sitten purkin tota wolya kun speedy azurin nahkaosat on kerännyt hirrrveesti likaa tässä vuoden aikana — ja lähti melkein kaikki! :-) Olin pähkäilly jo pitkään että millä uskallan ne puhdistaa, eli kiitos vinkistä!

  25. Hih kiitos kovasti Iida! :) Ja voi miten mahtavaa kuulla, että vinkistäni oli apua! Wolyn Neutra on kyllä ihan ihmeaine tuohon tarkoitukseen ;) Pitäisi taas tehdä itsekin puhdistus Neverfullilleni, nahkaosat ovat kärsineet kamalaan kuntoon tässä kovan koettelemuksen myötä.. :D Mutta tosiaan loistavaa, että sait omasi puhtaaksi!

  26. No joo, pitänee vähän nyt sitten miettiä viitsinkö ostaa tota ollenkaan, haha. :D Mua nyt naurattaa tää koko homma ihan kauheesti, kun tilasin tuossa H&M:n alennusmyynneistä semmosen vaalean takin, joka ilmeisesti on siis se sama, joka on sulla. Paljonko repesin, kun sain takin ja tajusin, että sehän on sama mikä sulla vilahti tuossa keväämmällä täällä blogissa. :D Tahatonta/tahallista kopiointia, hyi hyi, olen paha ihminen.

  27. Hahah no ei kai nyt sentään, kyllä ostat! :D Ja voi Niina mikä apina oletkaan! Ei vaan, se takki on kyllä aiivan ihana, joten hyvän aleostoksen teit ;) Tykästyin malliin niin kovasti, että minun teki mieli tilata se tummansinisenäkin alennuksesta, mutta maltoin mieleni.

    On tämä kyllä hassu ilmiö. Miksi jokin sama vaate tekisi meistä toisen kopion, jokainen kuitenkin varmasti yhdistää sen omalla tavallaan ja jokainen meistä on joka tapauksessa uniikki oma itsensä! :)

  28. Hihi. :D No itsekin pähkäilin sen sinisen ja vaalean välillä, mutta päädyin siihen vaaleaan. Ajattelin, että tilaan sen syksyksi, mutta jostain syystä tuolla ulkona on edelleen niin kylmä, että sitä takkia tohtii pitää nyttenkin. Ja päällä se on ihana. :)

    Ja väitän kyllä, että jos ei muuta niin naamasta sentään erottaa, että kaksi eri ihmistä on kyseessä, vaikka tismalleen samanlaisiin vaatteisiin ihmiset pukeutuisivatkin. ;)

Comments are closed.