They’re here!

Joku ehkä muistaa, kuinka kuukausi sitten juoksin eräiden MICHAEL Michael Korsin kaunokaisten perään postauksessa Nudekorkkarit. Kyttäsin tuolloin haukkana Brandoksen sivuja, josko kokoani olisi tullut lisää. Otin jopa asiakaspalveluun yhteyttä ja tiedustelin, mahtaako heille tulla täydennystä. Minulle myytiin eioota, kuin myös Stockalla, jonne yritin soittaa.

Tilasin tuolloin erään toisen parin nudeja korkoja samaiselta merkiltä kokeiluun, mutta ne olivat minulle auttamattomasti liian isot ja jäin surkuttelemaan. Pari viikkoa sitten kyseiset kengät palautuivat kuitenkin mieleeni ja sain ajatuksen laittaa sähköpostia Tampereen Cottonille, josta sain ystävällisen mutta kieltävän vastauksen, pienet koot loppu sieltäkin!

Minä, joka olen siis ehdottomasti enemmän laukkutyttöjä ja sipsuttelen mielummin mukavasti ballerinoissani kuin korkeissa koroissa, joita en edes omista montaa paria, etsin kenkiä kissojen ja koirien kanssa. Parisen viikkoa sitten katsoin huvikseni Brandokselta ja siellähän se oli vihdoin, koko 36 odottelemassa minua poimimaan kengät ostoskoriin! ;)

Ja voi, ne ovat vielä täydellisemmät kuin odotin!

Saanko esitellä, Ionna Pump! Nahkaa niin sisältä kuin ulkoa, täydellinen nude väri, istuvuus… Jalkani tosin on niin hirmuisen pieni, että vähän jouduin kikkailemaan pohjallisten kanssa. Kengät ovat kuitenkin mukavimmat korkkarit, joilla olen koskaan kävellyt! Satuin kokeilemaan niitä jokin aika sitten ostamiani Zaran korkoja ja ero mukavuudessa oli melkoinen :D

En malta odottaa, että saan kengät käyttöön! Voin vannoa, että tepastelen näillä tyytyväisenä ensi kesän juhlissa, silloin toivottavasti rusketuksen kera hehe ;)

Kyllä on taitava suunnittelemaan ja hurmaamaan meidän naisten päät tuo Herra Kors!

Related posts

46 thoughts on “They’re here!

  1. Aaaah, niin täydelliset <3 Olen kuolannut Korsin baltsuja Brandokselta ja Stockalta, mutta värivaihtoehtoja on aivan liikaa. Ainakin olivat melkoisen hyvät jalassa, kun kävin niitä (oransseina...) Stockalla ihastelemassa. :D

  2. Hih, eivätkö olekin! :) Oi minäkin olen ihastellut Stockalla niitä oransseja! Itselläni on ne konjakinruskeina viime keväältä ja olen ollut kyllä tyytyväinen laatuun, talsin ne jalassa tänäkin kesänä! :) Ne jopa selvisivät viime syksyisestä astuin-nilkkojani-myöten-mutalätäkköön-episodista, se on minusta jo aika saavutus :D

  3. Hih kiitos :) Mä itseasiassa tilasin ensin ne mustat, kun halusin kokeilla ylipäätään tuota mallia, että haikailenko turhaan noiden nudejen perään :D Pian tulikin noista sitten kokoa ja mustat lähtivät takaisin päin ;) Mutta aivan ihanat nekin!

  4. Oooi,mitenkä kauniit ne ovat! Itse olen myös etsinyt täydellisiä nudeja ja vieläkin sillä samaisella tiellä mennään :/ Miten en ole nähnyt näitä Brandoksen sivuilla!? Pakko käydä katsomassa heti tän jälkeen. :) Sinä onnekas ja oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaunokainen <3

  5. Voiei kävin juuri Brandoksella katsomassa, eikä näitä nudeja ole siellä enää ollenkaan! :/ Mustina kyllä. Jos sinun kengänkokosi ei ole ihan pienimmästä päästä niin soittele ihmeessä sinne Cottonille, he olivat kyllä valmiita toimittamaan kengät :) Toivottavasti löydät oman täydellisen nudeparisi!
    Ihanaa viikkoa sinnekin kaunokainen! <3

  6. Upeat!! Nudeja korkeilla koroilla mäkin olen haaveillut jo jonkun aikaa, ne olisivat niin tyylikkäät ja raikkaat lähes kaikkiin asuihin yhdistettynä! :D Ehdottomasti yksi mun lemppariyhdistelmiä on nudet kengät ja siniset farkut, bleiserin vielä yhdistämällä saa niin siistin perustyylikkään asun aikaan :)

  7. Cottonilla olen jo Toryn balleriinojen jonotuslistalla, 37 on koko mikä kans loppuu todella nopeasti, höh. :/ Brandoksella mulla on kokonaan mennyt ohi nuo nudet, mutta silmääni pistivät nätit sandaalit Korsilta :D
    Pitää kuitenkin pohtia asiaa ja tarkkailla Korsin osastoa nudejen osilta.

  8. Vau, kerrassaan täydelliset! <3 Nudet korkkari hankittuani en oikein osaa enää muita käyttääkään ulos lähtiessäni ;)) Tuollaiset laadukkaat korot on kyllä ihan ehdoton sijoitus, ja ne tulevat takuulla näkemään kesän aikana monet juhlat! ;))) Nappiostoksen olet tehnyt siis! :)

  9. Voi että miten ihanat!! Itselläni on myös nudet korkkarit haussa ja mieluiten tietysti sellaiset jotka olisivat myös hyvät jalassa. Nuo alkoi kyllä nyt himottamaan :) Minulla on myös kengännumero 36 ja välillä tuntuu olevan kiven alla nuo pienet koot.. Ja kun tuossa kommentissasi sanoit että nuokin oli nyt Brandosilta loppu, niin täytyy vaan toivoa että niitä tulisi jossain vaiheessa lisää (tai jotain vastaavia nahkaisia).

  10. Hih kiitos Maia! :) Nudeilla korot sopivat tosiaankin lähes mihin vaan ja voisin pukea kuvailemasi asuyhdistelmän koska vain itsekin päälle ;)

  11. Oi minäkin haluan Toryt! 37 on kyllä juuri sellainen peruskoko, että on varmasti joskus kiven alla! :/ Kokoa 36 taas valmistetaan yleensä vain se pari kappaletta. Hih Brandoksella on kyllä tosi hyvä valikoima MK:n kenkiä, voisin viettää siellä tovin jos toisenkin ihastelemassa ;)

  12. Hih, nämä kyllä näkyvät jaloissani ensi kesänä varmasti kyllästymiseen asti ;) Pitäisi vaan vielä saada mätsäävä clutch!

    Minulla ei ole aiemmin laadukkaampia korkoja ollutkaan, joten olen tosiaan aivan ihastunut niiden mukavuuteen. Tuon summan vielä viitsii pulittaa kunnon nahkakengistä, mutta siinä se kipuraja kengissä sitten minulla jo meneekin :D

  13. Kiitos Mimmu! :) Hmm, juuri menin takaisin Brandosin sivuille ja malli oli kyllä ilmestynyt taas, mutta koossa 39. Kannattaa kuitenkin välillä kurkkia sinne, mikäli tulisi palautksia!

    Niiin ja ensin tilasin kokeiluun nämä hieman matalemmat nudet avoimella kärjellä http://www.brandos.fi/michael-michael-kors/mk-flex-40s1mfms2a-112-nude/a54129. Istuivat myös älyttömän mukavasti jalkaan, mutta kokoni on enemmänkin 35,5 ja tuo oli todella reilua kokoa :/ Kannattaa kuitenkin katsastaa nuo myös! :)

  14. Pienistä jaloista saa ns. joskus jopa vähän kärsiä ;)
    Ja Mk:n kenkiä voi aina suositella, 100% on hinta-laatusuhde kohdillaan :)

  15. Kiitoksia vinkistä, täytyy ehdottomasti käydä kurkkimassa jos niitä tulisi vielä lisää jossain vaiheessa myös koossa 36 :)

    Nuo toisetkin on tosi kauniit, mutta etsin nimenomaan sellaisia missä on umpinainen kärki (että voi käyttää tarvittaessa myös sukkahousujen kanssa) :)

  16. Nuo on kyllä niin ihanat. Ihana malli ja väri! Olisi kyllä kiva omistaa nudet korkkarit, niitä kun ei vielä siis omasta kaapistani löydy. Ehkä vielä joku päivä :)

  17. Onnea metsästykseen! Minäkin olin jo luovuttaa, kun ei oikeaa kokoa meinannut tulla :) Toivottavasti saat tilattua omasi!

  18. Voi kiitos Reetta :) Minäkin etsin pitkään täydellistä nudeparia. Ovat kyllä varmasti ihanat kesällä ruskettuneiden säärien kavereina ja eikös niiden sanota pidentävänkin jalkoja, sopii tällaiselle minimittaiselle ;D

  19. Ihanat kengät!Millaisia pohjallisia käytät korkokengissä?Itsellä myös pieni jalka ja monesti 36 koko korkokengissä iso ja sitä 35 kokoa kun ei mistään juuri saa! :)

  20. Kiitoksia! :) Oi, kohtalotovereita :D Minulla vähän riippuu kengästä, joissain käy ihan peruspohjallinen, joissain sellainen kuminen puolipohjallisläpyskä päkiän alla, ja näihin laitoin sellaisen reippaasti paksumpaa matskua olevan puolipohjallisen :)

  21. Hih eikö olekin! No aivan ehdottomasti, mutta en mä kyllä silti maksaisi ikinä montaa sataa euroa vaikka Louboutineista, kun laatua saa halvemmallakin ;)

  22. Niitä sun konjakkisia olen myöskin ihastellut täällä blogissa. ;) Menin jo tulisesti rakastumaan niihin oransseihin, mutta sitten mietin, saako niitä mitenkään yhdistettyä muihin vaatteisiin? Esimerkiksi konjakkinen laukku ja oranssit kengät ehhh? :D Kun jotenkin sitten taas konjakkinen laukku ja saman sarjan saman väriset kengät ovat ihan hoopot. :D

  23. Hmm, toisaalta oranssi on niin lähellä konjakkista (riippuu tosin aika paljon sävystä), että ne jopa voisivat mennä yhteen! :D Ja minusta ei olisi lainkaan hoopoa käyttää saman merkin kenkiä ja laukkua, minusta niistä kengistä ei kaukaa edes huomaa sen tarkemmin muuta kuin kultaisen yksityiskohdan. Brandosilla oli myös supersöpöt nudet ballerinat samaa mallia! :)

  24. Tiedätkö, ajattelin ihan samalla tavalla, eli oranssi on suhteellisen lähellä konjakkista. :) Ne nudet baltsut ovat kanssa melkoisen ihanat, joten voipi olla, että se väri menee melkeinpä oranssin edelle. Mikä valinnan vaikeus, huoh! :D

  25. Hih, ovat ne minustakin aikamoisen hienot :) Harmi vain, että ovat liian suuret pikkuiseen jalkaani.. Olen yrittänyt kikkailla niiden kanssa :/

  26. Hei!

    Olen menossa naimisiin elokuussa ja olen totaalisesti iskenyt silmäni näihin kenkiin – nämä vain on saatava hääkengiksi. <3 Ja nimenomaan tämä malli! Zalandolla on myynnissä vain se terävä- ja pidempikärkisempi malli ja minä onneton en pysty hääpäivänäni kuvittelemaan jalkaani muita kuin nämä. Osaisitko siis auttaa, eli tiedätkö yhtään mistä näitä voisi nykyään saada vai saako enää mistään? :/

    T. epätoivoinen morsian 2015

  27. Hei, olisi vähän samanlainen kysymys eli osaatko sanoa saako näitä nykyään enää mistään? Ja onko oikeasti jalassa niin mukavat että kannattaisi ostaa? Tämä olikin vanha postaus mutta kyselen silti :)

    1. Moikka! En osaa yhtään sanoa, tuskin samaa mallia ainakaan, kun MK:lla vaihtelee mallit. Nämä eivät valitettavasti itselläni enää ole saaneet enää ihan niin ahkeraa käyttöä, kun eivät koon puolesta istu ihan täydellisesti, ovat himpun verran isot :/ Mutta toiset MK:n korot (mustat kiiltonahkaiset teräväkärkiset) ovat ihan luottokorkoni ja tosi mukavat jalassa! :)

Comments are closed.